Mielipide
Natiivienglanti ei takaa onnistumista kansainvälisessä työelämässä – siitä voi olla jopa haittaa
Inspiroituneena Pekka Mykkäsen jutusta (HS Ulkomaat 7.6.)https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005709390.html haluamme tuoda esiin tutkijan näkökulman englannin käyttöön kansainvälisessä työelämässä kuten Euroopan unionissa. Kielentutkimuksessa on kokonaan uusi suuntaus, joka keskittyy englantiin kansainvälisenä (työ)kielenä, (bisnes) lingua francana.
Englanti lingua francana ei ole sidoksissa mihinkään maantieteelliseen alueeseen, äidinkielisiin puhujiin tai standardimuotoon, vaan se syntyy vuorovaikutuksessa erikielisten puhujien kesken. Onnistunutta viestintää ei voi arvioida irrallaan kulloisestakin kommunikaatiotilanteesta vaan sen perusteella, meneekö viesti perille ja säilyykö keskinäinen suhde esimerkiksi liikekumppanien välillä.
Tutkimukset tukevat EU-edustuston lehdistövirkamiehen Leena Brandtin näkemystä, ettei kympin englanti auta, kun asiantuntijuus ja viestintä- ja ihmissuhdetaidot ovat hukassa.
Äidinkielisyys tai sen kaltainen kielitaito voi olla näissä viestintätilanteissa jopa haitta. Natiivipuhujien ”idiomit ja krumeluurit” voivat edistää puhekumppanien kokemusta manipuloinnista. Kun on tutkittu englanninkielisen viestinnän sujuvoittamista kansainvälisissä yrityksissä, käytännön ehdotuksena onkin äidinkielisten viestintäkoulutus ei-äidinkielisten koulutuksen sijasta.
Kieli- ja viestintätaitoihin kasvamisessa ja näiden taitojen kehittymisessä voi häiritä kanssaihmisten kritiikki tai pilkka. Moni jännittääkin vieraan kielen puhumista. Kuten HS:n jutussa näkyi, ”vääränlaista” ääntämistä arvostellaan herkästi ja sitä pidetään merkkinä osaamattomuudesta.
Ääntäminen ei kuitenkaan kerro mitään puhujasta oman alansa ammattilaisena. Sitä paitsi kansainvälisesti toimivat ammattilaiset ovat yleensä taitavia käyttämään koko viestintärepertuaariaan – esimerkiksi kiertoilmaisuja, kysymyksiä, eleitä ja ilmeitä. Asiantuntija pärjää erittäin niukallakin sanastolla, koska tuntee asiayhteyden.
PEkka Mykkänen nosti esille hyvän kysymyksen: millaisen etulyöntiaseman saavat EU-työssä natiivia, virheetöntä tai sujuvaa englantia puhuvat?
Kysymys lienee siitä, suodaanko heille tällainen asema ja millaista kielitaitokäsitystä ja suvaitsevaisuutta maailman yksi vaikutusvaltaisimmista instituutioista haluaa välittää. Kuten Brandt toi esille, brexit-neuvotteluissa brittienglanti ei ole ollut onnistumisen tae – niskan päällä on EU-puoli ranskalaisen pääneuvottelijan johdolla.
Hieman kärjistäen siis: kansainvälisessä työelämässä ei pärjää pelkällä natiivienglannilla ja -ääntämyksellä, vaan tulevaisuuden tekijät tarvitsevat asiantuntemusta ja viestintätaitoja.
Anne Kankaanranta
filosofian tohtori,
vanhempi yliopistonlehtori
Johtamisen laitos, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu
Tiina Räisänen
filosofian tohtori, tutkijatohtori
Kieli- ja viestintätieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto
Englanti lingua francana ei ole sidoksissa mihinkään maantieteelliseen alueeseen, äidinkielisiin puhujiin tai standardimuotoon, vaan se syntyy vuorovaikutuksessa erikielisten puhujien kesken. Onnistunutta viestintää ei voi arvioida irrallaan kulloisestakin kommunikaatiotilanteesta vaan sen perusteella, meneekö viesti perille ja säilyykö keskinäinen suhde esimerkiksi liikekumppanien välillä.
Tutkimukset tukevat EU-edustuston lehdistövirkamiehen Leena Brandtin näkemystä, ettei kympin englanti auta, kun asiantuntijuus ja viestintä- ja ihmissuhdetaidot ovat hukassa.
Äidinkielisyys tai sen kaltainen kielitaito voi olla näissä viestintätilanteissa jopa haitta. Natiivipuhujien ”idiomit ja krumeluurit” voivat edistää puhekumppanien kokemusta manipuloinnista. Kun on tutkittu englanninkielisen viestinnän sujuvoittamista kansainvälisissä yrityksissä, käytännön ehdotuksena onkin äidinkielisten viestintäkoulutus ei-äidinkielisten koulutuksen sijasta.
Kieli- ja viestintätaitoihin kasvamisessa ja näiden taitojen kehittymisessä voi häiritä kanssaihmisten kritiikki tai pilkka. Moni jännittääkin vieraan kielen puhumista. Kuten HS:n jutussa näkyi, ”vääränlaista” ääntämistä arvostellaan herkästi ja sitä pidetään merkkinä osaamattomuudesta.
Ääntäminen ei kuitenkaan kerro mitään puhujasta oman alansa ammattilaisena. Sitä paitsi kansainvälisesti toimivat ammattilaiset ovat yleensä taitavia käyttämään koko viestintärepertuaariaan – esimerkiksi kiertoilmaisuja, kysymyksiä, eleitä ja ilmeitä. Asiantuntija pärjää erittäin niukallakin sanastolla, koska tuntee asiayhteyden.
PEkka Mykkänen nosti esille hyvän kysymyksen: millaisen etulyöntiaseman saavat EU-työssä natiivia, virheetöntä tai sujuvaa englantia puhuvat?
Kysymys lienee siitä, suodaanko heille tällainen asema ja millaista kielitaitokäsitystä ja suvaitsevaisuutta maailman yksi vaikutusvaltaisimmista instituutioista haluaa välittää. Kuten Brandt toi esille, brexit-neuvotteluissa brittienglanti ei ole ollut onnistumisen tae – niskan päällä on EU-puoli ranskalaisen pääneuvottelijan johdolla.
Hieman kärjistäen siis: kansainvälisessä työelämässä ei pärjää pelkällä natiivienglannilla ja -ääntämyksellä, vaan tulevaisuuden tekijät tarvitsevat asiantuntemusta ja viestintätaitoja.
Anne Kankaanranta
filosofian tohtori,
vanhempi yliopistonlehtori
Johtamisen laitos, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu
Tiina Räisänen
filosofian tohtori, tutkijatohtori
Kieli- ja viestintätieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto
HS Digi -tilauksella pääset lukemaan rajoituksetta tämän ja muita kiinnostavia artikkeleita
- Lukijan mielipide Seuraa
- Englanti Seuraa
- Kielitaito Seuraa
- Työelämä Seuraa
- Mielipide Seuraa
Kommentit
Kommenttisi on moderoitavana. Viestejä julkaistaan sitä mukaa, kun toimitus ehtii niitä tarkistaa. Viestejä tarkistetaan arkisin kello 7–24 ja viikonloppuisin kello 8–24