Mielipide

Moottoritien linjaus selvitetty

Tilaajille

Insinööri Eino Laukkanen kirjoitti HS:n mielipidesivulla 3. 7. Helsingin ja Turun välisen moottoritien linjauksesta. Tielaitos puolestaan on selvitellyt asiaa erittäin perusteellisesti: Helsinki-Turku-valtatie otettiin käytöön nykyisellä paikallaan vuonna 1941. Sitä ennen Turun ja Helsingin välinen tieyhteys kulki rannikkotaajamien kautta epäyhtenäisenä 4-5 metrin levyisenä soratienä.

Valtatie 1:n laajamittainen parantaminen aloitettiin 1950-luvulla. Vuosina 1956-1962 rakennettiin sen ajan mittavin tiehanke ns. Tarvon moottoritie, eli 15 kilometrin pituinen moottoritieosuus Munkkiniemi-Gumböle. Tarvontien rakentamisen yhteydessä nykyinen valtatie parannettiin yhdeksän metriä leveäksi kestopäällistetieksi välillä Veikkola-Lohjanharju-Sitarla.

Moottoritien rakentamista jatkettiin Maailmanpankin lainoituksen turvin Gumbölestä Veikkolaan (14 km) 1965-1967 ja Veikkolasta Lohjanharjulle (11 km) 1967-1971. Lohjanharju-Salo-välin pääsuuntaselvitys tehtiin 1965-1967 ja yleissuunnitelman edellyttämät tutkimukset Lohjanharju-Turku-osuuden rakentamiseksi moottoritieksi aloitettiin 1967-1969.

Moottoritien yleissuunnitelman yhteydessä tehtiin vaihtoehtoselvitys Lohjan seudulla. Yleissuunnitelma viimeisteltiin 1972-1973, Se lähetettiin lausuntokierrokselle ja liikenneministeriölle tiedoksi 1974. Elsa-radan varauksen vaatimat tarkistukset suunnitelmaan tehtiin 1979. Lohjan seudulla tarkasteltiin vaihtoehtoisia linjauksia sisääntulotiejärjestelyineen 1980-1981. Lopullinen valinta jäi suorittamatta lausuntojen ristiriitaisuuden takia.

Jo aikaisemmin oli Lohjan seudun ongelmia tarkasteltu vuonna 1976 valmistuneessa "Lohjan seudun tavoitetieverkko, Lohjan keskustan sisääntuloyhteydet" -nimisessä suunnitelmassa.

Valtatie 1:tä ja Lohjan seutua koskeva suunnittelu jatkui vuonna 1987, jolloin valmistui valtatie 1:n parantamista korkeva yleissuunnitelma ja Lohjan seudun tieverkko- ja liikenneturvallisuussuunnitelman tarkistaminen käynnistyi. Tieverkkosuunnitelman yhteydessä laadittiin Helsinki-Turku-tietyhteyksiä koskeva vaihtoehtoselvitys, joka valmistui 1989. Tieverkkosuunnitelman laadinta jatkuu edelleen vuoden 1991 alkupuolelle saakka.

Valtatie 1:n parantaminen laaditun yleissuunnitelman pohjalta sisältyy Uudenmaan tiepiirin "Tienpidon suunnitelmaan 1990-1995". Hankkeen tiesuunnitteluvaihe on käynnissä. Suunnitelman mukaan valtatie säilyy nykyisellä paikallaan ja tielle tehdään mm. seuraavia toimenpiteitä; oikaisuja, tasauksen parantamista, poikkileikkauksen leventämistä, kevyen liikenteen väyliä ja alikulkuja, siltoja, ohituskaistoja jne.

Toimenpiteiden avulla tien palvelutaso säilyy tyydyttävänä vuoden 2000 yli, jonka jälkeen palvelutaso alkaa laskea tien kapasiteetin ylittyessä.

Vuonna 1989 valmistunut vaihtoehtoselvitys on paraikaa tiehallituksessa lausunnolla. Liikenneministeriöön suunnitelma ehtinee kesälomien jälkeen. Vaihtoehtoselvityksessä on päädytty suosittelemaan varautumista moottoritien rakentamiseen välillä Lohjanharju-Turku ns. C-vaihtoehdon pohjalta. Ensimmäisessä vaiheessa selvityksen mukaan tulisi toteuttaa Lohjan seudun sisääntulojärjestelyt, koska nykyiselläänkin kantatie 53 on ajoittain kapasiteettinsa ylärajoilla.

Valtatie 1:een ja mahdolliseen Helsinki-Turku-moottoritiehen Uudenmaan läänin alueella liittyviä suunnitelmia on käynnissä seuraavasti: - Lieviö-Karnainen, moottoritien alkuosuus ja Lohjan sisääntulotiet. Suunnitelma valmistuu kuluvan vuoden aikana.

- Lohjan seudun tieverkko- ja liikenneturvallisuussuunnitelma, joka valmistuu vuoden 1991 alkupuolella.

- Lohjan keskustan kaupunkirakennemallien ja katujärjestelyjen suunnitelma.

Lohjan seudun tieasioista ja Helsinki-Turku-moottoritien suunnittelusta on tiedotettu maassamme ennennäkemättömästi järjestelemällä tiedotustilaisuuksia, pysyviä näyttelyjä, haastattelemalla, varaamalla asiasta kiinnostuneille mahdollisuus henkilökohtaisiin kontakteihin ja mielipiteensä ilmaisuihin suunnittelijoihin ja suunnittelijoille.

Vaihtoehtoselvityksestä pyydettiin vuonna 1989 viralliset lausunnot suunnitelman vaikutusalueen kunnilta (13), seutukaavaliitoilta (2), lääninhallituksilta (2), kauppakamareilta (3), Valtionrautateiltä, museovirastolta ja ympäristöministeriöltä. Saaduista lausunnoista 12:ssa puollettiin vaihtoehtoa C, varauksellisesti sitä kannatti kolme lausunnonantajaa ja ehdottoman kielteisesti moottoritien suunnittelmiseen suositellun vaihtoehdon pohjalta suhtautui kolme lausunnonantajaa.

Suositellessaan etenemistä moottiritievaihtoehto C:n pohjalta suunnitelman laatimista valvonut johtoryhmä edellytti jatkosuunnittelun aikana seuraavan kulkumuotojakautuman (rautatie/tie) ja liikenneolosuhteiden kehitystä. Lisäksi suunnitelmia tuli täydentää vaikutusselvityksillä.

Suunnittelussa on edetty näiden vaatimusten mukaan mm. täydentämällä aikoinaan tehtyjä ympäristöselvityksiä. Liikenteen ennustettavissa oleva kehitys otetaan huomioon. Tämän hetkisen tietämyksen pohjalta se edellyttäisi moottoritien rakentamista Lohjanharjulta Turkuun ensi vuosituhannen alkuvuosikymmeninä.

apulaispiiri-insinööri Uudenmaan tiepiiri

Kari Alastalo

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    3. 3

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    4. 4

      Suojelupoliisi haluaa perustaa vakoilukoulun – Supo ja Puolustusvoimat tarvitsevat 130 uutta työntekijää tiedustelulakeja toteuttamaan

    5. 5

      Helsingissä rytisee nyt pelti, märkä lumi kaatanut kymmeniä puita – kolareita eri puolilla Suomea

    6. 6

      Asianajajaliitto pitää ”paimenkirjeiden” lähettelyä pelkän baarikeskustelunkin pohjalta hyväksyttävänä – ”Asianajajan velvollisuus numero yksi on lojaalius asiakasta kohtaan”

    7. 7

      Kaarina Hazard nauraa asianajajan välityksellä uhkailevalle miehelle #MeToo-keskustelussa – ”Kasvoton valta yrittää sabotoida naisten järjestäytymis­yritykset”

    8. 8

      Poliisi kiinnostui Sunny Car Centerin kadonneista miljoonista – Konkurssipesä: rahaa meni ”hupifirmalle” ja mausteyhtiölle

    9. 9

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    10. 10

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    2. 2

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    5. 5

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    6. 6

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    7. 7

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    8. 8

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    9. 9

      Ahdistelijoista puhuneet naiset ovat saaneet vaientamiskirjeitä – Rikosoikeuden professori: ”Tuollaiset kirjeethän ovat puolittain uhkauksiakin”

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää