Mielipide

Tehotuotanto syynä eläintautien leviämiseen

Tilaajille

Hullunlehmäntauti oli ihmisen vika. Kun eläimille syötettiin niille sopimatonta rehua, ne sairastuivat ja ihmisetkin saivat osansa.

Nyt on todettu, että ihmiseen tarttuva lintuinfluenssavirus on kehittynyt ja lähtenyt leviämään suurilta tehdasmaisilta lintutiloilta.

Kun pienessä tilassa olevista eläimistä joku sairastuu, sen lajitoverit sairastuvat myös. Kun eläimiä on paljon, on taudilla paljon materiaalia monistaa itseään ja kehittyä ajan myötä tappavammaksi.

Genetic Resources Action International -järjestön tuoreen raportin mukaan muuttolinnut ja takapihojen pienkanalat eivät ole lintuinfluenssan tehokkaita siirtäjiä. Virus tappaa muuttolinnut, mutta ei leviä tehokkaasti niiden välityksellä. Todellinen levittäjä on kansainvälinen siipikarjateollisuus.

Nigeriaan lintuinfluenssa saapui suurtilalle, joka on kaukana muuttolintujen esiintymisalueista. Tauti saapui kontrolloimattomasti maahan tuotujen munien mukana. Intiassa tauti levisi maan suurimman siipikarjayhtiön kautta.

Eläintuotannossa ei ole oikoteitä. Kun eläimiä hoidetaan hyvin ja lajinmukaiset tarpeet huomioon ottaen, tällaista ei pitäisi tapahtua. Ei ainakaan tässä mittakaavassa.

Karjankasvatuksen yksikkökokoa on pienennettävä rajusti, jotta eläimille voidaan antaa yksilöllistä hoitoa. Se ei merkitse paluuta menneisyyteen, vaan mukaan pitää ottaa nykyajan tietotaito ja luonnonmukaiset menetelmät.

Antibioottien "ennaltaehkäisevä" syöttäminen eläimille pitää lopettaa. Näin lihaa ja muita eläintuotteita ei riittäisi kulutukseen niin paljon, mutta laatu olisi parempi.

Ihminen pärjää vähemmällä eläintuotteiden kulutuksella ja kokonaan ilmankin mainiosti. Tällä hetkellä kulutamme niitä aivan liikaa kansanterveydelliseltä kannalta katsottuna sekä maapallon kantokykyä ajatellen.

Lihan, maidon ja munien tuotanto on myös osa nälkäongelmaa. Maailmassa tuotetaan tarpeeksi ruokaa, mutta hyvää leipäviljaa ja soijaa syötetään eläimille.

Esimerkiksi Intia on suuri viljanviejä samaan aikaan, kun maassa on toistuvia nälänhätiä.

Minua eivät pelota munantuottajien uhkailut munattomasta pääsiäisestä, sillä osaan leipoa ilmankin. Toki näiden uhkailujen syyhyn pitäisi puuttua.

Juuri alhaiset tuottajahinnat pakottavat tilalliset suurentamaan yksikköjä, jolloin yksilöllinen eläinten hoito ja tarkkailu hankaloituu tai tulee mahdottomaksi.

Ihminen on nostanut itsensä luomakunnan kruunuksi ja unohtanut olevansa osa luontoa. Kun kohtelemme muita eläimiä ja luontoa kuten kohtelemme, satutamme myös itseämme. Luonnon on väkisinkin iskettävä takaisin.

Lintuinfluenssa on kohta täälläkin, mutta jos emme paranna tapojamme, mitä pelottavia tauteja vielä saammekaan kimppuumme?

Emma Karimaa

Nokia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    5. 5

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    6. 6

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    7. 7

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    8. 8

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    9. 9

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    10. 10

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää