Mielipide

Miljoonat mereen vai kaupunkilaisille kirjastoja?

Tilaajille

Helsinki miettii säästötoimia: kirjastojen, päiväkotien, koulujen, terveyspalvelujen sulkemista, yhdistämistä, supistamista. Koko säästötarpeen sanotaan olevan noin 80 miljoonaa euroa.

Samanaikaisesti kaupunki rakentaa kalliisti: Hernesaarenrantaan on tekeillä puisto, joka maksaa miljoonia, ja koko ranta-alue yhteensä 14 miljoonaa.

Hernesaaren osayleiskaava tuodaan kaupunkisuunnittelulautakuntaan tänään. Olennainen tekijä suunnittelussa on helikopterikentän sijoittaminen alueelle. Koska kenttä on meluvaikutustensa takia sijoitettava ainakin 500 metrin etäisyydelle asutuksesta, 500 metriä pitkän niemen rakentaminen mereen Hernesaaren eteen on ainoa suunnittelijoiden löytämä vaihtoehto.

Täyttöniemen rakentaminen tulisi maksamaan kaupungin suunnittelijoiden mukaan 36 miljoonaa euroa. Jätkäsaaren toimivien satamalaiturien purkaminen ja Hernesaaren osayleiskaavaehdotuksen mukainen maarakentaminen maksaisi asukkaiden asiantuntijoilta saaman arvion arvioiden mukaan vähintään sata miljoonaa euroa.

Kööpenhaminan ilmastokonferenssi alkoi. Onko Helsinki unohtanut ilmastonmuutoksen?

Siirtyminen helikopterilla tai muulla lentokoneella Helsingistä Tallinnaan on ylivoimaisesti eniten luonnonvaroja kuluttava ja ympäristöä saastuttavin matkustustapa. Tällainen liikenne tulisi lopettaa.

Kun helikopteriliikenteen lopettaminen heti ei ole realistista, pitäisi sille osoittaa kaukaisempi paikka, jossa haitat minimoidaan ja jossa tuollaisen liikenteen kysyntä vähenee. Kenttä voitaisiin sijoittaa Seutulan tai Malmin lentokentän yhteyteen tai Keilaniemeen, missä liikemiehetkin ovat.

Suunnitelmia voidaan aina muuttaa ennen kuin niitä on alettu rakentaa.

Kaija Santaholma

Helsinki

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Yhtäkkiä puhekyky katosi, hermosto petti ja keho lakkasi toimimasta – Touko Aalto kertoo hetkestä, jolloin särkynyt mieli lopulta hajosi

      Tilaajille
    2. 2

      Vuonna 1970 Suomi sai lahjan, josta on vuosien varrella tullut mittaamattoman arvokas aarre

      Tilaajille
    3. 3

      Pitääkö Isis-leirin suomalaisia auttaa? Oikeus­tieteilijöiden mukaan vastaus on täysin selvä, terrorismi­tutkija varoittaa riskeistä

    4. 4

      Suomen pääministeri oli lähempänä kuolemaa kuin on kerrottu: Lääkärit olivat kolmesti herättämässä Antti Rinnettä, ja se olisi tiennyt loppua

      Tilaajille
    5. 5

      Pyörälenkillä ollut triathlonisti sai häntä kolhineen autoilijan kiinni, nappasi kuvat ja teki rikosilmoituksen – törmäys tallentui videolle

    6. 6

      Lukijat kertovat karmeimmasta mökkilomastaan: ”Kyy hiplasi peppua”, ”Tarja ei tarjonnut ruokaa”, ”Minipossu Lyydia oli tukehtua kabanossiin”, ”Kummitäti löi turpaan”

      Tilaajille
    7. 7

      Uniasentosi voi paljastaa, oletko introvertti – Viisi faktaa nukkuma-asennoista

    8. 8

      Iran sanoo ampuneensa alas Yhdysvaltojen ”vakoilulennokin”

    9. 9

      Kymmenen katsotuimman HBO-dokumentin lista tekee surulliseksi: Eikö kukaan halua katsoa tarinaa ihmisestä, joka ei halua tappaa tai raiskata ketään?

    10. 10

      Harkimo HS:lle: Liike Nytistä tulee puolue, ”muutoin tämä kuolisi tähän”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pyörälenkillä ollut triathlonisti sai häntä kolhineen autoilijan kiinni, nappasi kuvat ja teki rikosilmoituksen – törmäys tallentui videolle

    2. 2

      Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

    3. 3

      Konkurssiin menneen Kone­pajan Brunon omistajat haukkuvat Bruce Oreckin toiminnan

    4. 4

      Kaikille tästä ei tule valon kesä: Ole itsellesi armollinen juuri nyt

    5. 5

      Miksi yksi tienaa toista enemmän? Tutkimusten mukaan tulo­erot selittyvät suurelta osin geeneillä, eikä lasta voi kasvattaa menestyjäksi

      Tilaajille
    6. 6

      Duunariperheen tytöstä tuli professori, joka puolustaa työläisiä – Suomessa on paljon sairaaksi tekevää työtä, sanoo Anne Kouvonen

      Tilaajille
    7. 7

      Raportti: Matkustajat olivat vaarassa imeytyä lentokoneen moottoriin evakuoinnin aikana Helsinki-Vantaalla

    8. 8

      EU-tuomioistuin mitätöi Adidaksen kolmiraitaisen tavaramerkin

    9. 9

      Uniasentosi voi paljastaa, oletko introvertti – Viisi faktaa nukkuma-asennoista

    10. 10

      Lappi-sarjan kuvaukset jäivät kesken, verottaja hakee tuotantoyhtiötä konkurssiin: ”Miten tuollaiseen sotkuun on mahdollista päästä”, sanoo päätähti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

    2. 2

      Mummotunnelissa pariudutaan perinteisellä tyylillä

      Tilaajille
    3. 3

      JVG:n jättihitti näkyy yhä somepäivityksissä, vaikka sen sanoitus on vuosien ajan ymmärretty väärin – VilleGalle paljastaa salaisuuden Häissä-kappaleen menestyksen taustalta

      Tilaajille
    4. 4

      Psykologi Pertti Hakkarainen on kohdannut satoja raiskaajia ja sanoo, että monilla on heistä väärä käsitys – Siksi uhri ei voi tunnistaa tekijää etukäteen

      Tilaajille
    5. 5

      Nike sijoitti urheilumuoti­kauppaansa realistisen näköisen nais­malli­nuken, ja vihan, ilkeilyn ja kommentoinnin määrä kasvoi käsittämättömäksi

    6. 6

      Ennennäkemätön romahdus yhdessä Suomen parhaista lukioista: 35 opiskelupaikkaa täyttämättä, sisään jopa 7,0:n keskiarvolla

    7. 7

      Onko toivo jo mennyt? HS:n erikoisartikkeli vie Amazoniaan, missä maailman keuhkot yskivät uhkaavasti

      Tilaajille
    8. 8

      Väestöliitto jakoi ihmiset kahteen tyyppiin sen mukaan, kuinka he käyttäytyvät parisuhteessa – Testaa, kumpaan ryhmään kuulut

    9. 9

      Tyhjenevä saksalais­kaupunki houkuttelee uusia asukkaita ilmaisella asumisella: Suomalainen pariskunta tarttui tarjoukseen

      Tilaajille
    10. 10

      Maailman parhaaksi valittua suomalaista tv-sarjaa on pidetty kommunistien propagandana ja suuruudenhulluuden huipentumana

      Tilaajille
    11. Näytä lisää