Tuska viiltää syvältä, kun Sebastián Cruz laulaa vaikertaen flamencoa Sevillan vanhankaupungin sydämessä. Kitaristi Tino säestää murheellista soleáa antaumuksella.

Suru pyyhkiytyy pois, kun tanssija Marta Arias pyrähtää näyttämölle vaaleanhohtoisessa leningissä.

Arias koputtelee kengillään iloista alegríasia ja elehtii viuhkalla. Juan Carlos Cardoso liittyy seuraavaan tanssiin, kengät papattavat vuoropuhelua, Cruz taputtaa tahtia ja kitara helkkyy. Yleisö hullaantuu olé-huutoihin.

Tanssijat Marta Arias ja Juan Carlos Cardoso eläytyvät Casa de la Memorian esityksessä. Kuva: Pilvikki Kause

Kulttuurikeskus Casa de la Memorian illan viimeinen, tunnin mittainen esitys on ohi. Ilmassa saattoi leimahtaa flamencon tuntijoiden kuvailema duende, erityinen hurmio ja haltioitumisen tila.

Andalusian itsehallintoalueen pääkaupunki sykähtelee flamencoa, koska Sevilla on sen synnyinpaikka.

”Flamenco kumpuaa arabien, sefardijuutalaisten ja romanikansan kulttuuriperinnön sekoituksesta. En itse voisi kuvitella Sevillaa ilman flamencoa tai päinvastoin”, laulaja Ana Real sanoo.

Hän esittelee päivänvalossa Casa de la Memoriaa. Näyttämö, pieni galleria ja opetustila on kunnostettu 1400-luvun kaupunkipalatsin hevostalleihin muinaisissa juutalaiskortteleissa.

Santa Cruzin kaupunginosan sokkeloiset kujat laajenevat aukioiksi, joilla sijaitsevat Sevillan tärkeimmät historialliset nähtävyydet.

 Kolumbuksen maalliset jäänteet lepäävät neljän patsaan harteilla.

Pikkuputiikkien ja tapasbaarien lomaan on keskittynyt myös matkailijoiden suosimien flamencopaikkojen rypäs. Trianan työläiskaupunginosa joen vastarannalla kuitenkin muovaantui flamencon väkevimmäksi tyyssijaksi romaniväestön ansiosta.

Espanjalainen Fernando Abengozar ja tokiolainen Andy Ido opiskelevat kitaran soittoa flamencon juurilla Trianan kaupunginosassa. Kuva: Pilvikki Kause

Espanjan neljänneksi suurimmassa kaupungissa esityksissä voi kiertää päivittäin: flamencon teatteri, museo, kulttuurikeskus tai tablao ja peña lukeutuvat avainsanoihin.

Musiikin tempo tuntuu lataavan Sevillaan vireää elinvoimaa. Muusikot ja laulajat lumosivat täällä ainakin jo tuhat vuotta sitten. Silloin alue kuului Pyreneiden niemimaalle laajentuneeseen islamilaiseen Al-Andalusin valtakuntaan.

”Mikä siinä on, että jos oppinut kuolee Sevillassa, hänen opuksensa myydään Córdobassa. Mutta kun córdobalainen muusikko kuolee, soittimet kaupataan Sevillassa”, Córdoban kalifi oli ihmetellyt 1100-luvulla Sevillaa hallinneen Abu Yusuf Ya´qub al-Mansurin seurassa.

Kristityt karkottivat maurit 1200-luvulla, mutta loistokasta arkkitehtuuria jäi. Imaami ratsasti ennen kajauttamaan rukouskutsuja al-Mansurin rakennuttaman minareetin huipulle aasilla.

La Giraldaksi kutsutun upean tornin laelle kipuaminen nyt jalkaisin on melko vaivatonta. Ylös pääsee tasaisesti viettävää ramppia pitkin.

Sevillan katedraalin kellotorni Giralda on alunperin 1100-luvulla rakennettu moskeijan minareetti. Kuva: Pilvikki Kause

Minareetti muutettiin 1500-luvun alussa vastavalmistuneen, yhäkin maailman isoimman goottilaisen katedraalin kellotorniksi.

Kellotasanteelta näkee Sevillan kaikkiin suuntiin. Auringossa siintävä Guadalquivir-joki toimii edelleen satamana, mutta espanjalaisten maailmanvalloituksissa siitä tuli kultasuoni ja kaukomaiden kaupan keskus Euroopassa.

Laivat rahtasivat ryövättyjä aarteita ja kauppatavaraa siirtomaista jokisataman suojiin. Sevillan pankkiirit rahoittivat Kristoffer Kolumbuksen ensimmäistä purjehdusta, joskin Amerikan mantereen tähysti ennen häntä retkikunnan trianalainen merimies Rodrigo. Nurkkapatriootit uskovat näin, ja siksi mies sai Trianaan patsaan.

Kolumbuksen maalliset jäänteet puolestaan lepäävät neljän patsaan harteilla.

Löytöretkeilijä Kristoffer Kolumbuksen maalliset jäänteet lepäävät Sevillan tuomiokirkossa. Kuva: Pilvikki Kause

Kastilian, Leónin, Navarran ja Aragonian kuningaskuntia edustavat hahmot kannattelevat mustaa metalliarkkua katedraalin valtaisien holvistojen alla.

La Giraldan minareetti oli aikansa korkeimpia rakennuksia maailmassa. Nyt huomiosta kilpailee uusi, 180-metrinen ”Sevillan torni”, joka on Andalusian korkein.

Unesco uhkasi pudottaa Sevillan maailmanperintölistalta, jos ikiaikaista panoraamaa pilaisi nykyaikainen pilvenpiirtäjä. Punerva rahan ja shoppailun mekka avattiin Trianassa neljä vuotta sitten.

Maailman suurimmasta goottilaisesta katedraalista on upea näkymä Sevillan ylle. Horisontissa näkyy kiistelty moderni tornitalo, jonka vuoksi Unesco uhkasi pudottaa kaupungin maailmanperintölistalta. Kuva: pilvikki kause

”Tornin näkeminen puistattaa minua aina”, eläköitynyt kitaristi José Luis Postigo värähtää. Sevillan kehittyminen tulee hänen kanssaan puheeksi, koska flamencokin elää jatkuvaa muutosta. Postigo kuuluu puhtaan klassisen flamencon puolustajiin.

”En pidä nykyflamencosta. Paco de Lucía on edelleen maailman ykköskitaristi. Hän vei flamencoa pois ortodoksisista juurista. Mutta kaikki haluavat nyt olla pacoja. Tekniikkaa hiotaan huippuunsa luonteikkuuden kustannuksella”, Postigo harmittelee.

Kuusi vuotta sitten kuollut Paco de Lucía sulautti sointuihin jazzia ja uusia soittimia kuten cajon-laatikkorummun. Karismaattisia laulajiakin on harvassa, Postigo suree. Hän puhuu kokemuksesta, sillä 69-vuotiasta virtuoosia kiitetään yhtenä parhaimpana flamencolaulajien säestäjänä.

”Arvostan kovasti soolokitaristeja lajin vaativuuden vuoksi, mutta omalla kohdallani koin sen yksinpuheluksi. Olen myös ujo, joten tanssijoiden ja varsinkin laulajien kanssa esiintyminen sopi minulle parhaiten.”

Aniharvoin yleisölle enää soittava kitaristi isännöi nyt Casa de la Guitarraa kotinsa alakerrassa. Seiniä kiertää Espanjan oletetusti tärkein flamencokitaroiden kokoelma 1700-luvulta saakka.

”Näitä saa poiketa katsomaan ilmaiseksi. Esillä on vain osa”, Postigo kertoo.

Flamencokitaristi José Luis Postigolla on arvokas antiikkikitaroiden kokoelma. Kuva: Pilvikki Kause

Hänen silmäteriään ovat klassisen kitaran isän, 1800-luvulla eläneen Antonio de Torresin rakentamat soittimet.

”Torres oli kitaroiden Stradivarius. Kitaroita kehitetään jatkuvasti, mutta Torresin voittanutta ei ole.”

Keräilijät saattavat pulittaa aidoista Torreseista jopa satojatuhansia euroja, Postigo paljastaa.

Veteraanikitaristi tähdentää, ettei tarvitse olla flamencon asiantuntija eikä palava harrastaja sevillalaisista esityksistä nauttiakseen.

”Intiimi tila päihittää mielestäni isot katsomot. Silloin artisti ammentaa inspiraatiota vuorovaikutuksessa katsojaan.”

 Joka kerta voi odottaa ainutkertaista elämystä, sillä improvisointi on olennaista.

Ihmiselämän tunteiden koko kirjolle löytyy tarkka flamencon ilmaisutyyli, kitaristi tähdentää. Esimerkiksi Casa de la Guitarrassa esitellään lyhyesti kulloinenkin numero, mikä auttaa lajiin vihkiytymätöntä ymmärtämään kymmenien tyylien eroja.

Tunnin esitys saattaa maksaa parikymppiä, toisissa paikoissa ruokaillaan, osassa pelkkä juoma oikeuttaa läsnäoloon pikkutunneille saakka.

Joka kerta voi odottaa ainutkertaista elämystä, sillä improvisointi on olennaista. Taiteilijoiden kokoonpanot vaihtelevat kitaristien, laulajien ja tanssijoiden vanavedessä.

Ydinkeskustan monet putiikit pursuavat röyhelömekkoja ja hiusruusukkeita. Kaikkia rimpsuleninkejä ei pidä sekoittaa flamencotanssijan asuun, Sevillassa pitkään asunut tanssitaiteilija ja koreografi Maija Lepistö opastaa.

”Andalusian kaupungeissa ja kylissä juhlitaan vuosittain vanhoista markkinoista periytyvää feria-viikkoa. Silloin tytöt ja naiset sonnustautuvat koreisiin sevillanas-mekkoihin.”

Sevillanas on Espanjan suosituin pareittain tai ryhmissä tanssittava kansantanssi ja imenyt vaikutteita flamencosta. Vaatemuodissa flamenco ja sevillanas lainaavat toisiltaan, koska asut usein ommellaan samoista kankaistakin, Lepistö kertoo.

Hän pitää elämänkumppaninsa kanssa flamencotanssijoiden vaatteiden erikoisliikettä Fábrica Flamencaa. Leninkien väriskaala heijastelee kulloinkin tanssittavaa flamencon tyyliä.

Vaativaa ompelutyötä kysytään kilojen painoisissa laahushameissa. Ne maksavat useita satoja euroja.

Suomalainen Maija Lepistö pitää avopuolisonsa kanssa flamencovaatteiden kauppaa Sevillassa. Kuva: Pilvikki Kause

Flamencovaatteissa näkyy nyt helman laajeneminen lantiolta saakka, kun tyköistuva malli oli pitkään suosittu, Lepistö kertoo.

”1970- ja 80-lukujen kuosit tekevät paluuta, ja sinapinkeltainen on nyt in”, hän vinkkaa.

Sortsiasuisia turisteja sekä keveästi pukeutuneita paikallisia kuntoilijoita vilisee kaduilla talvellakin. Kesällä Sevilla on yksi Euroopan kuumimpia suurkaupunkeja.

Helteeltä suojautuminen huomioitiin, kun historialliseen keskustaan valmistui maailman kookkain puurakennelma vuonna 2011. Saksalaisarkkitehti Jürgen Mayerin piirtämä hanke nimettiin alunperin ”Metropolin päivänvarjoiksi”. Mutta koska rakennelma muistuttaa kuuden kantarellin rypästä, kansa pisti paremmaksi. Kokonaisuus tunnetaan nyt Las Setas eli sienet-nimisenä.

”Tähän käytettiin 3 500 palaa mikrolaminoitua suomalaista mäntyä, mikä vastaa suunnilleen 1,3 miljardia kiloa”, opastetaulussa lukee. Kattoa kiemurtaa näköalareitti. Alas kurkkiessa näkee, miten sevillalaiset rullalautailevat, leikkivät ja istuskelevat suomalaispuun siimeksessä.

Sieniksi kutsuttu näköalapaikka ja aukio on Sevillan kaupungin mukaan maailman suurin puurakennelma. Puulevyt tuotiin Suomesta. Kuva: Pilvikki Kause

Sienetkin herättivät modernin pilvenpiirtäjän tapaan intohimoja puolesta ja vastaan. Rakentaminen venyi ja hinta kohosi.

Nyt futuristinen aukio kuhisee ja on selfiekuvaajien kiintopiste. Pohjakerroksessa paljastuneet roomalaisrauniot muutettiin museoksi.

Euroopassa on enää vain kolme vesivoimalla toimivaa urkukoneistoa. Lapset hihkuvat, kun yksi niistä puhkeaa soimaan kuninkaallisen Real Alcázarin puutarhan 1600-luvun suihkulähteessä. Kesäisin satumainen puutarha on jatkuvien konserttien pitopaikka.

Maurilaisen linnoituksen suojiin rakennettu häikäisevä palatsikokonaisuus palvelee edelleen Espanjan kuningashovin yhtenä asuntona.

Jos ei jaksa jonottaa Alcázariin pääsymaksua vastaan, läheinen María Luísan laaja puistokeidas suihkulähteineen ja museoineen on sinällään nähtävyys. Suositun virkistysalueen varjoisat kujat leviävät viuhkamaisesti Plaza de Españan aukiolta.

Monumentaalisen aukion terassilla napsahtelevat nyt tanssiopiskelija Caterina Rodriguezin kengät. Ohikulkijat nauliintuvat seuraamaan viittä flamencotaiteilijaa heittokolikkoja vastaan.

Caterina Rodriguez ihastuttaa tanssillaan Plaza de Españan torilla. Kuva: Pilvikki Kause

”Meitä on ryhmässä kolmisenkymmentä. Esiinnymme täällä vuoroissa kello 11 lähtien auringonlaskuun”, Rodriguez kertoo.

Matematiikanopettaja Javier Moreno kanniskelee kitarakoteloa Trianan kulmilla. Kataloniassa työskentelevä, Kanariansaarilta kotoisin oleva nuori mies säästi rahaa opiskellakseen välivuoden kunnianhimoisesti.

Morenon opinahjo Cristina Heerenin flamencotaiteen säätiön koulu on lajissaan maailman suurin.

”Flamencolla olisi voimaa puhutella yhteiskunnallisesti nykyistä enemmän”, Moreno pohtii.

Hän treenaa kolmannen vuosikurssin tunneilla naapuruston tyypillistä flamencoa. Trianan romanivähemmistö on vuosikymmenien varrella kutistunut kiinteistökehittäjien tieltä.

Oppilaat harjoittelevat viuhkan ja laahushameen liikkeitä Cristina Heerenin säätiön maineikkaassa flamencotaiteen koulussa Sevillassa. Kuva: Pilvikki Kause

Laulun opiskelijoita hellitään: Trianassa varttunut, valovoimainen laulaja Esperanza Fernández antaa tunteja kansainvälisten kiertueiden välissä.

”Flamenco on minulla geeneissä ja veressä – yhtä luonnollista kuin veden juominen tai käveleminen”, tähtilaulaja kuvailee.

Andalusian jokainen maakunta ja kylä on antanut osansa flamencolle, hän sanoo. Laulusta ja tanssista voi päätellä, mistä esiintyjät ovat kotoisin. Hän neuvoo, että flamencon tulee olla kuin toinen iho.

”Tärkeintä on itseluottamus. Jokainen voi oppia, kunhan on sinnikäs, kärsivällinen, vilpitön ja panee koko sydämensä likoon.”