Kolumnit    |   Kolumni

Kyllästyin äänikirjoihin ensihuuman jälkeen

”Äänikirja on renkinä erinomainen, mutta isännäksi sitä ei kannata päästää”, kertoo HS Metron kolumnisti Tarja Heinivaho.

Latasin reilu vuosi sitten äänikirjasovelluksen. Olen sen jälkeen kuunnellut yli kolmekymmentä kirjaa, mikä on selvästi enemmän kuin olen lukenut kirjoja samana aikana. Kesken jääneiden kirjojen pino yöpöydälläni on viime vuosina kasvanut kiusallisen korkeaksi, joten äänikirjat ovat kiitettävästi siistineet tilastojani.

Kuuntelin ensihuumassa kirjoja kaiken liikenevän luppoaikani – kävellessä, siivotessa, autoa ajaessa ja joskus jopa kasvoja pestessä. Ahmin kaunokirjallisuutta, tietokirjoja ja elämäkertoja, suomeksi ja englanniksi. Haltioissani levitin kuuntelemisen ilosanomaa jokaiselle, joka jaksoi kuunnella.

Kunnes tajusin, etteivät kaikki kirjat sittenkään avaudu kuuntelemalla. Joskus vika on lukijassa, useimmin kuitenkin tekstin rakenteessa ja sisällössä. Kuunnellessa nimistä ja vuosiluvuista tulee helposti sekamelskaa, eikä asioiden tarkistaminen ole helppoa. Taidokkaat lauserakenteet eivät sytytä yhtä hyvin kuin lukiessa ja kirjailijan visuaalisten vihjeiden tulkitseminen on mahdotonta. Osa nyansseista – ja jopa informaatiosta – katoaa, vääjäämättä.

Toki äänikirja voi tarjota myös sellaisia elämyksiä, mihin perinteinen kirja ei pysty. Kun Pirkko Saisio, Michelle Obamasta puhumattakaan, lukee omaa kirjaansa ääneen, häviää perinteinen kirja kisan heti kättelyssä.

Kirjailija Laura Lindstedt ilmaisi Helsingin Sanomien esseessään huolen siitä, että kirjallisuus yksinkertaistuu ja tyhmistyy äänikirjojen suosion myötä. Itse olisin huolissani myös siitä, mitä se tekee kuuntelijoille. Kävelylenkit ehkä pitenevät, mutta jos kaikki liikenevä aika kuluu kuulokkeet korvilla, jääkö enää aikaa omille ajatuksille? Tai spontaanille keskustelulle? Äänikirjaansa uppoutunut kanssaeläjä on harvinaisen tylsää seuraa.

Äänikirja on renkinä erinomainen, mutta isännäksi sitä ei kannata päästää.

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    2. 2

      Valtava valonheitin pystytettiin ilmoittamatta Paula Arteksen ikkunan alle, eikä kokonainen kortteli ollut saada unta

    3. 3

      Tampereen yliopisto puuttui sen logosta tehtyyn pilaversioon ”uhittelevalla” kirjeellä – Some reagoi omilla versioillaan ”tuninaamasta”

    4. 4

      Pariskunta osti huonokuntoisen hirsitalon Vantaalta: Sitten vintiltä löytyi salahuone ja talon ainutlaatuinen historia alkoi valjeta

    5. 5

      Näin teet täydellisen perunamuusin: pieni niksi nostaa muusisi uudelle tasolle

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    2. 2

      Pariskunta osti huonokuntoisen hirsitalon Vantaalta: Sitten vintiltä löytyi salahuone ja talon ainutlaatuinen historia alkoi valjeta

    3. 3

      Syöpäpotilaille ruokavalio­hoitoa antanut lääkäri Antti Heikkilä sai varoituksen

    4. 4

      Näin teet täydellisen perunamuusin: pieni niksi nostaa muusisi uudelle tasolle

    5. 5

      Valtava valonheitin pystytettiin ilmoittamatta Paula Arteksen ikkunan alle, eikä kokonainen kortteli ollut saada unta

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Jopa 70 prosenttia suomalaisista syö liian vähän hiilihydraatteja – asiantuntija kertoo yllättävät merkit, joista tunnistat hiilarivajeen

      Tilaajille
    2. 2

      HS vietti vuorokauden Helsingin maineikkaimmalla huolto­asemalla, ja kello 1.06 pöytään nukahti työntekijöille tuttu mies

      Tilaajille
    3. 3

      ”Nyt multa meni pata jumiin” – HS:n haltuunsa saamat ääni­viestit paljastavat, kuinka luistelu­valmentaja Mirjami Penttinen raivoaa nuorille luistelijoille

      Tilaajille
    4. 4

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    5. 5

      Kun ikuisesti reipas uupuu, kukaan ei huomaa – On väärin luulla, että jokainen pystyy pyytämään apua

    6. Näytä lisää