Mielipide

Vallattomia väitteitä

Tilaajille

Helsingin Sanomain mielipidesivu nostaa 10. 7. Tapani Launiksen kirjoituksessa Suomen rakennustaiteen museon suomalaisen arkkitehtuurin vallankäytön huipulle. Jos näin todella olisi, poistaisimme kehnon rakentamisen Suomesta tuota pikaa. Täällä rakennettaisiin pelkästään hyvin toimivia, ihmisläheisiä ja kauniita ympäristöjä - eikä vain meidän mittapuumme mukaan vaan vaativin kansainvälisin kriteerein arvioituna.

Valitettavasti museon vaikutusvalta rajoittuu siihen, että se voi vain esitellä parasta ja mielenkiintoisinta, mitä Suomessa tehdään ja suunnitellaan. Sen rajaaminen ei ole vaikeaa, siksi vähän täällä rakennetaan hyvin. Näin pienessä maassa jokainen vähänkin huomionarvoinen arkkitehtuurituote pääsee kyllä esille, jos ei yhden niin toisen kanavan kautta. Ainakaan museon valintoihin eivät tyyliristiriidat vaikuta, ratkaisevaa on laatu.

Rakennustaiteen museo ei kuitenkaan ole arkkitehtien ammattipolitiikan väline. Sen on toiminnassaan otettava huomioon paljon laajempi yleisö ja käyttäjäpiiri. Museon näkyvintä toimintaa ovat näyttely ja julkaisut; molempien tuottaminen on kallista ja aiheet on siksi harkittava tarkkaan, sekä täkäläisen että kansainvälisen kiinnostavuuden kannalta. Nykyarkkitehtuuri on aihepiirin yksi osa, ei sen koko sisältö. Museon kokoelmat, kirjasto ja arkisto, on koottu mahdollisimman suurta monipuolisuutta ja kattavuutta silmällä pitäen.

Keskustelun puutetta koskeva väite perustuu pikemminkin uuslukutaidottomuuteen kuin tosiasioihin. Esimerkiksi Juhani Pallasmaa on jatkuvasti esittänyt julkisuudessa painavia puheenvuoroja, joissa hän on tuonut esiin myös ajankohtaista kansainvälistä ajatustenvaihtoa. Rakennustaiteen museo kokee yhdeksi tärkeäksi tehtäväkseen keskustelun stimuloimisen. Viimekesäiseen näyttelyyn (Arkkitehtuurin nykyhetki - 7 näkökulmaa) liittyvä kirja sisältää arkkitehtien perusteellisia pohdintoja työnsä lähtökohdista ja suhtautumisestaan erilaisiin virtauksiin. Museo julkaisee myös Abacus ajankohta -kirjasarjaa. Sen sisältö, keskeisten kansainvälisten arkkitehtuuriteoreettisten artikkeleiden ja esseiden suomenkieliset käännökset, pyrkii nimenomaan antamaan eväitä keskustelulle.

Kokemukseni mukaan arkkitehdit ovat varsin tasa-arvoisia "arkirakentamisen kurimuksen" osalta. Jokainen työhönsä vakavasti suhtautuva arkkitehti joutuu käymään läpi samat taistelut. Tulosten taso vaihtelee, haluttiin sitä tai ei. On toki suunnittelijoita, jotka suurten rakentajien kannalta ovat "helpompia" kuin toiset, mutta laatu on tähän helppouteen nähden kääntäen verrannollinen.

Kaikkiaan Launiksen kirjoitus on Rakennustaiteen museon kannalta rohkaiseva osoittaessaan, kuinka tärkeänä museo koetaan ja miten tavoiteltua on sen taholta saatu "auktorisointi".

Marja-Riitta Norri

Helsinki

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    6. 6

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    7. 7

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    8. 8

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    9. 9

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    10. 10

      Paloasema ilman sähköä Espoossa – Helsingissä piti tarkistaa, onko ratikka vielä kiskoilla vai ei

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    8. 8

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    9. 9

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    10. 10

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää