Kolumnit    |   Kolumni

Nuoruuteni villitykset ovat jo museokamaa

Helsingin museot tarjoavat kevään aikana todellisia herkkupaloja meille keski-iän molemmin puolin oleville. Kaupunginmuseossa ja taidemuseo HAMissa pääsee sukeltamaan nuoruuden maisemiin klubikulttuurin ja graffitien kautta.

Helsingin kaupunginmuseo on uudistumisensa jälkeen onnistunut nuorentamaan imagoaan reippaasti ja näyttelyissä näkee entistä enemmän nuoria aikuisia. Se on määrätietoisen näyttelystrategian tulos. Raflaavat aiheet, kuten seksi, parisuhde ja musiikki vetävät uudenlaista yleisöä. Uudessa näyttelyssä esitellään Helsingin klubikulttuurin historiaa. Se on eräänlainen jatkumo loistavalle Musiikkia!-näyttelylle, jossa museo esitteli Helsingin musiikkihistoriaa.

Helsinki Clubbing -näyttely kertoo, mitä klubikulttuurissa on tapahtunut 30 viime vuoden aikana. Uudet DJ:t saivat ihmiset villeiksi, tekno tuli yökerhoihin ja laitakaupungilla järjestettiin laittomia raveja. Näyttelyssä moni voi kokea nostalgisia fiiliksiä, kun lehtileikkeet, valokuvat ja videot esittelevät Lepakon, Berlinin ja Kaivohuoneen legendaariset klubit. Näyttelyn kannalta on tärkeää, että sen suunnittelusta ovat vastanneet ihmiset, joilla on henkilökohtaista kokemusta klubikulttuurista. Näyttelyn puuhamiehinä ovat toimineet DJ Orkidea ja Misc Management.

Tennispalatsin taidemuseo HAMin suurnäyttelyssä puolestaan esitellään graffitin historiaa. Sekin alkaa olla jo melko pitkä, ensimmäiset modernit graffitit tehtiin New Yorkissa 1960-1970-lukujen taitteessa. Pohdin museon tutkijan kanssa, onko graffiti vain hetken ilmiö, jonka aika on pian ohi. Totesimme, että graffititaidetta on tehty jo 50 vuotta ja se on pitkä aika jopa taidehistorian perspektiivissä. Eivät impressionismin ja dadaismin kultakaudet sen pidempiä olleet.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Näitä näyttelyitä katsoessa huomaa huolestuttavasti itsekin vanhentuneensa. Omat nuoruuden jutut ovat jo museokamaa.

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kolumnit
  • Museot

Nyt voit järjestää kommentit myös suosituimmuuden mukaan.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Facebook pyytää käyttäjiensä alastonkuvia nyt myös briteiltä, amerikkalaisilta ja kanadalaisilta – ”Kuulostaa järkyttävältä”, kommentoi suomalainen asiantuntija

    2. 2

      FBI varoitti venäläisten tehneen laajan verkkohyökkäyksen – kotireitittimetkin kannattaa päivittää

    3. 3

      Parisuhde paranee yhdellä pienellä teolla – Tämä kirjoitustehtävä auttaa todistetusti pitämään tyytyväisyyttä yllä, sanovat asiantuntijat

    4. 4

      Finnair vetosi WC-tukokseen ja sitten hyvän tavan vastaisuuteen – oikeus pani yhtiön maksamaan sekä myöhästymis­korvaukset että perintä­kulut

    5. 5

      Ihmisiä on vain 0,01 prosenttia kaikesta elämästä, mutta olemme jo tuhonneet 83 prosenttia luonnon­varaisista nisäkkäistä ja puolet kaikista kasveista

    6. 6

      Eläinlääkärit varoittavat: Koirien kuivatut kanaherkut saattavat aiheuttaa munuais­ongelmia – ”Vahvoja epäilyjä on”

    7. 7

      HS-selvitys paljastaa: Pääkaupunki­seudun koulut täyttyvät haitallisella ilmalla, ja syy on ikivanha käytäntö – ”Tämä on se kaikkein pahin tilanne”

      Tilaajille
    8. 8

      Vain elämää on formaatti, joka pitää hyväksyä tai hylätä, välimuotoja ei ole

    9. 9

      Patrik Laine löysi illalla parturin tuoliin – julkaisi kuvan ajetusta parrastaan Instagramissa

    10. 10

      Näytätkö johtajalta vai hoivaajalta? Nämä piirteet kasvoissasi määrittävät sen, millaisena muut ihmiset sinua pitävät

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Parisuhde paranee yhdellä pienellä teolla – Tämä kirjoitustehtävä auttaa todistetusti pitämään tyytyväisyyttä yllä, sanovat asiantuntijat

    2. 2

      HS-selvitys paljastaa: Pääkaupunki­seudun koulut täyttyvät haitallisella ilmalla, ja syy on ikivanha käytäntö – ”Tämä on se kaikkein pahin tilanne”

      Tilaajille
    3. 3

      Eläinlääkärit varoittavat: Koirien kuivatut kanaherkut saattavat aiheuttaa munuais­ongelmia – ”Vahvoja epäilyjä on”

    4. 4

      Muutama vuosi sitten Eetu Pakkanen, 28, myi olemattomia tavaroita nettihuutokaupassa ja sekoili kamapäissään – Nyt hän roudaa Cheekiä ja toteuttaa omaa upeaa tuhkimotarinaansa

    5. 5

      Parisuhteen julmuri on ulospäin mitä mainioin tyyppi – Näin henkinen väkivalta kasvaa pienistä moitteista tuhoisaksi kierteeksi

      Tilaajille
    6. 6

      Näytätkö johtajalta vai hoivaajalta? Nämä piirteet kasvoissasi määrittävät sen, millaisena muut ihmiset sinua pitävät

      Tilaajille
    7. 7

      Tanska vetää maahanmuutossa tiukkaa linjaa, Ruotsi seuraa perässä, Suomessa aiheesta ei juuri keskustella – ”Kaikki alkavat ymmärtää, ettemme voi kutsua tänne kaikkia”

    8. 8

      Naiset siivoavat, synnyttävät ja saavat pienempää palkkaa – vieläkö pitäisi suorittaa kansalais­palvelus?

    9. 9

      Moni palomies kokee seksuaalista ahdistelua työtehtävissä – helsinkiläispoliitikot vaativat kaupunkia kitkemään häirintää työpaikoilla

    10. 10

      Kaikkien kevään ylioppilaiden nimet HS:n hakukoneessa – Viivi Mäkelä muistaa opon tunnin, jolla kevään arvosanojen poikkeuksellinen painoarvo paljastui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Homomiesten tuoreesta ja pahimmillaan vaarallisesta seksitrendistä on kohistu maailmalla jo vuosia, mutta Suomessa se on noussut esille vasta nyt – tästä on kyse chemsexissä

    2. 2

      Prinssi Harryn ex-tyttöystävän tympeä ilme, Amal Clooneyn aviomies ja nuori Meghan Markle palatsin edessä – internet sekosi kuninkaallisista häistä, tässä parhaat palat

    3. 3

      Syöpää aiheuttava virus huolestuttaa maailmalla, ja nyt sitä löytyi Suomestakin – osa seksin välityksellä tarttuvan viruksen kantajista sairastuu leukemiaan

      Tilaajille
    4. 4

      Sanna oli 16-vuotias, kun hän kertoi tulleensa raiskatuksi – Viisi vuotta myöhemmin hän paljasti, että vankilaan joutui syytön mies

      Tilaajille
    5. 5

      Parisuhteen julmuri on ulospäin mitä mainioin tyyppi – Näin henkinen väkivalta kasvaa pienistä moitteista tuhoisaksi kierteeksi

      Tilaajille
    6. 6

      Juha Kärkkäisen tavaratalo on synnyttämässä Rovaniemellä poliittisen kiistan – ”En hyväksy tällaista ihmisvihamielisyyttä”

    7. 7

      Kysy nämä kaksi kysymystä, kun lapsi uhmaa ja raivoaa – kasvatuskouluttaja Liisa Ahosen mukaan ongelmalapsia käsitellään väärin

      Tilaajille
    8. 8

      Kalle sai puhelun, mietti vedessä pulikoivia lapsiaan ja vastasi kyllä – Se päätös teki hänestä hyvän isän aivan viime hetkellä

      Tilaajille
    9. 9

      Näytätkö johtajalta vai hoivaajalta? Nämä piirteet kasvoissasi määrittävät sen, millaisena muut ihmiset sinua pitävät

      Tilaajille
    10. 10

      Meghanin puku oli aikuisen naisen valinta – kuningatar lainasi tiaran ja Harry poimi kukat

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. FBI varoitti venäläisten tehneen laajan verkkohyökkäyksen – kotireitittimetkin kannattaa päivittää
    3. Patrik Laine löysi illalla parturin tuoliin – julkaisi kuvan ajetusta parrastaan Instagramissa
    4. Tunti sitten
    5. Facebook pyytää käyttäjiensä alastonkuvia nyt myös briteiltä, amerikkalaisilta ja kanadalaisilta – ”Kuulostaa järkyttävältä”, kommentoi suomalainen asiantuntija
    6. Vain elämää on formaatti, joka pitää hyväksyä tai hylätä, välimuotoja ei ole
    7. Lakkoilu lamauttaa Brasilian talous­keskusta, presidentti määräsi armeijan hajottamaan rekka­kuskien tiesulut
    8. Pietarin lähellä on kaksi miljoonaa tonnia vaarallisia jätteitä, joista osan Fortum haluaa tuoda ”esimerkiksi Riihimäelle” – Krasnyi Borin myrkyt ovat ympäristöriski myös Itämerelle
    9. Ihmisiä on vain 0,01 prosenttia kaikesta elämästä, mutta olemme jo tuhonneet 83 prosenttia luonnon­varaisista nisäkkäistä ja puolet kaikista kasveista
    10. 2 tuntia sitten
    11. Supernuori vaihtoi pallon keihääseen ja nyt Oliver Helanderia jo tervehditään ”tulevana olympiavoittajana” – ”Hyvältähän ne puheet kuulostavat”
    12. Sakari Oramolle uudet sopimukset Suomessa ja Lontoossa – kapellimestari paljastaa HS:lle, mitä kolmen orkesterin herruuden jälkeen tapahtuu
    13. Fortum suunnittelee Ämmässuolle lämpövoimalaa – polttoaineena haketta ja purkupuuta
    14. Näytä lisää