Tarvetta keskusteluun uutisarvosteluista - Mielipide | HS.fi

Tarvetta keskusteluun uutisarvosteluista

12.1.1995 2:00

Helsingin Sanomien pääkirjoittaja antaa 10. tammikuuta virheellisesti ymmärtää, että kirkon tiedonvälityspalkinnon jakoperustelut olisi suunnattu todenmukaista ja rehellistä, lukuihin ja faktoihin perustuvaa uutistoimintaa vastaan. Perusteluteksti kuitenkin sanoi: "Riittävästi mukana elävä, totuudenmukaisuuteen pyrkivä, eri osapuolten näkökantoja esille tuova ja väärää moralisointia välttävä journalistinen työskentely ansaitsee juuri nyt tulla palkituksi." Ikään kuin vastakohtana kirkon tiedonvälityspalkinnon perusteluille pääkirjoittaja esittää, että "maailmaa ei muuteta valitettavasti nykyistä paremmaksi sillä, että kehittyneet tiedotusvälineet eivät kertoisi kaikesta rehellisesti ja usein valitettavan kipeästikin yleisölleen." Tiedonvälityspalkinnon luovutuspuheesta sanoin Tshetsheniaan viitaten nimenomaan: "Väkivallan näyttäminen sellaisena kuin se on voi herkistää omiatuntojamme ymmärtämään, ettei ihmisoikeuksien loukkaus ja epäoikeudenmukainen sota voi koskaan olla minkään valtion sisäinen asia." Uutistoimittaja joutuu tekemään jatkuvasti valintoja tärkeän ja vähemmän tärkeän uutisen ja uutiskuvan välillä. Silloin ei enää voida välttää eettisiä kysymyksiä. Ainoaksi kriteeriksi ei saa jäädä aineiston saatavuus eikä todenmukaisuus. Selvää on, että uutisen pitää olla todenmukainen, mutta valinta joudutaankin tekemään lukuisten objektiivisten uutisten joukosta. Tämän valinnan kriteerit tulisi tiedostaa ja ottaa keskusteluun. Jos katsoo tärkeäksi paljastaa väärinkäytöksiä ja julmuuksia, taustalla on myös käsitys oikeasta tavasta hoitaa asioita ja käsitys hyvästä elämästä.

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide