Kolumnit    |   Lukijan kolumni

Keskustelujen päätarkoitus tuntuu olevan toisen typeryyden osoittaminen

Eilispäivänä kävelin bussipysäkkiä kohti ja ohittaessani pari nuorta kundia kuulin katkelman heidän keskustelustaan. Päiväkeskustelun aiheena oli viime päivinä uutisaikaa saanut Iranin ja Israelin välinen jännittynyt tilanne.

Kuultuani toisen keskustelun osapuolen faktapohjaltaan kovin hataran ja uhkakuvia maalailevan kommentin aiheesta kohautin olkapäitäni naurahtaen heidän hölmöille jutuilleen. Välittömästi reaktioni jälkeen pysähdyin kuitenkin pohtimaan, että mikä minä olen tuomitsemaan toisten keskustelua hölmöksi? Etenkin kun olin kuullut ainoastaan yhden irrallisen letkautuksen.

Tuntuukin siltä, että nykypäivänä usein syöksytään suin päin tuomitsemaan ihmisten puheita tai jopa ihmisiä itseään vain irrallisten keskustelunpätkien pohjalta. Etenkin sosiaalinen media näyttää edistävän sellaista ajattelumallia, että jonkin irrallisen kommentin tai lauseen perusteella leimasin heilahtaa otsalle ja puhujan asenne tai luonne on luokiteltu ennen kuin keskustelu on alkanutkaan.

Kaikille on varmasti vanhastaan tuttu sanonta ensivaikutelman tärkeydestä. On silti sääli huomata, kuinka tuo heppoisesti heilahtava leimasin muuttaa kovin usein alkuperäisen, mahdollisesti rakentavan keskustelun väittelyksi osapuolten luonteenpiirteistä. Tällöin potentiaalisesti hedelmällinenkin keskustelu taantuu turhanpäiväiseksi mielen pahoittamiseksi ja nahisteluksi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Mitä jos lähtötilanne olisikin myönteinen asenne keskustelukumppania kohtaan, sen sijaan että pyritään osoittamaan toisen virheet tai typeryys. Itse aion vastaisuudessa aloittaa tai kommentoida keskustelua sillä mielellä, että: ”hei, nyt autetaan toisiamme ymmärtämään jotain uutta, rakentavaa ja hedelmällistä tästä aiheesta”.

Toivotankin kaikki tervetulleiksi keskustelemaan mistä vain aiheesta ja ennakkoluuloitta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kolumnit
  • Sosiaalinen media

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Helsingissä vierailleen amerikkalaisen valokuvamallin puoliso edusti punaisessa solmiossa

    2. 2

      ”Perusterveet aikuiset soittavat, kun ovat vihaisia luonnolle” – Helle­aalto lisää turhia hätä­puheluja

    3. 3

      Kuvia Suomesta, osa 33: Jonne Heinonen kuvasi krapulaa

    4. 4

      Talousmahtien G20-kokous ajautui pattitilanteeseen – ”Emme neuvottele ase ohimollamme”, Ranskan talousministeri ilmoitti Yhdysvalloille

    5. 5

      Nakupyöräilijät kiersivät Helsingin keskustaa jo viidettä kertaa – maailman­laajuinen tapahtuma kritisoi autoilua

    6. 6

      Lämpöaallolle ei näy loppua, Ilmatieteen laitos varoittaa taas tukalasta helteestä

    7. 7

      Alanis Morissetten keskisormi miehille heiluu korkeammalla kuin koskaan – Porissa esiintyi hyväntuulinen tähti, joka kulki lavalla kuin nurmea leikkaava puistotyöntekijä

    8. 8

      Dramatiikkaa sateen sotkemassa Saksassa: Sebastian Vettel ajoi ulos, Lewis Hamilton kiri pitkältä takamatkalta voittoon: ”Olosuhteet olivat täydelliset tällaiseen nousuun”

    9. 9

      Onko maaseudulla ollenkaan tulevaisuutta? HS:n Heikki Aittokoski lähti selvittämään asiaa Ylä-Savoon, joka on pienois­malli siitä, mitä Suomessa nyt tapahtuu

      Tilaajille
    10. 10

      Suomalaistutkimus avaa uuden näkö­kulman syövän hoitoon – ”Kukaan muu ei ollut uskaltanut ajatella, että syöpä­lääkkeiden tehottomuuden taustalla voisi olla yhteinen tekijä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta, osa 33: Jonne Heinonen kuvasi krapulaa

    2. 2

      Suomalaistutkimus avaa uuden näkö­kulman syövän hoitoon – ”Kukaan muu ei ollut uskaltanut ajatella, että syöpä­lääkkeiden tehottomuuden taustalla voisi olla yhteinen tekijä”

    3. 3

      Helsingissä vierailleen amerikkalaisen valokuvamallin puoliso edusti punaisessa solmiossa

    4. 4

      Kansainväliset toimittajat tulivat Suomeen väärällä hetkellä – ei täällä tällaista ole

    5. 5

      Onko maaseudulla ollenkaan tulevaisuutta? HS:n Heikki Aittokoski lähti selvittämään asiaa Ylä-Savoon, joka on pienois­malli siitä, mitä Suomessa nyt tapahtuu

      Tilaajille
    6. 6

      Jyväskylän Kalevan kisojen toimitsija totesi seitsenottelijoiden häiritsevän muita lajeja – hopeamitalisti Miia Sillman lataa täyslaidallisen: ”Huonoimmin järjestetyt Kalevan kisat ikinä”

    7. 7

      Saako vessan valoja räpsytellä vai tuleeko ne pitää päällä? Asian­tuntija kertoo, mikä on energia­tehokkain tapa käsitellä kodin valoja

    8. 8

      Helsingin keskustan 1800-luvun puutalot saatetaan purkaa tai siirtää muualle – Kampin ja Hietalahden alueella on käynnissä hurja kiinteistöruletti

    9. 9

      Pelottava hämäräheikki yritti tulla ikkunasta asuntoon, eikä Helsingin poliisia kiinnostanut – vai miten se nyt oikein meni?

    10. 10

      Venäjältä tihkuu tietoja ”sopimuksista”, joita Yhdysvallat ei vahvista – Trumpin ja Putinin Helsingin-tapaamisen sisällöstä vallitsee yhä epätietoisuus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Republikaani­senaattori John McCain: Helsingin huippu­kokous oli hirvittävä virhe – lue HS:n seuranta Trumpin ja Putinin tapaamisen käänteistä

    2. 2

      This is Finland: After Trump and Putin leave, the president heads across the street for a drink

    3. 3

      Tällainen on Suomi: Kun Trump ja Putin olivat poistuneet, presidentti Niinistö lähti terassille kuin kuka tahansa

    4. 4

      Trump tuhosi Helsingin huippukokouksen yhdellä iskulla – amerikkalaiset tyrmistyivät Trumpin ”antautumisesta” Venäjän presidentille

    5. 5

      Suomen hipsterein paikka on pieni kylä Nokian hylkäämässä Salossa – ”Elämäntilanteeni on niin hyvä, ettei siitä melkein kehtaa puhua”

    6. 6

      Donald ja Melania Trumpin saattue saapui Kalastaja­torpalle suuren väkijoukon saattelemana – lue HS:n seuranta sunnuntain tapahtumista

    7. 7

      ”Ostin kaksi kuumemittaria ja söin elohopeat niistä” – tutkija selvittää laittoman abortin teettäneiden naisten kohtaloita

      Tilaajille
    8. 8

      Jäämies Ötzi kuoli täysin vatsoin, mutta nykyihmistä hänen viimeinen ateriansa voi hirvittää

    9. 9

      Kuvia Suomesta, osa 33: Jonne Heinonen kuvasi krapulaa

    10. 10

      Näistä syistä Kalastajatorppa on ylivoimainen paikka Trumpin yöpaikaksi

    11. Näytä lisää