Mielipide

Lisätukea järjestöjen kehitysyhteistyölle

Tilaajille

Hallituksen uusi kehityspoliittinen ohjelma sisältää kehitysyhteistyön keskittämistä koskevan linjauksen.

Eräissä viime viikkoina julkisuudessa esitetyissä puheenvuoroissa on virheellisesti oletettu keskittämisen koskevan myös valtion tukea kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyölle.

Suomi haluaa keskittää valtioiden välistä kehitysyhteistyötään pääasiassa kahdeksaan pitkäaikaiseen kumppanimaahan ja näissä aiempaa harvemmille aloille. Tällä tavoitellaan määrärahojen mahdollisimman tehokasta käyttöä köyhyyden vähentämiseksi.

Kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyö voi vastaisuudessakin suuntautua kaikkiin kehitysmaihin ja kaikki järjestöt ovat vahvuuksiensa puitteissa tervetulleita osallistumaan tähän toimintaan.

Hallitus on varautunut nostamaan merkittävästi tukeaan kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyölle, joten niiden mahdollisuudet toimia itse asiassa laajenevat.

Kansalaisjärjestöjen toiminta on arvokasta ja täydentää julkista kehitysyhteistyötä esimerkiksi tavoittamalla sellaisia alueita, joissa valtioiden välinen yhteistyö ei ole mahdollista tai perusteltua. Samanaikaisesti järjestöjä rohkaistaan laajentamaan keskinäistä yhteistyötään.

Jaakko Perheentupa tulkitsee kehityspoliittisen ohjelman rajaavan Tshetshenian Suomen avun ulkopuolelle (HS 22.2. link{ETR=tl;HS20040222SI1MP010vx.jtun.;all;hesa}). Todellisuudessa ohjelma ei vaikuta mahdolliseen Tshetshenian avustamiseen, sillä kyseessä ei ole kehitysmaa, vaan Venäjän osa. Suomi on vuosittain kanavoinut humanitaarista apua Thetsheniaan sekä Thetshenian pakolaisille Ingushetiassa kansainvälisten järjestöjen, pääosin Kansainvälisen Punaisen Ristin kautta. Vuodelle 2004 alueelle on myönnetty humanitaarista apua yhteensä miljoona euroa.

Kansainvälisten järjestöjen toimintaedellytykset Tshetsheniassa ovat yhä hyvin vaikeat. Suomi on pyrkinyt vaikuttamaan toimintaedellytysten parantamiseen niin kahdenvälisissä suhteissa, Euroopan unionin kuin ETYJin kautta.

Suomen rahoittama lähialueyhteistyö Venäjällä kohdistuu pääasiassa Suomeen rajoittuville lähialueille. Hankkeilla tulee olla selkeä kehittämistavoite.

Yhteistyö on luonteeltaan teknistä apua, jolla tarkoitetaan koulutusta, hallinnon kehittämistä ja asiantuntijavaihtoa. Määrärahoja ei voida käyttää yksittäisiin avustuksiin.

Lähialuevaroista myönnetään tukea myös kansalaisjärjestöjen toteuttamiin hankkeisiin Suomen lähialueilla Venäjällä. Kansalaisjärjestöillä tulee tällöin olla yhteistyökumppaninaan paikallinen kansalaisjärjestö tai muu paikallinen toimija.

Tämän hetken arvion mukaan suomalaisilla kansalaisjärjestöillä ei ole riittäviä toimintaedellytyksiä Tshetsheniassa.

Pertti Majanen

alivaltiosihteeri

ulkoasiainministeriö

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    5. 5

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    6. 6

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    7. 7

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    8. 8

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    9. 9

      Paloasema ilman sähköä Espoossa – Helsingissä piti tarkistaa, onko ratikka vielä kiskoilla vai ei

    10. 10

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää