Kolumnit    |   Kolumni

Valokuvataiteen museo pitäisi brändätä uudelleen, Klik voisi olla hyvä nimi

”Museot ovat nykyään hameja, amosrexejä, artseja ja fameja”, kirjoittaa HS Metron kolumnisti Pauli Jokinen.

Tallinnan Fotografiska-­museossa on ahdasta. Museossa kuuluu monia kieliä. Väki on pakkaantunut katsomaan Jimmy Nelsonin kuvia maailmalta ja suomalaisen Pentti Sammallahden erikoisia kaupunkikuvia Helsingistä. Fotografiska on ollut tämän vuoden tapaus Tallinnassa. Siellä on käynyt neljässä kuukaudessa 200000 asiakasta. Se on Tukholman Fotografiskan tytärmuseo. Ja Tukholman Fotografiska mainostaa itseään maailman suurimpana valokuvamuseona, jonka viime vuosien asiakasmäärät lasketaan miljoonissa.

Helsingin Kaapelitehdas marraskuussa. Suomen valokuvataiteen museossa on hiljaista. Kuten yleensä. Valokuvataiteen museossa kävi viime vuonna noin 30000 asiakasta, joista maksavia asiakkaita oli 18000.

Miksi Tukholmassa ja Tallinnassa ollaan onnistuttu siinä, missä Helsingissä ei? Raha on helppo selitys. Museot toimivat eri resursseilla.

Mutta kyse on myös brändäämisestä ja markkinoinnista. Jos Helsingissä tehtäisiin katugallup, aika moni ei tietäisi missä on Valokuvataiteen museo. Vertailun vuoksi Tukholman Fotografiskalla on Instagramissa 239000 seuraajaa, Suomen valokuvataiteen museo jää kymmenesosaan siitä.

Nimi on brändäämisessä tärkeä. Museot ovat nykyään hameja, amosrexejä, artseja ja fameja. Fotografiska on paljon iskevämpi nimi kuin Suomen valokuvataiteen museo, joka voisi harkita nimen muutosta. Ehdotus: Klik. Ytimekäs ja tehokkaampi markkinoinnissa.

Sisällön puolesta Kaapelitehtaan museo ei jää jälkeen Itämeren sisaristaan. Näyttelyt ovat järjestään loistavia. Parhaillaan esillä on Sakari Piipon poliittisia valokuvia ja legendaarisen Caj Bremerin kuvia. Kenties suuret kansainväliset näyttelyt puuttuvat, mutta ei ole häpeä esitellä kotimaisia tekijöitä. Suomalaisen valokuvan taso on hyvin korkea. Ihmisten ja turistien pitäisi vaan löytää paikalle.

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Maailma janoaa akkuja, ja niissä kajastaa Kainuun valo – Talvivaaran entisen kaivoksen uumenista nousee nyt uusi aarre

      Tilaajille
    2. 2

      ”Ei hemmetissä”, sanoi prinsessa Anne sieppaajalle jo 70-luvulla – Suorasanainen prinsessa on tehnyt asiat aina omalla tavallaan, ja se on tehnyt hänestä yhden brittihovin suosituimmista kuninkaallisista

    3. 3

      Poliisi haeskeli vuorokauden verran äitiä ja vauvaa Lahdessa

    4. 4

      Maalta kaupunkiin ja peltotöistä peruskouluun – Kuvasarja näyttää itsenäisen Suomen historian lapsen silmin

    5. 5

      Konsulipäällikkö Pasi Tuominen arvostelee HS:n haastattelussa ankarasti ulkoministeri Haavistoa: syyttää pelolla johtamisesta ja lainvastaisesta päätöksestä

    6. 6

      Helsingin ratapihan uuteen pyörätunneliin ei tule kierreluiskaa – Tällaiselta tunnelin suuaukko voi näyttää

    7. 7

      Boris Johnsonin uskottavuuden kyseenalaistava video on kerännyt jo yli 4 miljoona näyttöä – Taustalla on pääministerin pakoilu kovasta haastattelusta

    8. 8

      Sota kasvatti selviytyjän, lähiö hissi­terapeutin ja lama menestyjän – HS:n erikois­artikkeli vie matkalle seitsemän sukupolven Suomeen

      Tilaajille
    9. 9

      Vakava ja kunnioittava vai vapaapäivä muiden joukossa? HS seurasi itsenäisyyspäivää hautausmaalla ja ostoskeskuksessa

    10. 10

      Pertti Jarla piirsi Fingerporin Espoosta: Hoksaatko tämän nokkelan sanaleikin?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Konsulipäällikkö Pasi Tuominen arvostelee HS:n haastattelussa ankarasti ulkoministeri Haavistoa: syyttää pelolla johtamisesta ja lainvastaisesta päätöksestä

    2. 2

      Le Monde: Venäjän salamurhayksikön tukikohta Alpeilla paljastui

    3. 3

      Sota kasvatti selviytyjän, lähiö hissi­terapeutin ja lama menestyjän – HS:n erikois­artikkeli vie matkalle seitsemän sukupolven Suomeen

      Tilaajille
    4. 4

      Perussuomalaiset uhkaa välikysymyksellä, jos Pekka Haavisto jatkaa ulkoministerinä

    5. 5

      Maailma janoaa akkuja, ja niissä kajastaa Kainuun valo – Talvivaaran entisen kaivoksen uumenista nousee nyt uusi aarre

      Tilaajille
    6. 6

      Pertti Jarla piirsi Fingerporin Espoosta: Hoksaatko tämän nokkelan sanaleikin?

    7. 7

      Katja Meriläinen, 31, pyörittää Helsingissä ja Espoossa kuuden sijoitusasunnon Airbnb-bisnestä – Palkkatöissä hänen ei tarvitse enää käydä

      Tilaajille
    8. 8

      Helsinki on nyt silkkaa Fingerporia: Mikä saa ihmisen muuttamaan pois Myllypurosta?

    9. 9

      Netissä leviää tuolihaaste, joka sujuu usein naisilta paremmin kuin miehiltä – Lääkäri selittää, mistä on kyse

    10. 10

      Tässä on ensimmäinen Vantaa-aiheinen Fingerpori: Jälki on taattua Pertti Jarlaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Iltalehden julkaisemien viestien mukaan keskustassa suunniteltiin Rinteen kaatamista jo perjantaina – lue HS:n seuranta politiikan dramaattisesta tiistaista

    2. 2

      Vastahyökkäykseen käynyt Rinne ei aio erota – HS:n tiedot: Rinteen esiintyminen vähensi keskustan luottamusta pää­ministeriin entisestään

    3. 3

      Joanna Jokinen hankki kukon, joka on huonoin koskaan nähty kukko – Martti pelkää kärpäsiä ja omia tipujaan, ja juuri siksi siitä tuli tämän syksyn someilmiö

      Tilaajille
    4. 4

      Anopin lause kiteytti sen, mikä pitää parit yhdessä – Tärkeä palanen voi puuttua, vaikka suhteessa riittäisi luottamusta ja hyvää tahtoa

    5. 5

      Espoon keskuksessa on kaksio, jonne on muuttanut koko Suomen aikoinaan tuntema ufo-mies Juhan af Grann

      Tilaajille
    6. 6

      Kimi Räikkönen erottui muista F1-kuskeista ryhmäkuvassa, sosiaalinen media ihastui

    7. 7

      Pertti Jarla piirsi Fingerporin Espoosta: Hoksaatko tämän nokkelan sanaleikin?

    8. 8

      Tässä on ensimmäinen Vantaa-aiheinen Fingerpori: Jälki on taattua Pertti Jarlaa

    9. 9

      20 kuvaa kertoo, kuinka Postin työriidasta alkanut kriisi kärjistyi Antti Rinteen dramaattiseen eroon

    10. 10

      Helsinki on nyt silkkaa Fingerporia: Mikä saa ihmisen muuttamaan pois Myllypurosta?

    11. Näytä lisää