Mielipide

Opettajat yliopiston kautta

Tilaajille

Toimittaja Irma Stenbäck (HS 8. 6.) jatkaa HS:n olettamaani linjaa, jossa kasvatusalan asiantuntijoina käytetään vain Osmo Kivistä ja Risto Rinnettä. Nämä kasvatussosiologit ovat kritisoineet voimakkaasti kasvatustiedettä ja erityisesti opettajankoulutusta.

Näyttää siltä, että Kivisen ja Rinteen vuosia kestänyt propaganda on tuottamassa tulosta. Eri tahot ovat vaatimassa kasvatusalalle kohtuuttomia supistuksia korkeakoululaitoksen rakenteellisen kehittämisen yhteydessä, vaikka perustutkintojen tuottaminen kasvatusalalla on tehokasta, keskimääräiset valmistumisajat ovat lyhyitä ja koulutus on halpaa verrattuna esimerkiksi hammaslääkärien koulutukseen. Kasvatusalalla ei esiinny työttömyyttä kuten monilla muilla akateemisilla aloilla.

Erityistä ihmetystä herättää toistuva ehdotus luokanopettajakoulutuksen siirtämisestä ammattikorkeakouluun. Uudistuvassa opettajankoulutuksessa ei ole enää tarpeen puhua erikseen aineen- ja luokanopettajien koulutuksesta, jotka ovat yhdenmukaistumassa. Niinpä tulevat opettajat voivat joustavasti siirtyä eri kouluasteiden tehtäviin. Esimerkiksi Oulun yliopistossa jo varsin pitkälle edenneestä opettajakoulutuksen uudistuksesta voivat tulevat opettajat lyhyellä täydennys- ja lisäkoulutuksella saavuttaa pätevyyden mille kouluasteelle tahansa.

Opettajankoulutuskulttuurin muutos on edellyttänyt sitoutumista yhdessä tapahtuvaan jatkuvaan kehittämiseen ja arviointiin. Uudistuksessa on kiinnitetty erityistä huomiota opiskelijoiden itsenäiseen työskentelyyn ja vastuuseen sekä kriittisen ja tutkivan otteen kehittymiseen. Monissa muissa maissa vasta pyritään tällaiseen laaja-alaiseen yliopistossa tapahtuvaan opettajakoulutukseen.

Kivisen ja Rinteen väitteiden mukaan "ei ole tieteellistä näyttöä siitä, että yliopistoihin nostettu opettajankoulutus tuottaisi parempia opettajia kuin vanha koulutusta seminaareissa ja opettajakorkeakouluissa". Tieteellistä näyttöä vastakkaisestakaan ei ole. Uuden koulutuksen saaneita opettajia on ollut kentällä vasta vajaan kymmen vuoden ajan. Aikaperspektiivi kriittiselle arvioinnille on liian lyhyt.

Erityisesti syventäviin opintoihin kuuluvan tutkielman tekeminen on usein kyseenalaistettu. Esimerkiksi hiljattain julkaistun tutkimuksen perusteella (Syrjälä & Lauriala, 1990) opettajat kokivat pro gradu -työn tekemisen innostavana ja kasvattavana. Työskenneltyään kentällä he pitivät erityisen tärkeänä tutkimusprosessin aikana tapahtunutta teorian ja käytännön yhdistymistä sekä oman ajattelun kehittymistä.

Eräs haastatelluista totesi "Opin, että ajatustyöllä on konkreettisia vaikutuksia ja että minulla on mahdollista aktiivisesti kehittää omaa kasvatusajatteluani ja sitä kautta vaikuttaa arkipäivän työhön".

Myös Hannele Niemen (1992) mukaan useamman vuoden työssäolon jälkeen valtaosa opettajista piti tutkimustyötä tärkeänä ja merkityksellisenä omalle kasvulleen opettajana. Sen sijaan jos opettajat olivat tehneet opiskeluaikana tutkielman, jolla oli hyvin vähän liittymäkohtia käytännön työhön, he eivät pitäneet tutkimuksen tekemistä hyödyllisenä opettajan työn kannalta.

Ennen julkista repivää kritiikkiä kannattaisi odottaa kasvatusalan sisäisen arvioinnin valmistumista. Korkeakouluneuvoston asettama arviointi- ja kehittämisprojekti tekee konkreettisen esityksen kasvatusalalla tarvittavista supistuksista 15. 10. 1993 mennessä. Vasta tämän jälkeen on todella mahdollista keskustella rakentavasti kasvatusalasta yliopistossa.

Tulevaisuuden haasteisiin vastataan parhaiten kouluttamalla opettajat laaja-alaisessa tiedeyhteisössä. Tällöin heillä on parhaat edellytykset työnsä kehittämiselle ja arvioinnille sekä eettiselle kasvulle.

LEENA SYRJÄLÄ kasvatustieteen professori Oulun yliopisto

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    4. 4

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    5. 5

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    6. 6

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    7. 7

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    8. 8

      Paloasema ilman sähköä Espoossa – Helsingissä piti tarkistaa, onko ratikka vielä kiskoilla vai ei

    9. 9

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    10. 10

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    8. 8

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    9. 9

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    10. 10

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää