Mielipide    |   Kolumni

Trump maalaa eurooppalaiset ahneiksi ja oveliksi huijareiksi – ja viesti uppoaa amerikkalaisiin

Erityisesti Trumpin aikana onkin viisasta, että Suomi tekee kriisinhallinnassa vähintään oman osansa, kirjoittaa HS:n Washingtonin-kirjeenvaihtaja Laura Saarikoski.

Yhdys­valloissa minusta on tullut yhtä aikaa entistä oikeisto­laisempi ja entistä vasemmisto­laisempi.

Oikeistolaisempi siksi, että seuratessani meren yli kotimaan keskustelua en voi olla ajattelematta, että suomalaiset eivät arvosta tarpeeksi sitä, mitä meillä on. Maksuton koulutus ja edullinen terveydenhoito ovat asioita, joista maailman rikkaimman maan kansalaiset voivat yhä vain haaveilla.

Vasemmistolaisempi siksi, että Yhdysvalloissa näen, miten raha määrää ­lapsen kohtalon pienestä pitäen. Viisivuo­tiaat jaetaan loistaviin ja surkeisiin kouluihin kotikunnan varakkuuden perusteella.

Silti teeskennellään, että täällä vallitsee mahdollisuuksien tasa-arvo. Se on suorastaan rikollista.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Mistä tullaan Yhdysvaltain ja Euroopan suhteisiin. Viime viikot ovat olleet hirveitä. Presidentti Donald Trump ­vetäytyi Iran-sopimuksesta, uhkailee Eurooppaa tulleilla ja väittää, että ­Eurooppa riistää Yhdysvaltoja maksamalla amerikkalai­sista lääkkeistäkin liian vähän.

Toki Trump on joissain asioissa oikeassa. Jos Nato-maat ovat päättäneet panna puolustukseen kaksi prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseensa, lupaus on pidettävä. Useimmat Euroopan Nato-maat luistavat tästä.

Erityisesti Trumpin aikana onkin viisasta, että Suomi tekee kriisinhallinnassa vähintään oman osansa.

Mutta Trumpin eurovastainen retoriikka on vaarallista. Hän maalailee toistuvasti eurooppalaiset ahneiksi ja oveliksi ihmisiksi, jotka huijaavat ja kuppaavat hyväntahtoisia amerikkalaisia. Viesti myös uppoaa amerikkalaisiin: minul­lekin on väitetty, että Suomi käyttää Yhdysvaltoja hyväkseen.

Tämä on raivostuttavaa kuultavaa kenelle tahansa, joka katselee Yhdysvalloissa vähänkin ympärilleen. Washingtonissa ajaa puolessa tunnissa kartanovyöhykkeeltä kehitysmaahan, jossa ihmiset kuolevat kymmenen vuotta nuorempina – saman kaupungin sisällä.

Jos Trump todella välittäisi Yhdys­valtain keskiluokasta, hän tasaisi kotimaan tuloeroja eikä syyttäisi ahdingosta liittolaisia tai maahanmuuttajia. Yhdysvaltojen rikkain viisi prosenttia hyötyi eniten sekä suhteellisesti että dollareissa ­Trumpin verouudistuksesta. Yhdysvaltain korkein oikeus heikensi juuri entisestään työntekijöiden oikeuksia. Ratkaisevan äänen antoi Trumpin nimittämä Neil Gorsuch.

Tämä on se Trumpin suuri puhallus.

Kirjoittaja on HS:n Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kolumni
  • Yhdysvallat
  • Donald Trump
  • Laura Saarikoski

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suomalaistutkimus avaa uuden näkö­kulman syövän hoitoon – ”Kukaan muu ei ollut uskaltanut ajatella, että syöpä­lääkkeiden tehottomuuden taustalla voisi olla yhteinen tekijä”

    2. 2

      Jyväskylän Kalevan kisojen toimitsija totesi seitsenottelijoiden häiritsevän muita lajeja – hopeamitalisti Miia Sillman lataa täyslaidallisen: ”Huonoimmin järjestetyt Kalevan kisat ikinä”

    3. 3

      Pelottava hämäräheikki yritti tulla ikkunasta asuntoon, eikä Helsingin poliisia kiinnostanut – vai miten se nyt oikein meni?

    4. 4

      Saako vessan valoja räpsytellä vai tuleeko ne pitää päällä? Asian­tuntija kertoo, mikä on energia­tehokkain tapa käsitellä kodin valoja

    5. 5

      Venäjältä tihkuu tietoja ”sopimuksista”, joita Yhdysvallat ei vahvista – Trumpin ja Putinin Helsingin-tapaamisen sisällöstä vallitsee yhä epätietoisuus

    6. 6

      Sotatanner – raportti Malmön monikulttuurisesta helvetistä

      Tilaajille
    7. 7

      Rekrytoijien ennakko­luulot voivat vaikeuttaa naisten pääsyä johto­asemiin – Tutkija: ”Standardit ovat erilaiset miehille ja naisille”

    8. 8

      Yksi ihminen kuoli gyrokopterin pudottua Enontekiössä Kilpis­järven alueella

    9. 9

      Pariisissa nähtiin huima nuoralla­tanssispektaakkeli, kun ranskalaisnainen esiintyi 35 metrin korkeudella

    10. 10

      Jos Sörnäisten Kurvissa eksyi kapakasta lähdettyään väärälle syrjäkujalle, saattoi päästä hengestään – rettelöivät teinihuligaanit pitivät Kallion seutua pelon vallassa 1900-luvun alussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jos Sörnäisten Kurvissa eksyi kapakasta lähdettyään väärälle syrjäkujalle, saattoi päästä hengestään – rettelöivät teinihuligaanit pitivät Kallion seutua pelon vallassa 1900-luvun alussa

    2. 2

      Sinkkumiesten kaupungissa on vaikea löytää rakkautta – suomalais­mies hengailee pakaste­altaalla, koska Seattlessa netti­treffeillä korostuu vain raha

      Tilaajille
    3. 3

      Muistoesineet katosivat 5-vuotiaana kuolleen Miron haudalta – ”Silmät kyyneltyivät niin, etten ensin edes nähnyt, oliko kaikki viety”, pojan äiti kertoo

    4. 4

      Saako vessan valoja räpsytellä vai tuleeko ne pitää päällä? Asian­tuntija kertoo, mikä on energia­tehokkain tapa käsitellä kodin valoja

    5. 5

      Miten muiden rakkaus on sinulle uhka?

    6. 6

      Suomalaistutkimus avaa uuden näkö­kulman syövän hoitoon – ”Kukaan muu ei ollut uskaltanut ajatella, että syöpä­lääkkeiden tehottomuuden taustalla voisi olla yhteinen tekijä”

    7. 7

      Amazonin viidakossa elää ”maailman yksinäisin mies” – Brasilian viranomaiset julkaisivat videon miehestä, jolle kukaan ei ole puhunut ainakaan 22 vuoteen

    8. 8

      Päivi Anttikosken valinta Aamulehden päätoimittajaksi saattoi kariutua, koska toimitusjohtajalle ei kelvannut perheestään erillään asuva äiti – Alman Kai Telanne: ”Olen pahoillani, että hakijalle syntyi väärä käsitys”

    9. 9

      ”Lohkoketjut lopettavat vale­kapitalismin”, julistaa entinen pankkiiri – Keski­aikaisessa maisemassa Sveitsissä tehdään vallan­kumousta, tai ainakin yritetään

    10. 10

      James Bluntin keikka Porissa kiteyttää, kuinka vähän uudet ulkomaiset nimet kiinnostavat kotimaisilla festivaaleilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Republikaani­senaattori John McCain: Helsingin huippu­kokous oli hirvittävä virhe – lue HS:n seuranta Trumpin ja Putinin tapaamisen käänteistä

    2. 2

      This is Finland: After Trump and Putin leave, the president heads across the street for a drink

    3. 3

      Tällainen on Suomi: Kun Trump ja Putin olivat poistuneet, presidentti Niinistö lähti terassille kuin kuka tahansa

    4. 4

      Trump tuhosi Helsingin huippukokouksen yhdellä iskulla – amerikkalaiset tyrmistyivät Trumpin ”antautumisesta” Venäjän presidentille

    5. 5

      Suomen hipsterein paikka on pieni kylä Nokian hylkäämässä Salossa – ”Elämäntilanteeni on niin hyvä, ettei siitä melkein kehtaa puhua”

    6. 6

      Donald ja Melania Trumpin saattue saapui Kalastaja­torpalle suuren väkijoukon saattelemana – lue HS:n seuranta sunnuntain tapahtumista

    7. 7

      Jäämies Ötzi kuoli täysin vatsoin, mutta nykyihmistä hänen viimeinen ateriansa voi hirvittää

    8. 8

      ”Ostin kaksi kuumemittaria ja söin elohopeat niistä” – tutkija selvittää laittoman abortin teettäneiden naisten kohtaloita

      Tilaajille
    9. 9

      Trump teki etikettimokan ja saattoi kuningatar Elisabetin kiusalliseen tilanteeseen Britanniassa

    10. 10

      Näistä syistä Kalastajatorppa on ylivoimainen paikka Trumpin yöpaikaksi

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Märkäpuvut kiellettiin Joroisten SM-triathlonin juhlakisassa – Darby Thomas ja Minna Koistinen kirivät mestareiksi: ”Uinnissa keskeytyksiä tuli normaalia vähemmän”
    3. Yksi ihminen kuoli gyrokopterin pudottua Enontekiössä Kilpis­järven alueella
    4. Tunti sitten
    5. Honka saa kovan luokan paluumuuttajan – Demba Savage palaa Espooseen: ”Yksi kaikkien aikojen ulkomaalaisvahvistuksista”
    6. Sadekaan ei sammuttanut Emma Salokosken ja Ilmiliekki Quartetin toista ilmestymistä – Pianisti Iro Haarla kirkasti Lokkilavalla rooliaan omaäänisenä säveltäjänä
    7. Pariisissa nähtiin huima nuoralla­tanssispektaakkeli, kun ranskalaisnainen esiintyi 35 metrin korkeudella
    8. Pettymystä nieleskellyt Valtteri Bottas joutuu Saksan GP:ssa Ferrarien puristukseen – Kimi Räikkönen: ”Kolmas ruutu on aika hyvä lähtöpaikka”
    9. 2 tuntia sitten
    10. Pysäköinninvalvojan auton takalasi hajosi kesken ajon Pohjois-Haagassa – Poliisi tutkii, ammuttiinko autoa ilma-aseella
    11. Rekrytoijien ennakko­luulot voivat vaikeuttaa naisten pääsyä johto­asemiin – Tutkija: ”Standardit ovat erilaiset miehille ja naisille”
    12. Honka nollasi TPS:n, Macoumba Kandji pyssytti jo kauden yhdeksännen maalinsa – ”Kun miettii kaikkia tapahtumia, Honka ansaitsi voiton”
    13. Suomalaistutkimus avaa uuden näkö­kulman syövän hoitoon – ”Kukaan muu ei ollut uskaltanut ajatella, että syöpä­lääkkeiden tehottomuuden taustalla voisi olla yhteinen tekijä”
    14. Näytä lisää