Mielipide    |   Kolumni

Työmarkkinoilla pitäisi olla jo loppukirin aika

Samalla kun työmarkkinakierros lähestyy loppuaan, työtaisteluvaroituksia tulee kiihtyvään tahtiin.

Viime päivinä työ­markkinoilla tapahtunutta: Kaupan alan työehto­neuvottelut katkesivat perjantaina. Palvelualojen ammattiliitto Pam julisti saman tien kaupoille ylityökiellon, joka alkoi maanantaina.

Tiistaina joihinkin yliopistoihin ja korkeakouluihin annettiin lakko­varoitus. Entinen, pelkästään Helsingin yliopistoja koskeva lakko­varoitus on vielä voimassa. Helsingin yliopistoa lakko uhkaa helmikuun viimeinen päivä, laajempi työtaistelu 7. maaliskuuta.

Lakko uhkaa myös yksityisellä opetusalalla ja aikuiskoulutuskeskuksissa.

Yksityisen sosiaalipalvelualan sovittelua jatkettiin eilen keskiviikkona valtakunnansovittelija Minna Helteen johdolla. Jos lakko maaliskuussa alkaa, se uhkaa yksityisiä päiväkoteja. Laajetessaan lakko koskisi myös yksityisiä vanhusten hoito- ja hoivapalveluja.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kevät on alkamaisillaan ja jäät paksuimmillaan. Sen tietää vaikkapa siitä, että Laivanpäällystöliitto jätti tiistaina lakkovaroituksen Arctia-konsernin jäänmurtajille ja monitoimimurtajille.

Sovittelussa ovat edelleen rahoitusala ja kiinteistöpalveluala. Lukuisten pienempien alojen neuvottelut ovat kesken.

Samalla kun työmarkkinakierros lähestyy loppuaan, työtaisteluvaroituksia tulee kiihtyvään tahtiin.

Kierroksen kääntyminen loppupuolelle näkyy myös siinä, että lakkovaroituksia jakavat ja muita työtaistelun keinoja käyttävät nyt palvelualat ja toimihenkilöt.

Kaikilla teollisuusliitoillakaan ei ole vielä uutta työehtosopimusta. Rakennusalan sopimukset umpeutuvat helmikuun lopussa, siis ensi viikolla.

Työntekijöitä edustava Rakennusliitto on julistanut ylityökiellon alkamaan heti maaliskuun alusta. Samalla liitto kysyy jäsentensä ajantasaisia yhteys- ja pankkitietoja. Niitä saatetaan tarvita mahdollisen lakon alkaessa. Tilinumeron liitto tarvitsee lakkoavustuksen maksamista varten.

Kaupan alan ylityökielto ei vielä ole näkynyt kaupoissa, mutta saattaa pitkittyessään alkaa näkymään esimerkiksi hyllyjen vajauksina. Työnantajia edustava Kaupan liitto on sanonut julkisuudessa, että Kaupan liitto on kyllä valmis solmimaan niin sanotun yleisen linjan mukaisen palkkaratkaisun, mutta ei enempää.

Pamin puheenjohtaja Ann Selin on puolestaan sanonut, ettei teollisuuden yleinen linja – 3,2 prosentin korotukset kahdessa vuodessa – ole palvelualoille mikään katto.

Pamin ongelma on siinä, että 3,2 prosenttia – usein osa-aikaisen – kaupan myyjän tilissä on vain murto-osa siitä, mitä 3,2 prosenttia tarkoittaa teollisuuden ammatti­taitoisen työmiehen pussissa.

Lisäksi teollisuudella menee poikkeuksellisen hyvin, ja hyvät ajat näyttävät vain jatkuvan. Teollisuudella näyttäisi olevan varaa korotuksiin. Palkansaajaliitot saattavat jopa hiljaa mielessään kirota sitä, että syksyllä tuli tehtyä liian halpa sopimus.

Jotkut ekonomistit varoittelivat syksyllä, että taloussuhdanteen huippu Suomessa osuu vuodenvaihteeseen. Talousarviot riippuvat aina jossain määrin arvion tilaajista.

Vientiliitot varmaan riemuitsevat siitä, että AKT suostui viime talvena ennätyspitkään, neljän vuoden mittaiseen sopimuskauteen. Tavara kulkee teillä ja satamissa ilman vakavia häiriöitä.

Syksyn korotuksilla on paradoksaalinen vaikutus Suomen kilpailukykyyn: ostovoima paranee, mutta samaan aikaan paranee myös Suomen teollisuuden hintakilpailukyky kilpailijamaihin, erityisesti Saksaan ja Ruotsiin, nähden. Syy on se, että Saksassa ja Ruotsissa palkat nousevat näinä aikoina nopeammin kuin Suomessa.

Talouden nousukausi on saanut aikaan hallituksen ja opposition ikiaikaisen kiistelyn: alkoiko nousu tämän hallituksen aikana vai ehkä jo edellisen hallituksen loppuaikoina?

Toimittajana on päässyt – tai joutunut – todistamaan samaa ­kinastelua 1990-luvulta lähtien.

Kansainvälisen talouden piristymisen vaikutusta Suomen talouskasvuun ei yksikään hallitus suostu myöntämään ainakaan tärkeimmäksi kasvun syyksi.

Kuitenkin pienenä, avoimena kansantaloutena Suomi elää viennistä länteen. Idänkaupan kulta-aika on taakse jäänyttä elämää.

Kirjoittaja on HS:n pääkirjoitustoimittaja.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kolumni
  • Työtaistelut
  • Juha Akkanen

Nyt voit järjestää kommentit myös suosituimmuuden mukaan.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Poliisi on huolissaan albanialaisten huumerikollisten tulosta Suomeen – ”Suoraviivaisia, tehokkaita, kovan luokan aseistautuneita ryhmiä”

    2. 2

      Liian moni suomalainen elää sosiaalituilla, ja pian edessä on järjestelmän iso remontti – Tällaisia ovat suurten puolueiden suunnitelmat

    3. 3

      Asuntojen stailaus myyntikuntoon on huolestuttava ilmiö

    4. 4

      Vieläkö saisit ajokortin? Moni meistä pitää itseään mestarikuskina – testaa, miten oikeasti pärjäisit autokoulun teoriakokeessa

    5. 5

      Bill Cosbyn uhrit saivat vihdoin oikeutta – tuomio on dramaattinen ja surkea loppu menestykselliselle uralle

    6. 6

      Nopea lounas Tukholmassa? Liikenne tulee katoamaan maan pinnalta, eikä tunnin matka New Yorkiin ole enää vain utopia

      Tilaajille
    7. 7

      Kuvapäiväkirja Pohjois-Koreasta kurkistaa suljetun maan elämään – Kuvat vievät vesipuistoon, olympiavoittajan moderniin kotiin sekä maaseudulle, jossa elämä on selviämistä

    8. 8

      Aviciin perhe julkaisi avoimen kirjeen 28-vuotiaana kuolleesta pojastaan – ”Hän ei jaksanut enää”

    9. 9

      Katajanokalla koettiin rakennustarina, jossa lähes kaikki meni pieleen – nyt uudistalon pääurakoitsija meni konkurssiin

    10. 10

      Etelä- ja Pohjois-Korean historiallinen tapaaminen alkoi johtajien kädenpuristuksella – Leppoisasti esiintynyt Kim Jong-un lupasi tarjota nuudeleita Moon Jae-inille, jos tämä tulee Pjongjangiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvapäiväkirja Pohjois-Koreasta kurkistaa suljetun maan elämään – Kuvat vievät vesipuistoon, olympiavoittajan moderniin kotiin sekä maaseudulle, jossa elämä on selviämistä

    2. 2

      ”Ylös sieltä, kyllä se siitä!” – Suomalaiset pojat kasvatetaan umpimieliseen kovuuteen, ja asiantuntijan mukaan koko yhteiskunta toistaa väärää signaalia

      Tilaajille
    3. 3

      Katajanokalla koettiin rakennustarina, jossa lähes kaikki meni pieleen – nyt uudistalon pääurakoitsija meni konkurssiin

    4. 4

      Otaniemessä porattiin Suomen syvin reikä 6,4 kilometrin syvyyteen – ja se saattaa ratkaista energiaongelmamme

    5. 5

      Aviciin perhe julkaisi avoimen kirjeen 28-vuotiaana kuolleesta pojastaan – ”Hän ei jaksanut enää”

    6. 6

      Loistavan veljessarjan sisar sai osakseen pelkkää kurjuutta – Erkkojen mahtisuku vaikeni Hilda-siskosta, joka päätyi kahdesti jätettynä ja mielisairaalan jälkeen köyhien nimettömään nurmihautaan

    7. 7

      Esteitä tielle asetellut 70-vuotias ammuttiin riidan päätteeksi pellolle Porvoossa – syytetty meni teon jälkeen elokuviin

    8. 8

      Jalankulkija jähmettyy keskelle suojatietä Itäkeskuksessa – Video näyttää, miten autot puikkelehtivat ohi täyttä vauhtia jalankulkijasta piittaamatta

    9. 9

      Seksi lakkasi, mutta Hanna halusi perheen ja jaksoi uskoa – millaista on elää seksittömässä suhteessa ja mitä sille voi tehdä?

      Tilaajille
    10. 10

      Mies saa käydä vieraissa, kunhan kertoo siitä, kirjoitti 36-vuotias nainen – mitä muuta kertoivat ne 3 000 ihmistä, jotka vastasivat HS:n kyselyyn seksittömästä parisuhteesta?

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tämä upea kuva Yhdysvaltojen presidenteistä ja heidän puolisoistaan on nyt kaikkialla – Erityinen huomio kiinnittyy hymyilevään Melania Trumpiin

    2. 2

      Ammattikorkeakouluihin haetaan vilpillä sisään Helsingissä, helposti – ”Koe mittaa enemmänkin kykyä olla epärehellinen kuin oikeaa osaamista”

    3. 3

      Onko koolla merkitystä ja kahdeksan muuta kysymystä – Urologi kertoo, mitä kumppanin on hyvä tietää peniksestä

    4. 4

      Sata vuotta sitten säveltäjä Toivo Kuula sai luodin päähänsä, eikä tappaja koskaan selvinnyt – Pari viikkoa sitten Kuulan tyttärenpoika sai puhelun, joka oli pudottaa hänet sängystä

      Tilaajille
    5. 5

      Kolme kuoliaaksi kuristettua ihmistä, lukuisia hyökkäyksiä naisten kimppuun, raiskaamista ja vankilapakoja – näin Oulussa pajatsoja huijanneesta nuorukaisesta tuli kylmäverinen tappaja

      Tilaajille
    6. 6

      Kuvapäiväkirja Pohjois-Koreasta kurkistaa suljetun maan elämään – Kuvat vievät vesipuistoon, olympiavoittajan moderniin kotiin sekä maaseudulle, jossa elämä on selviämistä

    7. 7

      Ruotsalaistutkija varoittaa: Suomi toistaa uudessa opetus­suunnitelmassa Ruotsin virheet – ”Pelkään, että sitä tullaan katumaan, koska me kadumme nyt”

      Tilaajille
    8. 8

      Onnistujia yhdistää yksi olennainen piirre, ja psykologi Satu Kaski löysi sen – Nyt hän kertoo, mitä ominaisuuksia kannattaa kehittää, jos haluaa menestyjäksi

      Tilaajille
    9. 9

      Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen: Suomeen tarvitaan vanhempien kansanliike, jos emme halua menettää lapsiamme peliriippuvuudelle

    10. 10

      Amerikkalainen lukiolaistyttö pyysi Dwayne Johnsonia parikseen tanssiaisiin – ”The Rock” vastasi kieltävästi, mutta järjesti korvaukseksi mahtavan yllätyksen

    11. Näytä lisää