Nyt on aika tukea lasten vapaa-ajan toimintaa - Mielipide | HS.fi

Nyt on aika tukea lasten vapaa-ajan toimintaa

15.2.2010 2:00

Kiitän urheilua, liikuntaa ja musiikkiopistoa elämäni sisällöstä. Kiitän kulttuuria ystävistä, kokemuksista, kunnosta, työstä, sääntöjen oppimisesta, esiintymistaidoista, kivunsiedon lisäämisestä, pettymysten siedosta, voitonriemusta.

Kiitän kasvattajista, jännityksen kääntämisestä voimavaraksi, yhden lajin ja soittimen oppimisesta, vuorovaikutustaitojen kehittymisestä, erilaisten ihmisten sietämisestä, pitkäjänteisyydestä, työnteon merkityksen löytämisestä. Olen myös kiitollinen hyvinvoinnista, huolenpidosta, uupumuksesta ja toipumisesta, pelimatkoista, leireistä, peleistä ja harjoituksista. Olen iloinen kulttuurihullu.

Miten kustannustehokasta ohjattu vapaa-aika onkaan. Kasvattajat liikuttavat miljoonaa lasta vapaa-ajallaan. Kiitos huoltajat, joukkueen- ja orkesterin johtajat. Seurojen toimijat tukevat ja vanhemmat kustantavat. Liikunta- ja kulttuuripaikkojen vahtimestarit tukevat kasvatusta vaatimalla sääntöjen noudattamista ja ylläpitämällä olosuhteita lasten liikunnan ja kulttuurin teon mahdollistamiseksi.

Harrastusten hinnat ovat nousseet, mutta niin on tekemisen tasokin. Moitin päättäjiä köyhien syrjimisestä, sillä vapaa-ajankin pitää olla kaikkien saatavilla. Mätä ei kasva kulttuuripaikoilla lasten liikkuessa. Mätä kasvaa voiton ja rahan perässä. Siellä otetaan oikeus tulkita suomalaisia hyviä arvoja.

Haluan lisää urheilu- ja harrastuspaikkoja. Haluan tällaisen kustannustehokkaan toiminnan ja meiningin jokaiseen yhteiskunnan tasoon päätöksenteosta jälkien siivoamiseen. Haluan saada kaikki lapset osallisiksi tähän tehokkaaseen, lasten arjessa ja vapaa-aikana tapahtuvaan toimintaan.

Kannustan kaikkia lapsille tervettä ja hyvää toimintaa liikunnan ja kulttuurin keinoin tuottavia tahoja tulemaan esiin ja vaatimaan varoja työlle. Haluan lisää varoja suunnatuksi lapsia ja heidän arkeaan vapaa-ajalla rikastuttavaan toimintaan. Haluan varoja lapsille ja erityislapsille vapaa-ajan palvelusten tuottamiseen. Haluan varoja arjen hehkuviin hetkiin kaikille. Haluan varoja lapsia mukaan toimintaan etsiville tahoille.

Lopetetaan nurkissa pyöriminen ja pannaan rahat ihmisten vapaa-aikaan. On aika poistua torneista ja toimistoista tekemään asioita ihan oikeasti.

Ville Turkka pääkasvattaja

Vantaan Icehearts ry

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Mielipide