Mielipide    |   Kolumni

Pohjois-Korea ei ole vielä luopunut yhdestäkään ydinaseesta – kaikki on ollut vain näyttävää esitystä

Kim Jong-un taisi olla oikeassa: tämä on kuin scifi-elokuvasta.

Maailman sulkeutunein valtio Pohjois-Korea on noin puolen vuoden aikana kurottanut maailmalle enemmän kuin koko historiansa aikana. Pohjois-Korea näyttää ottaneen uuden suunnan, jollaista olisi vielä viime syksynäkin ollut mahdotonta kuvitella.

Kysymys kuuluu tietysti: Miksi? Mikä on saanut diktaattori Kim Jong-unin muuttamaan mieltään ja tekemään vastoin isänsä ja isoisänsä linjauksia?

Vielä uudenvuoden puheessaan Kim Jong-un manasi Yhdysvallat alimpaan helvettiin ja uhosi ydinaseillaan, jotka diktaattorin mukaan olivat kykeneviä iskemään kaikkialle Yhdysvalloissa. ­Uskoi sitä sitten kuka halusi.

”Ydinasenappi on toimistoni pöydällä kaiken aikaa”, Kim Jong-un leuhki.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Siirtymä kesäkuuhun: Kim Jong-un ja Donald Trump neuvottelevat Singaporessa pyrkimyksistä Pohjois-Korean ydinaseettomuuteen.

”Maailman ihmisistä moni ajattelee, että tämä on fantasiaa – – kuin scifi-elokuvasta”, Kim totesi Trumpille.

Samaisessa uudenvuoden puheessa Kim teki myös rauhanaloitteen Etelä-Korealle ja toivoi, että maat saisivat liennytettyä jännitteitä Korean niemimaalla. Ja niin tapahtui.

Pohjois-Korea osallistui näyttävästi Etelä-Korean talviolympialaisiin, Trump suostui tapaamaan Kimin ja Etelä- ja Pohjois-Korean johtajat tapasivat maiden rajalla. Ja tällä viikolla Trump ja Kim todellakin tapasivat.

Kim taisi olla oikeassa, tämä on kuin scifi-elokuvasta.

Mutta miten tähän on tultu? Ensin on tietenkin muistettava, ettei Pohjois-Korea ole vielä luopunut yhdestäkään ydinaseesta, vaan kaikki on ollut vain näyttävää esitystä.

Voi olla, että Pohjois-Korean vastaiset alati tiukentuneet talouspakotteet ovat viimeinkin alkaneet todella purra, eikä Kim ole nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin neuvotella ydinaseista ja pakotteista.

Kim on myös saattanut miettiä, kuinka Muammar Gaddafi joutui väkijoukon hivuttamaksi, kuinka Slobodan ­Milošević joutui oikeuteen tai kuinka Saddam Hussein löydettiin pakoilemasta maanalaisesta luolasta ja kuinka hänet myöhemmin hirtettiin.

Vaikka pohjoiskorealaiset ovat tottuneet kärsimään, voi olla, etteivät he enää sulattaisi uusia nälkävuosia ilman kansannousua.

Eikä Kim halua kokea Saddamin kohtaloa.

Kirjoittaja on HS:n ulkomaantoimittaja.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kolumni
  • Pohjois-Korea
  • Kim Jong-un
  • Petteri Tuohinen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kuvia Suomesta, osa 34: Akseli Valmunen palasi kesällä Lappiin kuvaamaan autioita turistikohteita

    2. 2

      Sikiön sydän löi, vaikka Susannan munanjohtimet oli poistettu – Lääkärit eivät ymmärrä, miten hän voi olla raskaana

      Tilaajille
    3. 3

      Kaljaa, sikareita ja miesten välttelyä – satavuotiaiden selitykset ontuvat, mutta tiede on viimein löytämässä pitkän iän salaisuuden

      Tilaajille
    4. 4

      Miten siskoni olisi voinut sanoa, että isämme ei enää ole toimintakykyinen? Lääkärin pitäisi haastatella muistisairasta ja omaisia erikseen

    5. 5

      Mitä useamman auton jengiläiset polttavat Ruotsin lähiöissä, sitä paremman vaaliaseen saa Jussi Halla-aho

    6. 6

      Onko presidentin ympärillä hiljaisuuden kehä?

    7. 7

      Kiina käyttää kovia keinoja maailmalla, ja se pitäisi ottaa huomioon Suomenkin lainsäädännössä

      Tilaajille
    8. 8

      Yli kolme metriä korkean keskusta-asunnon kuutiohinta voi olla yllättävän pieni verrattuna tavanomaiseen huoneistoon – ilmatila kannattaa hyödyntää sisustuksessa ja säilytyksessä

    9. 9

      Camden Elliott on Trumpia palvovan Amerikan kasvatti, joka vaihtoi kotiseudun huippuyliopistoon – Paluu Etelä-Virginiaan on kuin matka vieraaseen maahan

      Tilaajille
    10. 10

      Jätkäsaaren suunnittelussa tehtiin suuri virhe

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuplavolkkarin nimi oli Jenny, ja sen lokasuojassa kulki maailmalle jotain poikkeuksellista – Kolme suomalaista taltioi Tšekkoslovakian miehitystä 1968, ja nyt HS näyttää ainutlaatuisen materiaalin

      Tilaajille
    2. 2

      Jätkäsaaren suunnittelussa tehtiin suuri virhe

    3. 3

      ”Miten te suomalaiset oikein selviätte hankalan luonteenne kanssa?”– Kiinalaiset rakastuivat sosiaalisesti kömpelöön Mattiin, joka välttelee ihmisten kohtaamista

    4. 4

      Suomalaismiehen epäillään joutuneen yli 30 miljoonan euron arvoisen bitcoin-kavalluksen uhriksi – Huijauksen taustalla on thaimaalaisia julkkiksia ja pankkien laiminlyöntejä

    5. 5

      Tapio Pesola näyttäisi lapsilleen mielellään maailmaa, mutta hän ei lennä vapaa-ajalla: ”Vaikka söisi koko vuoden vegaaniruokaa, ei pysty kompensoimaan kaukomatkojen päästöjä”

    6. 6

      Solakka mies, joka myi huumeita, lakanoita ja seuraansa – Jari Sillanpään hovihankkija rakasti huippuhotelleja ja kärähti lapsipornosta

      Tilaajille
    7. 7

      Huippuyliopisto MIT:n tutkijat onnistuivat katkaisemaan spagetin kahteen osaan – ei ole niin helppoa kuin luulisi, sillä spagettimysteeri on kalvanut fyysikoita vuosikymmeniä

    8. 8

      Lasse Lempaisen veitsen alla oli sadan miljoonan euron mies – Saako maailman paras urheilukirurgi Sakari Orava seuraajan Suomesta?

      Tilaajille
    9. 9

      ”Minut yllättää yhä, etteivät ihmiset tajua: ohitus ei lähde takapuskurista” – HS ajoi 700 kilometriä nopeusrajoitusten mukaisesti ja selvitti, kuinka suomalaiset ohittelevat

    10. 10

      Kehitysmaiden lapset saatiin kouluun, mutta he eivät välttämättä opi edes lukemaan – tutkijan mielestä koulutuksen kärkimaa Suomi voisi auttaa, jos uskaltaisi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Toimittaja ja kirjailija Perttu Häkkinen on kuollut – Flow-festivaalilla pidettiin hiljainen hetki

    2. 2

      Yali Liu hämmästyi, kun suomalaiskollegat ottivat lounaspuheet tosissaan – Kolme Suomessa työskentelevää ulkomaalaista kertoo, miten me teemme töitä

      Tilaajille
    3. 3

      Solakka mies, joka myi huumeita, lakanoita ja seuraansa – Jari Sillanpään hovihankkija rakasti huippuhotelleja ja kärähti lapsipornosta

      Tilaajille
    4. 4

      Hermostunut polkupyöräilijä pysäytti Onnibusin keskelle Mannerheimin­tietä, poliisi nuhteli osapuolet – ”Minusta oli täydellisen perusteltua jäädä kaistalle”

    5. 5

      ”Tule kotiin <3”, kirjoitti Eveliina Rimpeläinen – Sitä ennen hänen miehensä humalainen kaahailu oli katkennut piikkimattoon ja epäilyyn poliisin murhan yrityksestä

      Tilaajille
    6. 6

      Kuplavolkkarin nimi oli Jenny, ja sen lokasuojassa kulki maailmalle jotain poikkeuksellista – Kolme suomalaista taltioi Tšekkoslovakian miehitystä 1968, ja nyt HS näyttää ainutlaatuisen materiaalin

      Tilaajille
    7. 7

      Festareiden silmiinpistävät: Flow’hun kultaisiin legginseihin pukeutuneet miehet: “Missään muualla kuin Mummotunnelissa mua ei ole kähmitty näin paljon”

    8. 8

      Genovan alueelle julistettiin vuoden hätätila tiistain siltaromahduksen vuoksi – Video näyttää täpärän pelastumisen

    9. 9

      Helsinkiläiskoulu jakoi oppilaat eri ryhmiin sukupuolen mukaan – Jenni Korkeaojan lapsi lähti tunnille, jonka nimi on lukujärjestyksessä ”Pojat”

    10. 10

      Niklas nosti 2 000 euron pikavipin, hyppäsi bussiin ja pelasi rahat loppuun työmatkalla – ”Unelmien toimiala” takoo satumaisia tuottoja mutta jättää jälkeensä rumia tarinoita

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Kuvia Suomesta, osa 34: Akseli Valmunen palasi kesällä Lappiin kuvaamaan autioita turistikohteita
    3. Camden Elliott on Trumpia palvovan Amerikan kasvatti, joka vaihtoi kotiseudun huippuyliopistoon – Paluu Etelä-Virginiaan on kuin matka vieraaseen maahan Tilaajille
    4. Rotusortajat ampuivat opiskelijoita tässä Soweton kirkossa – Nelson Mandela muutti kaiken, ja nyt Osmo Vänskä johti mustat ja valkoiset ekstaattiseen harmoniaan hänen satavuotisjuhlissaan
    5. Sikiön sydän löi, vaikka Susannan munanjohtimet oli poistettu – Lääkärit eivät ymmärrä, miten hän voi olla raskaana Tilaajille
    6. Onko presidentin ympärillä hiljaisuuden kehä?
    7. Kiina käyttää kovia keinoja maailmalla, ja se pitäisi ottaa huomioon Suomenkin lainsäädännössä Tilaajille
    8. Yli kolme metriä korkean keskusta-asunnon kuutiohinta voi olla yllättävän pieni verrattuna tavanomaiseen huoneistoon – ilmatila kannattaa hyödyntää sisustuksessa ja säilytyksessä
    9. Miten siskoni olisi voinut sanoa, että isämme ei enää ole toimintakykyinen? Lääkärin pitäisi haastatella muistisairasta ja omaisia erikseen
    10. Mitä useamman auton jengiläiset polttavat Ruotsin lähiöissä, sitä paremman vaaliaseen saa Jussi Halla-aho
    11. Kaljaa, sikareita ja miesten välttelyä – satavuotiaiden selitykset ontuvat, mutta tiede on viimein löytämässä pitkän iän salaisuuden Tilaajille
    12. Näytä lisää