Mielipide    |   Kolumni

Naisten oikeuksien puolustaminen saattaa olla kirjaimellisesti yhden miehen varassa

Korkeimman oikeuden tuomarin Anthony Kennedyn eläköityminen voi johtaa aborttilakien tiukentumiseen Yhdysvalloissa.


Ei sota yhtä miestä kaipaa. Naisten oikeuksien puolus­taminen saattaa sen sijaan olla kirjaimellisesti yhden miehen varassa.

Tässä tilanteessa ollaan nyt Yhdysvalloissa. Korkeimman oikeuden tuomari Anthony Kennedy ilmoitti viime viikolla jäävänsä eläkkeelle (HS 29.6.). Yhdysvaltain presidentti saa nimittää tilalle uuden tuomarin. Valituksi tulee mitä todennäköisimmin konservatiivi, joka vastustaa aborttioikeutta.

Samalla koko yhdeksänjäsenisen korkeimman oikeuden voimasuhteet muuttuvat. Valta siirtyy konservatiiveille. Mahdollista on, että raskaudenkeskeytykset yritetään kriminalisoida koko Yhdysvalloissa. Seurauksena voi olla ainakin aborttilakien tiukentuminen entisestään useissa osavaltiossa.

Mitä tästä opimme? Yhden miehen eläköityminen väärään aikaan voi heikentää kymmenien miljoonien naisten oikeuksia.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Tuomari Kennedy on jo 81-vuotias. Kyllähän eläkkeelle jäämisen ymmärtää.

Mutta vielä Kennedyäkin vanhempi on tuomari Ruth Bader Ginsburg, 85. Korkeimman oikeuden liberaalisiipeä edustava Ginsburg pitää tiukasti kiinni pallistaan. Hän ei ole halunnut antaa tilaa uudelle tuomarille, jos nimittäjänä toimii nykyinen presidentti.

Ginsburgin terveydentila on herättänyt huolta niiden keskuudessa, jotka ovat kiinnostuneita naisten ja vähemmistöjen oikeuksista (HS 29.10.2017). Syöhän Ginsburg varmasti terveellisesti? Onneksi hän sentään liikkuu tarpeeksi. Pitäkää tuomari hengissä! Vähintään seuraavan presidentin nimittämiseen asti.

Mitä tästä opimme? On ihmisiä, joilla velvollisuudentunto menee vielä 85-vuotiaanakin oman mukavuuden edelle.

Aborttioikeuden kaventuminen entisestään Yhdysvalloissa merkitsisi vakavaa iskua tyttöjen ja naisten seksuaaliterveydelle ja -oikeuksille.

Abortti on laiton monissa Lähi-idän, Aasian ja Etelä-Amerikan maissa, kuten myös EU-maa Maltalla. Yhdysvaltain – johtavan läntisen teollisuusmaan ja suurvallan – ei soisi liittyvän samaan rintamaan. Paluu puolen vuosisadan taakse tuo väistämättä kärsimystä ja ruumiita.

Mitä tästä opimme? Saavutettujen naisten oikeuksien pysyvyydestä ei voi koskaan olla varma. Siksi pitää pysyä valppaana, myös Euroopassa.

Valppauteen kuuluu olennaisena osana se, että käyttää äänioikeuttaan ja miettii tarkkaan, ketä äänestää. Myös Euroopassa.

Kirjoittaja on HS:n Lontoon-kirjeenvaihtaja.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tutkijoille selvisi vihdoin, miksi talidomidi tuhosi tuhansien lapsien elämän

    2. 2

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    3. 3

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    4. 4

      Suurta draamaa Mestarien liigassa: Cristiano Ronaldo sai suoran punaisen kortin koskettuaan kädellään topparin päätä – lähti itkien kentältä

    5. 5

      Junaliikenne käynnistyi kaaoksen jälkeen, häiriöitä ja jopa tuntien myöhästymisiä tiedossa yön ajan – Matkustajia jumiutui yli kahdeksi tunniksi raiteille

    6. 6

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    7. 7

      Toimittaja putosi puumajoja yhdistävältä riippusillalta ja kuoli – Saksan poliisi keskeytti aktivistien puumajaleirin tyhjentämisen Hambachin metsässä

    8. 8

      Päiväkotien rahankeruussa on kirjavat käytännöt – ”Yksi vanhempi laittoi sähköpostilla kaikille oman tilinumeronsa ja pyysi kymmentä euroa kuukaudessa”

    9. 9

      Toimitusjohtajan epäillään ampuneen naisen oven läpi Lohjan Sammatissa – useat ihmiset hakeneet miehelle lähestymiskiellon, taustalla väkivaltaa ja uhkailua

    10. 10

      Eduskunta ratkaisee Timo Soinin kohtalon todennäköisesti perjantaina – Moni aborttikantoja arvostellut joutuu tukemaan häntä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    2. 2

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    3. 3

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    4. 4

      Toimitusjohtajan epäillään ampuneen naisen oven läpi Lohjan Sammatissa – useat ihmiset hakeneet miehelle lähestymiskiellon, taustalla väkivaltaa ja uhkailua

    5. 5

      Tutkijoille selvisi vihdoin, miksi talidomidi tuhosi tuhansien lapsien elämän

    6. 6

      Junaliikenne käynnistyi kaaoksen jälkeen, häiriöitä ja jopa tuntien myöhästymisiä tiedossa yön ajan – Matkustajia jumiutui yli kahdeksi tunniksi raiteille

    7. 7

      Vihreiden kannatus laski edelleen – perus­suomalaisille saman verran nousua

    8. 8

      Espoo myöntää: Opetusjohtaja ei suostunut irtisanomaan Saunalahden rehtoria – Potkut antoi lopulta alempi virkamies

    9. 9

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    10. 10

      Mikä ihme saa amerikkalaiset luulemaan, että he säästyvät hirmu­myrskyjen tuhoilta? Vastauksia on ainakin kolme

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Auschwitziin matkanneet Kallion lukiolaiset kokivat Suomi-häpeää krakovalaisessa juutalaisravintolassa: ”Minun oli pakko mennä kysymään heiltä, että ymmärrättekö te yhtään, mitä teette”

    3. 3

      Mies havahtui hetkeksi hereille vesipuisto Serenassa, mutta jatkoi juhlintaa vielä viikon ympäri Etelä-Suomea – Lopulta mies tajusi rahoittaneensa 10–15 hengen elostelua 12 000 eurolla

    4. 4

      Tytti Peltosen palkka on niin pieni, että se on käytetty kaksi viikkoa ennen tilipäivää – Suomessa on kymmeniätuhansia työssäkäyviä köyhiä

      Tilaajille
    5. 5

      Virpi oli luokan priimus ja lääkäriperheen kultahippu – Hänestä tuli kirurgi, joka leikkasi potilaita lääkehuuruissa ja joutui lopulta vankilaan

      Tilaajille
    6. 6

      Helsinkiläisnaisen auto saarrettiin traktorilla Nuuksiossa – ”Espoon sumputtaja” Lucas Heimsch perheineen kertoo nyt, mikä kaupunkilaisten käytöksessä mättää

    7. 7

      Espoolainen oppilas kuoli saatuaan sairaus­kohtauksen liikunta­tunnilla, jolla tehtiin piip-testiä – Testistä on annettu tarkat ohjeet kouluille, sanoo sivistys­toimen johtaja

    8. 8

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    9. 9

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    10. 10

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Suurta draamaa Mestarien liigassa: Cristiano Ronaldo sai suoran punaisen kortin koskettuaan kädellään topparin päätä – lähti itkien kentältä
    3. Tunti sitten
    4. Australian poliisi pidätti nuoren pojan neulojen upottamisesta marjoihin ja hedelmiin
    5. Junakaaoksen seuraus: Radion sinfoniaorkesterin soittaja joutui opettelemaan kollegansa osuuden väliajalla – Prokofjevin vaikein sinfonia onnistui silti
    6. 2 tuntia sitten
    7. Ajax palasi huimilla maaleilla Mestarien liigaan – yhdessä oli jopa häivähdys Marco van Bastenin klassikkomaalia
    8. Toimittaja putosi puumajoja yhdistävältä riippusillalta ja kuoli – Saksan poliisi keskeytti aktivistien puumajaleirin tyhjentämisen Hambachin metsässä
    9. Vantaan seurakunnat kaavailevat Lehtisaaren asukkaille entistä isompia vuokria, jättikorotukset saattavat kuitenkin peruuntua – ”Kokonaisuus on auki asukkaiden kannalta”
    10. Junaliikenne käynnistyi kaaoksen jälkeen, häiriöitä ja jopa tuntien myöhästymisiä tiedossa yön ajan – Matkustajia jumiutui yli kahdeksi tunniksi raiteille
    11. Kaksi mielenterveyspotilasta hukkui tulvaveden temmattua poliisiauton Yhdysvalloissa
    12. Narripaidat jatkaa yhä voittamattomina kotikaukalossaan – Savosta tuli parisataa katsojaa kannustamaan Metallurgin pelaajaa
    13. Arvi Savolainen teki suomalaista painihistoriaa voittamalla alle 20-vuotiaiden MM-kultaa
    14. Näytä lisää