Mielipide

Köyhyys naiskaupan takana

Tilaajille

Riitta Vainion kirjoituksissa (HS 4. 9. ja 5. 9.) annetaan ymmärtää, että koska filippiiniläiset naiset kerran itse haluavat Suomeen, kaikki on hyvin. Voimme siis rauhassa hyväksyä heidän esineellistämisensä ja kauppaamisensa.

Unohtuu, ettei tässä ole kysymys tasa-arvoisista kauppakumppaneista. Elintasoerot tekevät avioliittovälityksestä helposti ihmiskauppaa pikemmin kuin rakkautta yli rajojen. Länsimaiset miehet voivat suorastaan ostaa kehitysmaista naisten seksuaalisia ja hoivapalveluja, mitä he eivät voi yhtä helposti tehdä kotimaassaan.

Köyhistä Aasian maista, mm. Filippiineiltä, on välitetty naisia vaimoiksi Yhdysvaltoihin, Australiaan, Japaniin ja moniin Euroopan maihin jo pitkään. Suomi on tässä kaupanteossa vielä melko uusi ja vähäpätöinen tulokas.

Naiskaupan taustalla on Filippiinien valtava köyhyys ja työttömyys, joka saa jopa hyvin koulutetut filippiinat lähtemään ulkomaille kotiapulaisiksi, viihdyttäjiksi tai vaimoiksi. Avioliitto varattomimmankin suomalaisen miehen kanssa tarjoaa monin verroin turvatumman elintason kuin mihin useimmilla naisilla olisi Filippiineillä mahdollisuus.

Riitta Vainion kirjoituksissa tuotiin vain sivumennen esille se, että filippiiniläisten naisten sosiaalisiin velvollisuuksiin kuuluu huolehtia taloudellisesti sekä sisaruksistaan, vanhemmistaan että vammaisista sukulaisistaan. Maassa missä ei ole juuri minkäänlaista sosiaaliturvaa, lasten ulkomailta lähettämät rahat merkitsevät vanhemmille vanhuudenturvaa ja sisaruksille koulutusta. Suomeen muuttavat filippiinat eivät siis ajattele vain omaa toimeentuloaan.

Onko filippiiniläisen naisen tosiaan luovuttava itse valitsemastaan ja esimerkiksi ikäisestään miesseurasta maksuna siitä, että Suomesta kulkeutuu maahan jokusia markkoja "kehitysapuna"?

Sekä Suomi että Filippiinit ovat allekirjoittaneet kansainvälisiä sopimuksia, joiden henkeä vastaan tämänkaltainen naisvienti selvästi sotii. Karppasten ja kumppanien liiketoiminta on lisäksi Filippiinien lakien vastaista, missä naisten ns. postimyyntikauppa kiellettiin vuonna 1991.

Mielestäni J. P. Roos (HS 9. 9.) unohtaa heikomman osapuolen aseman huolehtiessaan enemmän joidenkin suomalaisten miesten seksin tarpeista. Taustalla tuntuisi olevan ajatus, että (ainakin eräiden) miesten seksuaalisuus on jollain lailla niin pakottavaa, että naisten meillä ja muualla on suostuttava tyydyttämään se, oli rakkautta tai ei.

Kuten Matti Mäkeläkin, hän ikään kuin uhkaa, että suomalainen nainen nöyrtyköön, tai muuten mies hakee Aasiasta kiltimmän vaimon - joka kaupan osana ilmeisesti suostuu jopa vastentahtoiseen seksiin. J. P. Rooskaan ei tunnu huomaavan, mitä tässä itse asiassa naiselta odotetaan - niin filippiiniläiseltä kuin suomalaiselta.

Lisääkö tällainen vaatiminen rakkautta, jota kuitenkin sanotaan kaivattavan? Uskon, että onni myös vuoteessa perustuu rakkauteen, joka taas kukoistaa parhaiten aidon tasa-arvon ja vapaaehtoisuuden oloissa.

RIITTA VARTTI Filippiinit-seuran naisryhmä Pinayn jäsen Helsinki

JAAKKO JULKUNEN / HS

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      #Metoo on kaukana, kun potilas kourii rintoja ja takapuolta – Sairaanhoitaja Rayan Hämäläinen kuulee huorittelua, seksiehdotuksia ja väkivaltaisia fantasioita

      Tilaajille
    2. 2

      It-veteraani kirjoitti koodaajien palkkaongelmasta – Jos tekijöistä on kerran pulaa, miksi heistä ei synny palkkakilpailua?

    3. 3

      Räikkösen kunnioitusta huokuva ele palkintojen­jaossa kerää ylistystä: ”Osoitti todellista tyylitajua”

    4. 4

      Onko Bitcoinin loppu kirjoitettu sen sisään? ”Miksi näin nerokkaan järjestelmän luojat eivät ole ottaneet tätä huomioon”

      Tilaajille
    5. 5

      Säässä täyskäännös tällä viikolla: Lunta pyryttää jopa 15 senttiä Etelä-Suomea myöten – Meteorologi suosittelee vaihtamaan talvirenkaat

    6. 6

      Ennennäkemätön Kimi Räikkönen on nyt myös kansikuvapoika ja maailmanlaajuisen lehden uuden numeron pääaihe

    7. 7

      Mikromuovia löytyy myös ihmisten sisältä, uusi tutkimus havaitsi – muovia tulee ruokapaketeista ja juomapulloista

    8. 8

      Istanbulista löytyi diplomaattiauto, jota Saudi-Arabia ei anna tutkia – Valvonta­kamerakuvissa näkyy ilmeisesti surmatun toimittajan kaksoisolento

    9. 9

      ”Koko maailma romahti kun aloin herätä joka yö kello 2” – HS:n lukijat kertovat, miten vaikea vaihdevuosioireita on tunnistaa, kun useimmiten puhutaan vain ”kuumista aalloista”

    10. 10

      Voiko Italiasta puhua kauniina maana?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Säässä täyskäännös tällä viikolla: Lunta pyryttää jopa 15 senttiä Etelä-Suomea myöten – Meteorologi suosittelee vaihtamaan talvirenkaat

    2. 2

      Räikkösen kunnioitusta huokuva ele palkintojen­jaossa kerää ylistystä: ”Osoitti todellista tyylitajua”

    3. 3

      Työasussaan Roosa nauha -kampanjan symbolia pitänyt lentokenttä­työntekijä sai potkut – Turvatarkastajien ulosmarssi ei aiheuttanut ruuhkia

    4. 4

      Kuinka nopeasti nuuskan käyttö näkyy hammaslääkärillä? Voiko nuuska kairata reiän poskeen? Asiantuntijat käyvät läpi 15 netistä tuttua väitettä

      Tilaajille
    5. 5

      Vasemmisto­liiton Li Andersson pitää yrittäjien ruokakampanjaa ”vastenmielisenä” – Yrittäjien Mikael Pentikäisen mukaan ruoan jakelu on ”erinomainen” hanke

    6. 6

      Internet mullisti maailman, mutta seuraava vallankumous saattaa jättää sen varjoonsa

    7. 7

      Kalasatamaan rakennettiin katu, joka on tasa-arvoinen kaikille – uusi liikenne­järjestely aiheutti palaute­ryöpyn

    8. 8

      Brittipilotti ohjasi koneensa kiitoradalle kylki edellä – Finnairin lentäjä selittää, mistä on kyse ja paljastaa loma­kohteiden haastavimman kentän

    9. 9

      Ennennäkemätön Kimi Räikkönen on nyt myös kansikuvapoika ja maailmanlaajuisen lehden uuden numeron pääaihe

    10. 10

      Patrik Leppänen, 22, ei totellut työnantajan käskyä ottaa Roosa nauha pois rinta­pielestään lento­aseman turva­tarkastuksessa ja sai potkut – ”Halusin osoittaa tukea äidilleni”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miksi naista pitää ”rakentaa” tunteja ennen kuin hän kelpaa televisioon? Jenni Pääskysaari kyllästyi näyttämään ”drag queenilta” ja teki radikaalin ratkaisun

      Tilaajille
    2. 2

      ”Joidenkin kohdalla on pakko toivoa, etteivät he koskaan saa töitä” – Ammattikouluista uhkaa valmistua hoitajia, jotka voivat olla vaaraksi hoidettavilleen, sanovat opettajat

      Tilaajille
    3. 3

      Kalusteita lahjoitetaan niin paljon, etteivät kaikki kelpaa edes kirpputoreille – Nämä käytetyt kalusteet viedään käsistä, näitä ei huolita edes ilmaiseksi

      Tilaajille
    4. 4

      ”Minun on ajateltava, että oli hänen aikansa mennä” – 39-vuotiaana kuolleen Perttu Häkkisen vaimo, ystävät ja työtoverit kertovat, kuinka paljon he menettivät

      Tilaajille
    5. 5

      Kettu istahti paikallisbussin penkille Kirkkonummella – Video näyttää, miten kuski paimentaa eläimen ulos katseen voimalla

    6. 6

      Brittipilotti ohjasi koneensa kiitoradalle kylki edellä – Finnairin lentäjä selittää, mistä on kyse ja paljastaa loma­kohteiden haastavimman kentän

    7. 7

      Audi, Lada ja Toyota haudattiin vuodeksi suohon ja kaivettiin sen jälkeen ylös – Venäläisen Youtube-porukan ”testi” vahvistaa vanhan totuuden

    8. 8

      Uuden lastensairaalan katolle ilmestyi englanninkielinen teksti: Varautuuko sairaala pommituksiin?

    9. 9

      Ranskassa on syntynyt poikkeuksellisen monta vauvaa, joilla on epä­muodostuneet kädet – viran­omaiset ovat ymmällään

    10. 10

      Säässä täyskäännös tällä viikolla: Lunta pyryttää jopa 15 senttiä Etelä-Suomea myöten – Meteorologi suosittelee vaihtamaan talvirenkaat

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. ”Maailman pisin merisilta” avattiin Kiinasta Hongkongiin – mutta hongkongilaiset eivät ole pelkästään innoissaan
    3. #Metoo on kaukana, kun potilas kourii rintoja ja takapuolta – Sairaanhoitaja Rayan Hämäläinen kuulee huorittelua, seksiehdotuksia ja väkivaltaisia fantasioita Tilaajille
    4. Mitä tehdä, kun lapsi pelkää vieraita? Vierastaminen on osa kehitystä, mutta se vaatii vanhemmalta turvallisen vastauksen Tilaajille
    5. Onko Bitcoinin loppu kirjoitettu sen sisään? ”Miksi näin nerokkaan järjestelmän luojat eivät ole ottaneet tätä huomioon” Tilaajille
    6. Voiko Italiasta puhua kauniina maana?
    7. Kauko Röyhkä pyytää feministejä rauhoittumaan, eikä häpeä sanoa haluavansa rahaa – Ja kun some kuohahtaa, ”heteromiehen protestilauluja” tekevä Röyhkä nauttii Tilaajille
    8. Carmen Pekkarinen muutti Kanadasta Suomeen 20 vuotta sitten ja hermostui roskaamiseen – lopulta luontoa rakastava sääfani keräsi 10 000 tupakantumppia Espoosta
    9. It-veteraani kirjoitti koodaajien palkkaongelmasta – Jos tekijöistä on kerran pulaa, miksi heistä ei synny palkkakilpailua?
    10. 2 tuntia sitten
    11. Oodi vanhemmuudelle – Arjen kiireen keskellä vanhempi suorittaa lukuisia toimia lapsensa mielenterveyden suojaamiseksi
    12. 4 tuntia sitten
    13. Brexit on kuin perheriita, ja siksi on normaalia, että sen seuraaminen nolottaa ulkopuolista
    14. Näytä lisää