Tupakkapaikat pakko- myynnissä? - Mielipide | HS.fi

Tupakkapaikat pakko- myynnissä?

5.11.1990 2:00

Ostin perjantaina iltapäivällä erikoispikajunaan pakollisen paikkalipun viisi minuuttia ennen junan lähtöä. Jouduin ostamaan lipun tupakkaosastolle, koska juna oli muuten täysi.

Vaunuun päästyäni kurkistin tupakoimattomien puolelle: vähintään kolmasosa paikoista oli tyhjiä. Vaihdoin paikkaa sillä varauksella, että väliasemilta tulee paikkalipun lunastaneita näille paikoille. Sain kuitenkin istua kaikessa rauhassa perille Mikkeliin asti. Samassa osastossa oli oman "varatun" paikkani lisäksi lähimmän neljän penkkirivin alueella kolme muuta, joissa ei koko aikana istunut kukaan. Muutoinkin vaunussa oli kohtuullisen väljää. Kävelyretki junan läpi osoitti, että tupakoimattomien osastoilla oli tilaa.

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide