Mielipide

Haasteet vielä edessä tsunamialueilla

Tilaajille

Tsunamin tuhoalueilla Indonesiassa ja Sri Lankassa on humanitaarinen apu saavuttanut väestön vaikeimmillakin alueilla, mutta varsinaisen jälleenrakennustyön haasteet ovat vielä edessäpäin.

Vierailin Acehin alueella pohjoisessa Indonesiassa toissa viikolla ja totesin muun muassa vedenjakelun, tilapäismajoitukseen pystytettyjen leirikeskusten, telttakoulujen ja väliaikaissairaaloiden toimivan hyvin.

Viranomaiset vakuuttivat lapsista jo 90 prosenttia käyvän koulua, joskin Unicefin arviot olivat hiukan varovaisempia. Tilapäiskoulut on usein pystytetty tuhoutuneiden koulujen betoniperustoille. Vain ne jäivät hyökyaallosta jäljelle.

Monet tapaamamme asiantuntijat vaikuttivat tyytyväisiltä humanitaarisen avun toimivuuteen ja avustusjärjestöjen yhteistyöhön. Pienemmät järjestöt ovat hätäapuvaiheen jälkeen poistuneet alueelta. YK-järjestöjen ja muiden suurempien toimijoiden välinen työnjako vaikutti toimivalta.

Vierailin yhdessä suuressa tilapäisleirissä, jonne muun muassa Planin ja World Visionin tankkiautot toivat juomavettä Unicefin ylläpitämästä vedenpuhdistamosta. Punainen Risti ylläpiti kenttäsairaalaa leirialueen kupeessa ja Save the Children huolehti lasten rekisteröinnistä.

Hätäapuvaiheen merkittäviä saavutuksia oli se, että tautiepidemiat pystyttiin torjumaan täysin. Muun muassa tuhkarokkorokotukset onnistuttiin hoitamaan erittäin nopeasti.

Avustusjärjestöt varautuvat väliaikaisten ratkaisujen ylläpitoon kuukausiksi tästä eteenpäin. Esimerkiksi Acehin alueella suuri osa maarekistereistä huuhtoutui veden mukana ja ihmiset käyvät itse merkkaamassa entisiä asuinpaikkojaan erilaisin kilvin ja kyltein. Omistusoikeuksien selvittäminen vie aikaa, mikä viivyttää jälleenrakentamista.

Indonesian hallitus on perustanut erityisen komitean, jonka tehtävänä on laatia suunnitelma jälleenrakentamisesta. Paine sekä rahoittajatahoilta että yritysmaailmasta kasvaa hallituksen suuntaan.

Keskustelu mahdollisen suojavyöhykkeen perustamisesta rannikkoalueelle on käynnissä. Paikalliset arviot olivat, että varsinaiseen jälleenrakennustyöhön päästään aikaisintaan syksyllä.

Kansainvälisten avustusjärjestöjen rahoitustilanne on poikkeuksellisen hyvä, erityisesti yksityisten ihmisten ja muun yksityissektorin tuen ansiosta.

Esimerkiksi Unicefin 500 miljoonaan dollarin varainhankintatuloksesta 65 prosenttia tuli yksityiseltä sektorilta.

Näillä varoilla pystytään rahoittamaan vuosiksi 2005-2007 laadittu toimeenpanosuunnitelma koulutuksen, lastensuojelun ja terveysohjelmien alueilla. Puolen miljardin dollarin avustussummasta oli huhtikuun loppuun mennessä käytetty 75 miljoona.

Unicef ilmoitti viime viikolla Tokiossa pidetyssä kokouksessa, että se pyytää lahjoittajiaan jatkossa osoittamaan varat alirahoitettujen "hiljaisten kriisien" ohjelmiin, muun muassa Darfuriin.

Pentti Kotoaro

pääsihteeri

Suomen Unicef

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    5. 5

      Kaaos jatkuu Helsinki-Vantaan lentokentällä: Finnair pyysi matkustajia varautumaan kentällä yöpymiseen, sillä hotellit ovat täynnä

    6. 6

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    7. 7

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    8. 8

      Pakkasukon porttikielto on hyvä uutinen

    9. 9

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    10. 10

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää