Kolumnit    |   Kolumni

Vuoden harmain päivä onkin sumutusta

Ehkä huomasit, että lauantaina vietettiin vuoden harmainta päivää. Vai vietettiinkö? Ehdin jo niin turtua panimoyhtiö Hartwallin harmaimmasta päivästä julistavaan mainokseen, että asia jäi vaivaamaan. Asia piti tarkistaa.

Yhdellä Google-haulla mainoksen nerokkuus selvisi: Hartwall oli tilannut Forecalta selvityksen Euroopan harmaimmasta pääkaupungista. Siinä kaupunkeja pisteytettiin muun muassa marraskuun täyspilvisten päivien ja sademäärän perusteella, ja kas: Helsinki on harmain.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Tämä olisi ollut kivaa nippelitietoa, mutta sitten alkoi ärsyttää. Ensinnäkin harmauden varjolla oli tarkoitus – toki ymmärrettävästi, sillä Hartwall on yritys – myydä kansalle lisää lonkeroa. Panimo kuitenkin rohkeni sanoa, että ”lonkeronharmaa keli” on vakiintunut sanonta. Kollegan kielikuvaa lainatakseni: söisin mieluummin päästäisiä kuin puhuisin noin.

Toisekseen ei kukaan oikeasti tiedä, onko 17. marraskuuta vuoden harmain päivä. Forecan selostuksen perusteella se voisi olla vaikkapa 18., 19., tai 27. päivä. Mutta okei, onhan lonkerotapahtumia kivempi markkinoida lauantaille kuin tiistaille.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Emme kuitenkaan edes tiedä, onko harmain päivä marraskuussa laisinkaan. Marraskuu vain päätettiin vertailukuukaudeksi, koska sillä ”tuntuu olevan suomalaisten silmissä selvä harmausimago”. Oikeasti harmain päivä saattaisi siis olla vaikka joulukuussa.

Hartwall ei ole ainoa, joka meitä sumuttaa. Monet muistanevat yli kymmenen vuotta sitten alkaneen rallatuksen pizzaperjantaista. Grandiosan syytä on, että ajattelen yhä pitsaa joka perjantai.

Kyse on tietenkin rahasta. Siksi kannattaa olla varuillaan, kun yritykset yrittävät omia ajankohtia. Tipattomat tammikuut ja lihattomat lokakuut ovat asia erikseen.

Onneksi viime lauantai eli ”vuoden harmain päivä” oli sentään viikon ainoa aurinkoinen päivä.

Kirjoittaja on HS:n toimittaja.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kolumnit
  • Vuodenajat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suomesta on tullut myrkkyä – Venäjällä tunnetaan syvää tyytymättömyyttä suomalaisia kohtaan

    2. 2

      Miksi ruotsalaiset ovat suomalaisia vauraampia? Ruotsissa osataan pelata lainalla ja osakkeilla, sanoo maan pankkivalvoja x

    3. 3

      Monille tuttu iltapäivän hetki on ensimmäinen merkki kaamos­väsymyksestä – Joka kolmas aikuinen potee pimeää, ja oireet alkavat usein kolme­kymppisenä

    4. 4

      Kesän jälkeen äitien kasvoilta katosivat ilmeet, ja kätilö Rosmariini Tolonen näki sen – HS:n erikoisartikkeli vie vainottujen rohingyojen pakolaisleirille

      Tilaajille
    5. 5

      Ennätykselliset veronpalautukset maksuun tiistaina – ensi vuonna valtaosa ei enää saa ”joulupalautuksia”

    6. 6

      Tiesitkö, että oravan metsästys­kausi on nyt parhaimmillaan? Jahti­kautta jopa pidennettiin, koska se on osa hallituksen normin­purku­talkoita

    7. 7

      Vuonna 1984 demareiden katseet kohdistuivat nelivuotiaaseen poikaan – niin nytkin, sillä tuo sama poika yrittää pelastaa puolueen

    8. 8

      Keskenmenoja on uuden tutkimuksen mukaan enemmän kuin raskauksia – kohtu valikoi tarkkaan, kenet se ottaa vastaan

      Tilaajille
    9. 9

      36-vuotias miljonääri on korvaamassa ex-kenraalin Valkoisen talon portin­vartijana – Kuva­kooste näyttää, miten tiuhaan Trumpin kabinetin ovi on käynyt

    10. 10

      Rumien otsikoiden takaa löytyy maa, joka antaa hengittää – HS:n Laura Saarikoski ja muut suomalaiset kertovat, miksi USA on hyvä koti

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesän jälkeen äitien kasvoilta katosivat ilmeet, ja kätilö Rosmariini Tolonen näki sen – HS:n erikoisartikkeli vie vainottujen rohingyojen pakolaisleirille

      Tilaajille
    2. 2

      Painin päätteeksi Rauno Lehmusvyöry painoi liipaisinta, mutta varmistin pelasti poliisin hengen – Nyt ”vekselit lankeavat”, ja vakava sairaus nujertaa korsolaisen rikollis­joukon ydin­hahmoa

      Tilaajille
    3. 3

      Ennätykselliset veronpalautukset maksuun tiistaina – ensi vuonna valtaosa ei enää saa ”joulupalautuksia”

    4. 4

      Vuonna 1984 demareiden katseet kohdistuivat nelivuotiaaseen poikaan – niin nytkin, sillä tuo sama poika yrittää pelastaa puolueen

    5. 5

      HS selvitti Helsingin riitaisimmat taloyhtiöt – Haku­kone näyttää, millä alueilla riidellään eniten

    6. 6

      Rumien otsikoiden takaa löytyy maa, joka antaa hengittää – HS:n Laura Saarikoski ja muut suomalaiset kertovat, miksi USA on hyvä koti

      Tilaajille
    7. 7

      ”Todellinen vakavuus selvisi vasta paikan päällä” – Mies kuoli Keravan rautatieasemalla, poliisi otti kaksi kiinni taposta epäiltynä

    8. 8

      Yksi periaate oli presidentti George H. W. Bushille ehdoton elämän loppuun asti – viisivuotiaan Cooperin kirjekään ei kääntänyt hänen päätään

    9. 9

      Yksi kuoli, useita vaipui koomaan elektronisen musiikin festivaalilla Australiassa

    10. 10

      36-vuotias miljonääri on korvaamassa ex-kenraalin Valkoisen talon portin­vartijana – Kuva­kooste näyttää, miten tiuhaan Trumpin kabinetin ovi on käynyt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies oli hurmaava, mutta kun yksiön ovi yöllä sulkeutui, Minna tajusi jotain olevan vialla – ”Minulle tapahtui asioita, joita en olisi halunnut tapahtuvan”

      Tilaajille
    2. 2

      Kansanedustaja Touko Aallon päälle käytiin Linnan juhlissa – ”Kahdella kädellä rintakehään niin voimakkaasti kuin pystyy”

    3. 3

      Kuvakooste: Valitsimme Linnan juhlien kymmenen säväyttävintä pukua – lukijoiden suosikiksi nousi 19-vuotias yllätysnimi

    4. 4

      Helsingissä hakaristilippujen kantaminen johti käsirysyyn, pidätyksiin ja epäilykseen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan – Kaksi pidätettiin myös 612-soihtukulkueen häirinnästä

    5. 5

      Jopa syntyperäinen suomalainen saattaa pian voida menettää kansalaisuutensa – Eduskunta alkaa käsitellä kiistanalaista lakiesitystä

    6. 6

      Oulun poliisi varoittaa: Ulkomaalaistaustaiset miehet saalistavat nuoria tyttöjä netissä

    7. 7

      Näyttelijä Jasper Pääkkönen rikkoi asuvalinnallaan etikettiä – kumppanilla kultainen, käärmeteemainen paljettiasu

    8. 8

      ”Pienenä hain äitiä baarista” – Viisi huostaan otettua nuorta kertoo, miten lastensuojelu muutti heidän elämänsä

      Tilaajille
    9. 9

      Ystäväni ei vieläkään tiedä, mitä hänen ex-poikaystävänsä teki päivisin

    10. 10

      Jos et enää pysty keskittymään kirjaan, on syytä huolestua, sanoo aivotutkija – Näin lukeminen tekee meille hyvää lapsena, aikuisena ja vanhana

    11. Näytä lisää