Mielipide

Suomen perinnöllistä poliittista aatelia?

Tilaajille

Viime päivinä on puhuttu eduskunnan sukulaisuussuhteista, muun muassa Paasion perheen kolmesta sukupolvesta eduskunnan jäseninä. Toinen vastaava tapaus on vuosisadan alkupuolelta pohjalainen Malmivaarojen herännäispappien perhe.

Rohkenen kuitenkin kiinnittää huomiota siihen, että nyt valitussa uudessa eduskunnassa on kolmaskin tällainen suku. Uusmaalainen maanviljelijä Pentti Hiidenheimo oli suomalaisen puolueen kansanedustajana 1914-17 ja hänen veljensä, kunnallisneuvos Artturi Hiidenheimo kokoomuspuolueen edustajana 1919-26. Jälkimmäisen puoliso, tosin vasta eduskuntakauden jälkeen, oli Elli Hiidenheimo, o.s. Tavaststjerna, sittemmin Tavastähti, joka oli suomalaisen puolueen ja kokoomuspuolueen kansanedustajana 1917-26. Artturi Hiidenheimon tytär taas hänen ensimmäisestä avioliitostaan oli agronomi Saara Forsius, joka oli kokoomuspuolueen kansanedustajana 1954-69.

Vuoden 1999 vaaleissa tuli eduskuntaan vihreiden edustajana Saara Forsiuksen pojantytär Merikukka Forsius. Tässäkin tapauksessa on siis yksikamarisessa ehtinyt olla kolme sukupolvea, tosin yksi sukupolvi jäi väliin. Tätä ehkä korvaa se, että Artturi Hiidenheimon sisarentytär oli Rakel Jalas, joka oli kokoomuksen kansanedustajana vuosina 1948-50.

Tunnettu sukututkija Jarl Pousar on vielä kiinnittänyt huomiota siihen, että myös Saara Forsius itse edusti kolmatta sukupolvea yksikamarisessa eduskunnassa, sillä Artturi Hiidenheimon appi oli Kaarle Kustaa Ojanen, joka oli suomalaisen puolueen edustajana vuoden 1910 valtiopäivillä. Tämä oli ollut mukana jo säätyvaltiopäivillä talonpoikaissäädyssä.

Hiidenheimojen äidin, joka oli Tolpoja, ja Ojasen kautta mennäänkin sitten valtiopäivämiehiin niin Suomen säätyvaltiopäivillä kuin Ruotsin valtiopäivillä edellisillä vuosisadoilla. Tosin usean muunkin yksikamarisen eduskunnan jäsenen juuret johtavat jo säätyvaltiopäiville.

Edellä kerrotusta huolimatta en katso, että Merikukka Forsius edustaa perinnöllistä poliittista aatelia, vaan arvelen, että hän on eduskunnassa kokonaan omilla ansioillaan.

Tarkastelin pari vuotta sitten yksikamarisen eduskunnan sukulaisuussuhteita ja päädyin siihen, että monista sukuyhteyksistä huolimatta Suomen eduskunta ei ole erityisen sulkeutunut.

Ensimmäisessä yksikamarisessa oli peräti seitsemän veljes- tai sisarusparia, nyt valitussa tiettävästi vain yksi ja sekin identtinen.

Mutta kun huomaa, miten monet valtiopäivämiesten lapset pyrkivät eduskuntaan ja useat heistä pääsevätkin, pitäisi ehkä kuitenkin kysyä, onko Suomessa sittenkin syntymässä perinnöllinen poliittinen aateli. Vastaukseni kysymykseen on edelleen kielteinen.

JAAKKO NUMMINEN

Helsinki

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Pakkasukon porttikielto on hyvä uutinen

    6. 6

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    7. 7

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    8. 8

      Lasten ruutuaika ei saisi ylittää paria tuntia päivässä, sanoo silmälääkäri: ”Laitteiden tuijotus on jo nyt lisännyt lasten silmävaivoja, emmekä tiedä, mitä puhelin ja tietokoneet oikeasti tekevät silmille”

    9. 9

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    10. 10

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää