Suomalainen luonnonmaisema on risukarhen ja teräsauran, kaskenpolttajan ja monitoimikoneenkuljettajan aikaansaannos. Mikä on ihmiseltä säästynyt, on vähintäänkin kulo kerran polttanut.
Kaija Kauppisen (HS 18.3.) link {ETR=tl;HS20040318SI1MP01pm9.jtun.;all;hesa} huoli tehometsätalouden aikaansaamista tukkipuupelloista, on aiheeton. Tehometsätalous ei pysty, edustajiensa uutterista yrityksistä huolimatta, ainakaan männyn osalta tuottamaan muuta kuin oksankarsimista vaativaa ja vinotyvistä puustoa - "räkämäntyä" ja "-kuusta". Asiantilan olen omakohtaisesti todennut ympäri Suomea, sekä työn puolesta että vapaa-ajalla. Edustipa sitten maalaismaisema kaskisavuineen kaikkineen "mennyttä osaamattomuutta", kuten Jussi Tammisola (HS 22. 3.) link {ETR=tl;HS20040322SI1MP0154s.jtun.;all;hesa} toteaa, niin perinteisten maankäyttötapojen ansiosta Suomen luonto on monta kasvi- ja eläinlajia rikkaampi kuin ilman ihmisen vaikutusta. Usea näistä vanhan kulttuurin seuralaisista elää nykyään varsin tukalassa tilanteessa. Ja yleisemminkin: pensoittuva maisema merkitsee ainakin minulle toimettomuutta, työn katoamista, asutuksen autioitumista.