Kolumnit    |   Lukijan kolumni

Länsimetro vie ikonisen bussilinjani

Länsimetrosta tuli heti ensimmäisenä käyttöönottopäivänä nähtävyys. Moni kävi ensimmäistä kertaa elämässään Otaniemessä, Niittykummusta nyt puhumattakaan. Käyttöönottopäivä tukki myös helsinkiläisten matkanteon kuuliaisten turistien maksaessaan kertamatkojaan leimauslaitteilla. Maalaisia kiroiltiin, ja maalaisilla tarkoitettiin espoolaisia.

Länsimetro on kulkenut ensimmäiset viikkonsa ja uutuudenviehätys kaikonnut lähinnä siihen, että matka-aikani kotoa Matinkylästä Kamppiin piteni 15 minuuttia. Päätin jatkaa bussilla kulkemista niin kauan kuin se on mahdollista, tuolla maagisella linjalla 132, joka pudottaa minut lähes kotiovelle ilman liityntäkuljetuksia ja liukuportaissa seisomista.

Olen vanhanaikainen ihminen, enkä halua kulkea hälyisissä kauppakeskuksissa ryppyrasva- ja liittymäkauppiaitten kiusattavana työpäivän jälkeen, mutta onneksi en ole ainoa. Ensimmäiset bussilinjojen puolesta puhujat löytyivät Lauttasaaresta.

Linja 21 V on samanlainen ikonibussi kuin Matinkylän linja 132. Olen itsekin käyttänyt kyseistä bussia mennessäni tanssitunneille Lauttasaareen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Metro toi tullessaan monia uusia yrityksiä ja työpaikkoja, mutta miten käy niiden, joiden äärelle metrolla meno vaikeutuu? Itse tuskin matkaan Lauttasaareen tanssimaan bussin, metron ja bussin yhdistelmällä.

Uusi ura voikin aueta polkupyöräkaupan parissa, sillä useimmat espoolaiset eivät asukaan kauppakeskuksissa, eivätkä edes metroaseman välittömässä läheisyydessä vaan polkupyörämatkan päässä.

Yritän sopeutua ajatukseen aikaisemmista aamuherätyksistä ja ruuhkaisista liityntäbusseista. Herääminen tuskin tulee olemaan vaikeaa: Bussit tulevat ajamaan ennen niin hiljaisen makuuhuoneeni ikkunan alta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kolumnit
  • Länsimetro

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Amerikkalaisen mielestä suomalainen on vauva

    2. 2

      Toimitusjohtajamme käytös on pitänyt sisällään nimittelyä, haukkumista, aiheettomia syytöksiä ja raivokohtauksia – Hallitus ei katso tarpeelliseksi puuttua tilanteeseen

    3. 3

      Valepoliiseja, asekauppaa ja kuolema – HS tutki, miten suomalainen liikemies ja entinen ministeri Suvi Lindén päätyivät Ugandaan ja mitä sen jälkeen tapahtui

      Tilaajille
    4. 4

      MV-lehden nousu ja uho – näin Ilja Janitskin loi ja hylkäsi lehden, jota hän nyt syyttää ”törkypaskaksi”

      Tilaajille
    5. 5

      ”Mun unelmana on käydä Malediiveilla ennen kuin ne uppoaa” – HS vietti vuorokauden abien kanssa, jotka juovat ja tupakoivat vähemmän kuin yksikään aiempi sukupolvi

    6. 6

      Elintaso on Virossa nyt kuin Suomessa 1990-luvulla – näin keskiluokka elää Tallinnassa

    7. 7

      Naisleijonissa kuohuu, tähtihyökkääjältä Jatkoajassa suoraa puhetta: ”Meidän kisoja ei tule pilaamaan kukaan, ei oma valmentaja tai kukaan ulkopuolinen”

    8. 8

      On hyvin kummallista, että ylioppilaskokeet on tähän asti kirjoitettu kynällä paperille

    9. 9

      Olen typerys, jota uhkaa varattomuus

    10. 10

      ”Hänen kaatuessaan kuulin lapsen äänen huutavan: Äiti!” – Suomen vankileireillä jouduttiin näkemään sellaista, mitä kenenkään ei pitäisi nähdä, ja tutkijan mukaan se vaikuttaa meissä edelleen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisleijonissa kuohuu, tähtihyökkääjältä Jatkoajassa suoraa puhetta: ”Meidän kisoja ei tule pilaamaan kukaan, ei oma valmentaja tai kukaan ulkopuolinen”

    2. 2

      (Mies)taiteilijat ovat kohdelleet muita törkeästi yli kahdensadan vuoden ajan, ja saaneet kaiken anteeksi – mikä muuttui vuodessa?

      Tilaajille
    3. 3

      Olen typerys, jota uhkaa varattomuus

    4. 4

      Kansaansa kiduttava hirmuvaltio hukkui hetkeksi kansainväliseen ihailuun ja kehuun: katsokaa Pohjois-Korean prinsessan pisamia ja kaunotarten armeijaa

    5. 5

      Wired: Sukellusvenemurhasta epäilty Peter Madsen oli kertonut täsmällisesti murhafantasioistaan seksikumppanilleen ennen tekoa

    6. 6

      Joensuulaisesta keskustanuoresta tuli rockin mystinen kulttilaulaja, jonka huumeet ja hulluus ajoivat kuolemaan – Jouni Mömmö oli liikaa myös Sielun veljille

    7. 7

      Maailmalla kohistaan nyt ”järisyttävältä” tuntuvasta uudesta orgasmista, mutta mikä ihme on kohdunkaula­orgasmi? Selvitimme

    8. 8

      Pohjois-Korean cheerleaderien ei kannata harkitakaan kisojen aikana loikkaamista, sanoo vuonna 2006 loikannut entinen cheerleader

    9. 9

      Uusi rasismi vaihtoi rodun kulttuuriin

    10. 10

      Vähenevä kiinnostus lastenhankintaan näkyy myös adoptiohakemuksissa – hakijat ovat niin vanhoja, että eivät voi toivoa pientä lasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pystytkö tähän hyppyyn? Jos et, kannattaa huolestua – ”Kolmi­kymppisenä on viimeinen hetki ruveta kuntoilemaan”

      Tilaajille
    2. 2

      Viime keväänä Zakarie Ali oli töissä Sörnäisten Alepassa, kun lippispäinen mies teki kahvihyllyllä yllättävän ehdotuksen – nyt 19-vuotias suomalainen on maailman kysytyimpiä muotinäytösmalleja

      Tilaajille
    3. 3

      Ihmiset pitävät lämpimänä jopa viittä ”varasuhdetta” siltä varalta, että parisuhde päättyisi – koskee niin sinkkuja kuin varattuja

    4. 4

      Onko puolisosi taipuvainen syrjähyppyyn? Tutkijat löysivät tiedostamattomia tapoja, jotka paljastavat alttiuden pettämiseen

    5. 5

      Maailmalla kohistaan nyt ”järisyttävältä” tuntuvasta uudesta orgasmista, mutta mikä ihme on kohdunkaula­orgasmi? Selvitimme

    6. 6

      Pääsin neljässä viikossa bikinikuntoon – näillä tehokkailla ohjeilla

    7. 7

      ”Haluaisin suojella ihmisiä siltä, etteivät he itse mokaisi omia suhteitaan”, sanoo kokenut parisuhdekouluttaja, ja kertoo viisi olennaista rakastamisen taitoa

      Tilaajille
    8. 8

      Kilohinta neljä miljardia euroa – Suomen arvokkainta vientituotetta tehdään espoolaisen toimistotalon uumenissa

    9. 9

      Sissikoulutus on rankinta mitä armeija tarjoaa, mutta Jaakko Pessinen vain lihoi – miten selittyy mies, joka reuhtoo 45 vuotta metsässä ilman sairaspäiviä ja kaataa traktorin paljain käsin?

      Tilaajille
    10. 10

      Naisleijonissa kuohuu, tähtihyökkääjältä Jatkoajassa suoraa puhetta: ”Meidän kisoja ei tule pilaamaan kukaan, ei oma valmentaja tai kukaan ulkopuolinen”

    11. Näytä lisää