Nykytekniikan saavutuksia voi todellakin vain ihmetellä - Mielipide | HS.fi

Nykytekniikan saavutuksia voi todellakin vain ihmetellä

"Jos olisin ehdottanut Ian Flemingille, että James Bondilla voisi olla savukerasia, josta on luettavissa kymmenen metrin tarkkuudella hänen paikkansa kartalla ja jolla voisi soittaa mihin tahansa, hän ei olisi tohtinut kirjoittaa sitä romaaniinsa."

15.9.2012 2:26

Kiitos Harri Lauroselle kauniin nostalgisesta kirjoituksesta "Olen selvinnyt hengissä ilman tekniikkaa" (HS Mielipide 3. 9.).

Lauronen oli oikeassa. Minäkin näin, että jopa kainuulaisessa omavaraistaloudessa selvittiin hengissä.

Talvella lehmille vedettiin vettä järven avannosta, hakattiin halkoja vanttuut märkinä ja juostiin 30 asteen pakkasessa puuseehen, mikä muuten motivoi vatsan toimimaan hyvin.

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide