Mielipide    |   Mielipide

Natiivienglanti ei takaa onnistumista kansainvälisessä työelämässä – siitä voi olla jopa haittaa

Tulevaisuuden tekijät tarvitsevat asiantuntemusta ja viestintätaitoja

Inspiroituneena Pekka Mykkäsen jutusta (HS Ulkomaat 7.6.) haluamme tuoda esiin tutkijan näkökulman englannin käyttöön kansainvälisessä työelämässä kuten Euroopan unionissa. Kielentutkimuksessa on kokonaan uusi suuntaus, joka keskittyy englantiin kansainvälisenä (työ)kielenä, (bisnes) lingua francana.

Englanti lingua francana ei ole sidoksissa mihinkään maantieteelliseen alueeseen, äidinkielisiin puhujiin tai standardimuotoon, vaan se syntyy vuorovaikutuksessa erikielisten puhujien kesken. Onnistunutta viestintää ei voi arvioida irrallaan kulloisestakin kommunikaatiotilanteesta vaan sen perusteella, meneekö viesti perille ja säilyykö keskinäinen suhde esimerkiksi liikekumppanien välillä.

Tutkimukset tukevat EU-edustuston lehdistövirkamiehen Leena Brandtin näkemystä, ettei kympin englanti auta, kun asiantuntijuus ja viestintä- ja ihmissuhdetaidot ovat hukassa.

Äidinkielisyys tai sen kaltainen kielitaito voi olla näissä viestintätilanteissa jopa haitta. Natiivipuhujien ”idiomit ja krumeluurit” voivat edistää puhekumppanien kokemusta manipuloinnista. Kun on tutkittu englanninkielisen viestinnän sujuvoittamista kansainvälisissä yrityksissä, käytännön ehdotuksena onkin äidinkielisten viestintäkoulutus ei-äidinkielisten koulutuksen sijasta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kieli- ja viestintätaitoihin kasvamisessa ja näiden taitojen kehittymisessä voi häiritä kanssaihmisten kritiikki tai pilkka. Moni jännittääkin vieraan kielen puhumista. Kuten HS:n jutussa näkyi, ”vääränlaista” ääntämistä arvostellaan herkästi ja sitä pidetään merkkinä osaamattomuudesta.

Ääntäminen ei kuitenkaan kerro mitään puhujasta oman alansa ammattilaisena. Sitä paitsi kansainvälisesti toimivat ammattilaiset ovat yleensä taitavia käyttämään koko viestintärepertuaariaan – esimerkiksi kiertoilmaisuja, kysymyksiä, eleitä ja ilmeitä. Asiantuntija pärjää erittäin niukallakin ­sanastolla, koska tuntee asia­yhteyden.

PEkka Mykkänen nosti esille hyvän kysymyksen: millaisen etulyöntiaseman saavat EU-työssä natiivia, virheetöntä tai sujuvaa englantia puhuvat?

Kysymys lienee siitä, suodaanko heille tällainen asema ja millaista kielitaitokäsitystä ja suvaitsevaisuutta maailman ­yksi vaikutusvaltaisimmista instituutioista haluaa välittää. ­Kuten Brandt toi esille, brexit-neuvotteluissa brittienglanti ei ole ollut onnistumisen tae – niskan päällä on EU-puoli ranskalaisen pääneuvottelijan johdolla.

Hieman kärjistäen siis: kansainvälisessä työelämässä ei pärjää pelkällä natiivienglannilla ja -ääntämyksellä, vaan tulevaisuuden tekijät tarvitsevat asiantuntemusta ja viestintätaitoja.

Anne Kankaanranta

filosofian tohtori,

vanhempi yliopistonlehtori

Johtamisen laitos, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu

Tiina Räisänen

filosofian tohtori, tutkijatohtori

Kieli- ja viestintätieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Lukijan mielipide
  • Englanti
  • Kielitaito
  • Työelämä
  • Mielipide

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Donald Trump suuntaa heti aamusta Mäntyniemeen, jakoi kuvan suomalais­yleisöstä eilisen saattueen varrelta – HS seuraa huippu­kokous­päivää hetki hetkeltä

    2. 2

      Näistä syistä Kalastajatorppa on ylivoimainen paikka Trumpin yöpaikaksi

    3. 3

      Esa luuli saaneensa unelmaduunin, mutta pomon käytös ajoikin hänet masennukseen – Kun työntekijän ja työnantajan arvot eivät kohtaa, edessä saattaa olla iso kriisi

      Tilaajille
    4. 4

      Jos mieheni alkaisi huomautella ylipainosta, suuttuisin varmasti

    5. 5

      Taas pukkaa hikeä, mutta miksi hikoilen enemmän kuin vierustoveri? Ihotautilääkäri vastaa 12 kysymykseen hikoilusta ja miten sitä voi vähentää

      Tilaajille
    6. 6

      Valtionjohtajien turvatoimet ovat omaa luokkaansa: Putin pelkää myrkytystä, Trumpia ympäröi huomaamattomien salaisten agenttien joukko

    7. 7

      Osa Helsingistä eristetään tänään, joukko­liikenne pysähtyy paikoin täysin – kartta näyttää, miten liikenne järjestetään keskustassa

    8. 8

      Donald ja Melania Trumpin saattue saapui Kalastaja­torpalle suuren väkijoukon saattelemana – lue HS:n seuranta sunnuntain tapahtumista

    9. 9

      Suomen hipsterein paikka on pieni kylä Nokian hylkäämässä Salossa – ”Elämäntilanteeni on niin hyvä, ettei siitä melkein kehtaa puhua”

    10. 10

      Vältä tänään bussia, raitiovaunua ja omaa autoa Helsingin keskustassa –Trumpit lähtevät Mäntyniemeen kello 9.25, kertaa aikataulut ja liikennejärjestelyt tästä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Donald ja Melania Trumpin saattue saapui Kalastaja­torpalle suuren väkijoukon saattelemana – lue HS:n seuranta sunnuntain tapahtumista

    2. 2

      Suomen hipsterein paikka on pieni kylä Nokian hylkäämässä Salossa – ”Elämäntilanteeni on niin hyvä, ettei siitä melkein kehtaa puhua”

    3. 3

      Näistä syistä Kalastajatorppa on ylivoimainen paikka Trumpin yöpaikaksi

    4. 4

      Nobelisti Bengt Holmström selittää, miksi Trump tuntuu aidolta silloinkin, kun ei puhu totta, kun taas muut poliitikot tuntuvat teeskentelijöiltä, vaikka puhuisivat totta

      Tilaajille
    5. 5

      Kaliforniassa viikko sitten kadonnut nuori nainen löydettiin elossa – selvisi juomalla vettä jäähdyttimen letkun kautta

    6. 6

      Mitä Trumpin suosikki­kanava Fox kertoo Suomesta? ”Suomalaiset menevät naimisiin toisten suomalaisten kanssa, joten heidän yhteis­kuntansa on puhdas”

    7. 7

      Osa Helsingistä eristetään tänään, joukko­liikenne pysähtyy paikoin täysin – kartta näyttää, miten liikenne järjestetään keskustassa

    8. 8

      Avoin kirje Yhdysvaltojen ja Venäjän presidenteille: Ettehän päätä eurooppalaisten asioista Euroopan pään yli

    9. 9

      Ilosaarirock ei osaa päättää, ollako rockfestari vai palvellako nuorisoa – Zara Larsson oli päälavalla hukassa, mutta pikkulavojen bändit pelastivat loppuunmyydyn lauantain

    10. 10

      Alle kouluikäinen isoveli haki Annemari Karjalaisen kotiin pulkassa vetäen – Vasta aikuisena hän oppi, että pitäisi sanoa sijaissisarus ja sijaiskotiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Netissä pyöriminen kuormittaa ja vie keskittymiskyvyn – tämän jutun voit lukea vain ilman verkkoyhteyttä

    2. 2

      Kävin Elastisen kuntosalilla ja vaivaannuin suunnattomasti – Mitä vikaa on keskinkertaisuudessa?

    3. 3

      Los Angeles Timesin toimittaja tuli Helsinkiin raportoimaan huippukokouksesta, mutta rakastuikin julkiseen liikenteeseen – ”Suomi on voittanut minut puolelleen”

    4. 4

      Kaikki loukkuun jääneet pelastettiin luolasta Thaimaassa, myös lääkäri ja sukeltajat pääsivät ulos – ”Emme tiedä, onko tämä ihme, tiedettä vai mitä”

    5. 5

      Donald ja Melania Trumpin saattue saapui Kalastaja­torpalle suuren väkijoukon saattelemana – lue HS:n seuranta sunnuntain tapahtumista

    6. 6

      Suomen hipsterein paikka on pieni kylä Nokian hylkäämässä Salossa – ”Elämäntilanteeni on niin hyvä, ettei siitä melkein kehtaa puhua”

    7. 7

      Suomalais­sukeltaja Mikko Paasi oli thaimaalaisessa luolassa viimeisten joukossa ja joutui pakenemaan nousevaa vettä viime hetkellä – nyt hän kertoo HS:lle tapahtumien dramaattiset vaiheet

    8. 8

      Espoolaisilta 13-vuotiailta löytyi huume­seulassa jopa viittä eri ainetta – Eräs poika yritti sekavassa tilassa kaupata rauhoittavia lääkkeitä lastensuojelun työntekijällekin

    9. 9

      Trump teki etikettimokan ja saattoi kuningatar Elisabetin kiusalliseen tilanteeseen Britanniassa

    10. 10

      Grafiikka näyttää: Näin sukeltajat saattavat lapsia ulos luolastosta

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Donald Trump suuntaa heti aamusta Mäntyniemeen, jakoi kuvan suomalais­yleisöstä eilisen saattueen varrelta – HS seuraa huippu­kokous­päivää hetki hetkeltä
    3. S-ryhmän työntekijät kommentoivat verkkokeskusteluja jopa anonyymissa Jodelissa – ”Kyllä siellä pitää olla kuuntelemassa asiakkaita”
    4. Vältä tänään bussia, raitiovaunua ja omaa autoa Helsingin keskustassa –Trumpit lähtevät Mäntyniemeen kello 9.25, kertaa aikataulut ja liikennejärjestelyt tästä
    5. Taas pukkaa hikeä, mutta miksi hikoilen enemmän kuin vierustoveri? Ihotautilääkäri vastaa 12 kysymykseen hikoilusta ja miten sitä voi vähentää Tilaajille
    6. Kansallispuistot tarvitsevat rahaa Tilaajille
    7. Galleriat Huuto ja Rankka avaavat Eerikinkadulla syksyllä – Jätkäsaaresta häädön saaneille löytyi tila Kampista, kun Metropolia muutti pois
    8. Anniskeluaikojen pidentyminen on lisännyt poliisin hälytystehtäviä – hälytyksiä aiempaa enemmän erityisesti aamuviiden jälkeen
    9. Huippukokouspäivä on koittanut: Tänään Trump ja Putin tapaavat Helsingissä – mitä siitä voi oikeasti seurata? Asiantuntijat listasivat hyvät ja huonot lopputulokset
    10. Tunti sitten
    11. ”Venäjän uhka” on Trumpille vain pelinappula
    12. Esa luuli saaneensa unelmaduunin, mutta pomon käytös ajoikin hänet masennukseen – Kun työntekijän ja työnantajan arvot eivät kohtaa, edessä saattaa olla iso kriisi Tilaajille
    13. Näytä lisää