Mielipide

Kävely ja pyöräily ovat terveellistä liikkumista

"Nykyinen liikennepolitiikka suosii suuria investointeja ja moottorin jyrinää."

Tilaajille

Pyörätieyhteyksien määrässä ja laadussa on vielä paljon toivomisen varaa, kuten Heikki Ignatius kirjoitti (HS 24. 8.link {ETR=tl;HS990824SI1MP01mua.jtun.;all;hesa}). Vaikka kevyen liikenteen väyliä rakennetaan vuosittain noin 300-400 kilometriä, ne yleensä toteutetaan muun tien- ja kadunrakentamisen ohessa, raskaamman liikenteen ehdoilla. Kevyen liikenteen väylille valmistuivat viime vuonna suunnitteluohjeet, jotka tosin ovat suosituksia. Viesti uusista ohjeista ei kuitenkaan ole kiirinyt kaikille tahoille. Ajan myötä ohjeet tulevat toivottavasti käyttöön joka kunnassa ja tiepiirissä.

Jalankulku ja pyöräily ovat edullisia, terveellisiä ja ympäristöystävällisiä liikennemuotoja. Ne eivät aiheuta hiilidioksidipäästöjä eikä meluhaittoja. Yhteiskunnan kannalta ne ovat erityisen kannatettavia liikennemuotoja, koska ne vaativat huomattavasti vähemmän tilaa yhdyskuntarakenteessa kuin moottoriliikenne.

Kevyen liikenteen väylien rakentaminen on myös edullista. Siksi näiden kulkumuotojen osuutta lyhyillä matkoilla pitäisi lisätä ja myös voidaan lisätä. Onhan kaikista Suomessa tehdyistä automatkoista puolet alle kuuden kilometrin pituisia ja neljännes alle kolmen kilometrin pituisia.

Tutkimusten mukaan jo puolen tunnin kohtuuvauhtinen liikunta päivittäin riittää pitämään yllä terveyttä. Tämä liikunta voi koostua parista-kolmesta lyhyestä jaksosta.

Liikenteen ja liikunnan voi siis mainiosti päivän mittaan yhdistää liikkumalla lyhyet matkat kävellen tai pyöräillen ja pidemmät matkat joukkoliikennettä ja kevyttä liikennettä yhdessä käyttäen.

Nykyinen liikennepolitiikka suosii suuria investointeja ja moottorin jyrinää. Suuria teitä rakennetaan edelleen - tarvitaan niitä tai ei.

Poliitikot haluavat itselleen omat, asfaltilliset muistomerkkinsä. Mikäli kevyen liikenteen terveysvaikutukset otettaisiin huomioon hyöty-kustannuslaskelmissa täysimääräisenä ja tieliikenteen aikakustannukset niin kuin ne pitäisi laskea, nykylaskelmat menisivät päälaelleen.

Panostaminen kevyen liikenteen väyliin olisi yhteiskunnalle äärimmäisen kustannustehokasta ja suositeltavaa. Myös kansalaisten keskuudessa tehdyt tutkimukset osoittavat, että eniten halutaan kevyen liikenteen väyliä ja panostuksia joukkoliikenteeseen. Karrikoidusti voidaan kuitenkin sanoa, että monesti kevyen liikenteen väylät Suomessa ovat samassa kunnossa kuin maantiet itärajan takana.

Henkilöautoliikenteen varassa oleva liikennejärjestelmä ei ole ihmisten eikä ympäristön kannalta kestävä. Kevyen liikenteen olosuhteita parantamalla saadaan ihmiset kulkemaan entistä suuremman osan matkoistaan polkupyörällä tai jalan. Itsestään se ei kuitenkaan tapahdu, vaan tarvitsemme pitkäjänteistä työtä ja lisää voimavaroja pyöräilijöiden etujen ajamiseen.

Liikenneliitto on viisi vuotta toiminut joukkoliikenteen käyttäjien, jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden etujärjestö. Se toimii aktiivisesti myös pyöräilyolosuhteiden parantamiseksi ja pyöräilyn yleiseksi edistämiseksi. Liikenneliitto hoitaa myös pyöräilykuntaverkkoa, jossa on jäseninä 22 kuntaa, muun muassa Suomen suurimmat kaupungit ja Tielaitos. Tavoite on, että kaikilla olisi turvallinen liikkumisen mahdollisuus.

HANNELE LUUKKAINEN

puheenjohtaja

SISKO KANGAS

toiminnanjohtaja

Helsinki

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    5. 5

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    6. 6

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    7. 7

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    8. 8

      Pakkasukon porttikielto on hyvä uutinen

    9. 9

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    10. 10

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää