Mielipide    |   Mielipide

Muistisairaudet eivät johdu navigaattoreista tai älypuhelimista

Tunnuslukujen näppäilyn ja laskujen manuaalisen maksamisen sijaan meille vapautuu aikaa, jota voimme käyttää muuhun kognitiivisesti stimuloivaan toimintaan, kirjoittaa psykologi, tutkija Sanna Liesto.

Reijo Luumi kysyi (HS Mielipide 12.8.), lisääkö tekniikan ja sovellusten tuoma helpompi elämä muistisairauksia, kun omaa muistia ei enää tarvitse pinnistää. Kysymys oli sinänsä varsin osuva, koska kognitiivisen aktiivisuuden eli ihmisen tiedonkäsittelytoimintojen aktiivisuuden on todettu toimivan suojaavana tekijänä muistisairauksien oirekuvan varhaista puhkeamista vastaan.

Älyllisten virikkeiden vähäisyys ei ole pidemmän päälle hyväksi ihmisaivoille. Muun muassa koulutus, aktiiviset harrastukset ja sosiaalinen kanssakäymien ovat tekijöitä, jotka nykykäsityksen mukaan vähentävät muistisairauden riskiä.

Haluan huomauttaa, että myös monimutkaisen tietotekniikan käyttäminen on osaltaan juuri tätä kognitiivista aktiivisuutta.

Luumin väite, että autonajajan ei navigaattoreiden takia tarvitse enää käyttää lainkaan omia aivojaan löytääkseen perille, ei pidä paikkaansa. Autoa kuljettaessaan kuski joutuu aktiivisesti käyttämään aivojaan esimerkiksi muun liikenteen ja ympäristön havainnointiin, oman tarkkaavuuden säätelyyn, navigaattorin ohjeiden tulkitsemiseen ja auton laitteiston hallintaan. Luumi lisäsi, että älypuhelimet helpottavat liikaa auton tankkauksen maksussa. Päinvastoin voitaisiin ajatella, että älypuhelimen käyttö on jopa älyllisesti vaativampaa kuin rahan nostaminen.

Tunnuslukujen näppäilyn, laskujen manuaalisen maksamisen ja kartan lukemisen sijaan meille vapautuu aikaa, jota voimme parhaimmillaan käyttää muuhun kognitiivisesti stimuloivaan toimintaan. Esimerkiksi kirjallisuuden lukemisen, ajankohtaisten asioiden seuraamisen, vieraan kielen opiskelun tai uuden tablettikoneen kanssa pähkäilyn voitaisiin katsoa vähentävän muistisairauksien riskiä.

On myös hyvä muistaa, että yksin aktiivisella aivotyöskentelyllä ei pystytä estämään muistisairauksien puhkeamista, koska niihin vaikuttavat myös aivo-orgaaniset ja perinnölliset tekijät. Arkea helpottavat tietotekniset palvelut sen sijaan eivät ole syy muistisairauksien esiintymiseen.

Sanna Liesto

psykologi, tutkija

Helsinki

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Mielipide
  • Muistisairaudet
  • Digitalisaatio
Luetuimmat - Mielipide

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Taksinkuljettaja törmäsi tahallaan pyöräilijään kevyen liikenteen väylällä Espoossa – jyräsi vielä kaatuneen pyöränkin

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Facebookin ex-johtaja ja muut sosiaalisen median kehittäjät myöntävät luoneensa hirviön, jota he eivät osaa pysäyttää: ”Kukaan ei pysty enää keskittymään”

    4. 4

      Paljastava pukeutuminen on häirintää

    5. 5

      Tuntemattoman sotilaan räjähdyskohtaus rikkoi Guinnessin maailmanennätyksen – saavutus huomattiin ulkomaillakin

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Sinnikäs tee se itse -henkilö kiinnittelee aidonnäköisiä liikennemerkkejä Mellunmäessä – ”En ymmärrä yhtään”, hämmästelee kaupungin työntekijä

    8. 8

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    9. 9

      HS maistoi 8 täyteläistä joulupöydän punkkua – yksi sai viisi tähteä

      Tilaajille
    10. 10

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    8. 8

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    11. Näytä lisää