Mielipide    |   Mielipide

Perhe-elämä ei ole vain hyvätuloisten oikeus

Perhe on keskeinen elementti uusien kansalaisten Suomeen juurtumisessa.

Sisäministeriössä valmistellaan ulkomaa­laislain muutosta, jonka tavoitteena on tiukentaa perheenyhdistämisen edellytyksiä. Lakimuutos asettaisi toimeentulovaatimukset Suomessa asuvien kansainvälistä suojelua saaneiden sekä Suomen kansalaisten perheenyhdistämiselle. Toimeentulovaatimus on niin korkea, ­että käytännössä se riistää keskituloisen ihmisen oikeuden perhe-elämään. Saadakseen puolison ja kaksi lasta luokseen Suomessa asuvan perheenjäsenen tulee toimia Suomen keskipalkan ylittävässä tehtävässä: yhdistäjälle tulisi verojen jälkeen jäädä käyttövaraa 2 600 euroa kuukaudessa.

Tutkijoina ja maahanmuuton asiantuntijoina näemme tämän erittäin huolestuttavana kehityssuuntana. Sen lisäksi, että ­lakimuutos estäisi esimerkiksi bussikuskeina tai lähihoitajina toimivia Suomen kansalaisia saamasta esimerkiksi yhdys­valtalaista tai thaimaalaista puolisoaan Suomeen, vaikeuttaa se suuresti jo täällä pysyvästi oleskelevien maahanmuuttajien kotoutumista ja estää heidän oikeutensa perhe-elämään. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8. artiklan määrittelemä perhe-elämän suoja ei ole ­riippuvainen ammatista tai toimeen­tulosta.

Valmisteilla olevaan lakimuutokseen sisältyy kansainvälisen suojelun perusteella oleskelu­luvan saaneille mahdollisuus perheenyhdistämiseen kolmen kuukauden sisällä. Käytännössä tämä on jo tehty monelle mahdottomaksi.

Perheenyhdistämiseen tehtiin radikaaleja tiukennuksia jo vuonna 2012, mistä alkaen ­hakemuksen on voinut jättää vain ulkomailla asuva perheenjäsen. Tämä tiukennus on tehnyt prosessin mahdottomaksi perheille, joilla ei ole varaa kustantaa perheenjäsentensä matkoja lähimpään Suomen edustustoon. Konfliktimaissa ei usein ole Suomen edustustoa. Hakemuksen jättäminen edellyttää voimassa olevaa passia ja matkustamista toiseen maahan. Passin hankkiminen on useissa konfliktimaissa mahdotonta.

Oleellista on muistaa, että kansainvälisen suojelun perusteella Suomessa oleskelevat ovat perheenyhdistämistä hakevien joukossa pienin ryhmä. Vuosina 2015 ja 2016 tämä tarkoitti noin 16 prosenttia kaikista hyväksytyistä hakemuksista.

Toimeentulovaatimus koskee jo suurinta osaa Suomessa asuvien työ- ja opiskeluluvalla olevien ihmisten perheenyhdistämisistä.

Nyt se halutaan ulottaa uusiin ryhmin: Suomen kansalaisiin sekä kansainvälisen suojelun perusteella oleskeluluvan saaneisiin.

Jälkimmäinen ryhmä on saanut oleskeluluvan joko tiukan turvapaikanhakuprosessin kautta tai he ovat tulleet Suomeen kiintiöpakolaisina. Perheenyhdistämistä tulee tämän ryhmän kohdalla hankaloittamisen sijaan helpottaa, sillä perhe on keskeinen elementti näiden uusien kansalaisten Suomeen juurtumisessa.

Tämän lisäksi lakialoite asettaa Suomen kansalaiset eri­arvoiseen asemaan heidän toimeentulonsa perusteella.

Johanna Hiitola

yhteiskuntatieteiden tohtori, yliopistonlehtori

Jyväskylän yliopisto

Kokkolan yliopistokeskus Chydenius

Niina Vuolajärvi

valtiotieteiden maisteri, tohtorikoulutettava

Rutgers University,

Itä-Suomen yliopisto

Hanna Repo

terveystieteiden maisteri, tohtorikoulutettava

Turun yliopisto

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Mielipide
  • Maahanmuutto
  • Perhe
Luetuimmat - Mielipide

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Taksinkuljettaja törmäsi tahallaan pyöräilijään kevyen liikenteen väylällä Espoossa – jyräsi vielä kaatuneen pyöränkin

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Facebookin ex-johtaja ja muut sosiaalisen median kehittäjät myöntävät luoneensa hirviön, jota he eivät osaa pysäyttää: ”Kukaan ei pysty enää keskittymään”

    6. 6

      Paljastava pukeutuminen on häirintää

    7. 7

      Tuntemattoman sotilaan räjähdyskohtaus rikkoi Guinnessin maailmanennätyksen – saavutus huomattiin ulkomaillakin

    8. 8

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    9. 9

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    10. 10

      Sinnikäs tee se itse -henkilö kiinnittelee aidonnäköisiä liikennemerkkejä Mellunmäessä – ”En ymmärrä yhtään”, hämmästelee kaupungin työntekijä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    11. Näytä lisää