Mielipide

VR:n röttelöiden purku perusteltua

Tilaajille

Useat kirjoittajat ovat HS:n mielipidesivulla propagoineet ns. VR:n makasiinien säilyttämisen puolesta ensisijaisesti niiden ikään vedoten. Rakennusten ikä ei ole kuitenkaan mikään säilyttämisen peruste, elleivät ne samalla ole jotenkin ainutlaatuisia tai esteettisesti erinomaisia.

Makasiineihin ei mitään tällaista ominaisuutta liity, sillä vastaavan ikäisiä tsaarin armeijan soveltaman punatiiliarkkitehtuurin aikaansaannoksia löytyy maastamme pilvin pimein, pääkaupunkiseudultakin ainakin Hyrylästä, Santahaminasta ja Suomenlinnasta. Lisäksi nämä muut ovat yleensä arkkitehtonisesti huolellisemmin suunniteltuja kuin ko. tallimakasiinit.

Makasiinit ovat syntyneet oman aikansa varsin tilapäisiä käytännön tarpeita varten, todennäköisesti jonkun rakennustehtävän toimekseen saaneen aliupseerin mahorkka-askin kanteen töhertämien luonnosten pohjalta.

Kauniin pääkaupunkimme ydinkeskustassa sijaitsevien ja sitä rumentavien röttelöiden purkaminen suunnitellun musiikkitalon tieltä onkin perusteltua.

Toisaalta on ymmärrettävää, että makasiineihin viime vuosina pesiytyneiden toimintojen edustajat surevat ja vastustavat edullisten sijaintipaikkojen menetystä. Näille toiminnoille olisi kuitenkin haluttaessa tarjolla parempi tai vähintään yhtä hyvä tyyssija.

Helsingin Sörnäisissä, Junatien ja Lautatarhankadun välissä sijaitsee kolmikerroksinen punatiilinen myös tsaarin armeijan peruja oleva rakennus. Junatien ylittävältä sillalta Hämeentieltä katsottuna näkee vain ikään kuin jäävuoren huipun, sillä muut kaksi kerrosta sijaitsevat Hämeentietä alempana. Kuhunkin kerrokseen on sisäänkäynti edellä mainituista kaduista siltä, joka sivuaa kerrosta samalla tasolla.

Rakennuksen hyötypinta-ala on noin 2000 neliötä, joka kaikki on lämmitettävää tilaa, etenkin kaksi ylintä kerrosta.

Edellä mainittu rakennus on ollut varsin toisarvoisessa varastokäytössä sen jälkeen, kun muinoisen Valtion hankintakeskuksen varastotoiminnot siirtyivät siitä pois neljännesvuosisata sitten. Siinä nykyisin säilytettäville kaupunginmuseon ylimääräisille tavaroille olisi varmaan osoitettavissa sopiva paikka keskusta-alueen ulkopuoleltakin, jolloin makasiinien toiminnot voisivat siirtyä niiden tilalle.

Ehdottamani paikka on liikenteellisesti helposti saavutettavissa, sillä useat bussi- ja raitiotielinjat kulkevat sen ohi ja Sörnäisten metroasema on lyhyen kävelymatkan päässä.

Hannu Kärkkäinen pääkaupunkiseudun kauneusarvoja

korostava espoolainen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    5. 5

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    6. 6

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    7. 7

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    8. 8

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    9. 9

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    10. 10

      Paloasema ilman sähköä Espoossa – Helsingissä piti tarkistaa, onko ratikka vielä kiskoilla vai ei

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    5. 5

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    8. 8

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    9. 9

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    10. 10

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää