Mielipide    |   Vieraskynä

Digiyhteiskunta voi luoda syrjäyttäviä rakenteita

Digitaalinen todellisuus on mahdollista suunnitella avoimeksi ja saavutettavaksi, mutta vain, jos digitalisaation sosiaalisia vaikutuksia arvioidaan jatkuvasti.

Yhteiskunnat ovat vuosituhansien ajan rakentuneet fyysiseen todellisuuteen, jossa hallintoa, päätöksentekoa ja valtarakenteita on kehitetty määrätietoisesti. Fyysisen ulottuvuuden rinnalle ja osin sitä korvaamaan koodataan nyt digitaalista toimintaympäristöä, jossa selviytymistä on julkisessa keskustelussa sälytetty yksilöiden oman motivaation varaan. Digitaalinen osallisuus on kuitenkin ensisijaisesti rakenteellista ja vasta sen jälkeen yksilön motivaatioon ja taitoihin liittyvää.

Maailmalla on jo useita erilaisia yhteiskunnalliseen osallisuuteen vaikuttavia digitaalisia järjestelmiä. ­Kiinassa kasvojentunnistusteknologiaa ja digitaalista identiteettiä käytetään yksilöiden käyttäytymisen pisteyttämiseen. Tämä on johtanut 11 miljoonan huonopisteisen matkustajan lento- ja junaliikenteen käyttöoikeuden rajoittamiseen.

Yhdysvalloissa algoritmit määrittävät kansalaisten luottokelpoisuutta tarkkailemalla yksilöiden lainojen lyhentämistä sekä muita maksutapahtumia. Jo se, ettei asuntoa ­ostavalla ole aikaisemmin ollut lainaa, saattaa johtaa asuntolainan epäämiseen. Nämä koodatut valta- ja hallintorakenteet vaikuttavat ihmisten mahdollisuuksiin päästä eteenpäin elämässään – heidän motivaatiostaan ja digitaidoistaan huolimatta.

Fyysisessä todellisuudessa päätöksiä tehdään Suomessa demokratian keinoin, ja yhdenvertaisuutta turvataan sitovalla sääntelyllä. Digitaalisessa todellisuudessa ei ole olemassa vastaavia toimintamalleja. Sähköisten ympäristöjen saavutettavuutta koskevaa lainsäädäntöä luodaan jälkijunassa, eikä digitaalisten palveluiden tai toimintojen valta- tai hallintorakenteista keskustella julkisesti.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Digitaaliset yhteiskunnan muutokset tapahtuvat usein pilottihankkeiden kautta, huomaamattomasti. Taannoin HS uutisoi uudesta digitaalisen asunto-osakejärjestelmän pilottihankkeesta, jossa Nordea ja OP pitävät asuntojen myynneistä ­rekisteriä. Pilotit ja kokeilut ovat ­hyviä tapoja selvittää digitaalisten muutosten vaikutuksia. Siitä ei ­kuitenkaan puhuttu, millaista kilpailuetua nämä pankit saavat pilotista tai millaisessa alakynnessä muiden pankkien asuntolainapalveluita käyttävät asiakkaat tulevat olemaan.

Jos digitaalisen toimintaympäristön yhdenvertaisuus ja saavutettavuus typistetään yksilön taitamattomuudesta johtuvaksi syrjäytymiseksi, tullaan sokeiksi uusien teknolo­gioiden luomille valtarakenteille. ­Ilman johdonmukaista sosiaalisten vaikutusten analyysia esimerkiksi tekoälyyn ja lohkoketjuteknolo­giaan perustuvat uudet palvelut ja toiminnot vahvistavat jo olemassa olevia valtarakenteita. Ne myös saattavat johtaa ennakoimattomiin vaikutuksiin, kuten kokonaisten ihmisryhmien syrjäytymiseen.

Digitaalinen oikeudenmukaisuus liittyy myös digitaalisen ja fyysisen todellisuuden rajapintaan. Suomessa monien digipalveluiden käyttö edellyttää vahvaa tunnistautumista, joka oli pitkään kaupallisten verkkopankkien varassa. Ne ryhmät, joille verkkopankkitunnusten saaminen oli vaikeaa, jäivät rakenteellisista syistä syrjään digitaalisesta toimintaympäristöstä. Näihin ryhmiin on kuulunut esimerkiksi maahanmuuttajia ja osa näkövammaisista.

Yhdenvertaisuuslaki ja EU:n tuleva saavutettavuusdirektiivi tasaavat osittain suomalaisten mahdollisuuksia päästä käsiksi digitaalisiin ympäristöihin. Maailmanlaajuisesti fyysisen ja digitaalisen todellisuuden rajapinnassa eriarvoisuutta synnyttävät myös perinteiset eriarvoisuuden syyt: köyhyys, koulutuksen puute ja sukupuolten välinen epätasa-arvo.

Fyysisen todellisuuden valta­rakenteita vahvistaessaan uudet teknologiat luovat karuimmillaan dystooppisen kuvan tulevaisuudesta. Näin ei kuitenkaan tarvitse olla. Digiyhteiskunta voidaan suunnitella avoimeksi ja saavutettavaksi. Se voidaan myös rakentaa siten, että se lisää tasa-arvoa, vähentää syrjäytymistä ja mahdollistaa uudenlaiset tieto- ja tulolähteet.

Uusiin teknologioihin perustuvan digitodellisuuden suunnittelussa on tietoisesti kysyttävä, miten uutta ­todellisuutta hallinnoidaan, ketkä siellä käyttävät valtaa ja miten päätöksentekoon voi osallistua.

Tytti Matsinen ja Sari Stenfors

Matsinen toimii ihmisoikeusasiantuntijana Suomen Lähetysseurassa. Stenfors on futuristi Augmented Leadership -instituutissa Kaliforniassa Yhdysvalloissa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Vieraskynä
  • Digitalisaatio
  • Valta
  • Syrjäytyminen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      ”Minut yllättää yhä, etteivät ihmiset tajua: ohitus ei lähde takapuskurista” – HS ajoi 700 kilometriä nopeusrajoitusten mukaisesti ja selvitti, kuinka suomalaiset ohittelevat

    2. 2

      Väitöstutkimus tarjoaa uuden selityksen talvisodan ihmeelle: Suomalaiset taistelivat uhrautuvasti, koska he halusivat turvata lastensa tulevaisuuden

    3. 3

      ”Koita nyt saada ne lapset muualle, ei tämä mikään päiväkoti ole” – HS:n lukijat kertovat, millaista on ottaa lapsi mukaan töihin

    4. 4

      Solakka mies, joka myi huumeita, lakanoita ja seuraansa – Jari Sillanpään hovihankkija rakasti huippuhotelleja ja kärähti lapsipornosta

      Tilaajille
    5. 5

      Miksi merivesi ei imeydy merenpohjaan ja häviä?

    6. 6

      Arvostettua naisprofessoria syytetään miesopiskelijan ahdistelusta – Yhdysvalloissa keskustellaan nyt siitä, kuinka paljastusuutiseen reagoidaan naisen ollessa tekijä ja miehen ollessa uhri

    7. 7

      Muusikko-toimittaja Perttu Häkkisen muistopaikka tyhjennettiin Hakaniemen­rannasta

    8. 8

      Weekend-festivaali saartoi Hietaniemen hautausmaan, joku unohti kertoa krematoriolle – ”Aivan katastrofaalista”

    9. 9

      Elinajanodote laskee useissa länsimaissa ensi kertaa vuosikymmeniin – Yhdysvalloissa huumekuolemat laskevat myös nuorten odotettavissa olevaa elinaikaa

    10. 10

      Pörssiyhtiö Metson johtajalle tuomio työsyrjinnästä – antoi työntekijälle potkut perhevapaan käytön vuoksi, käräjäoikeus katsoo

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Solakka mies, joka myi huumeita, lakanoita ja seuraansa – Jari Sillanpään hovihankkija rakasti huippuhotelleja ja kärähti lapsipornosta

      Tilaajille
    2. 2

      Finnairin lentokapteeni puhalsi 1,5 promillen lukeman Helsinki-Vantaalla

    3. 3

      SVT: Ruotsalainen musliminainen ei suostunut kättelemään miestä työhaastattelussa, eikä saanut työtä – yritykselle sakot työsyrjinnästä

    4. 4

      Miljardööri Mark Cuban pohtii Trumpin haastamista, fanittaa Lauri Markkasta, istuu valtavan käteiskasan päällä – ja vastaa nopeasti sähköposteihin

    5. 5

      ”Minut yllättää yhä, etteivät ihmiset tajua: ohitus ei lähde takapuskurista” – HS ajoi 700 kilometriä nopeusrajoitusten mukaisesti ja selvitti, kuinka suomalaiset ohittelevat

    6. 6

      Weekend-festivaali saartoi Hietaniemen hautausmaan, joku unohti kertoa krematoriolle – ”Aivan katastrofaalista”

    7. 7

      Hermostunut polkupyöräilijä pysäytti Onnibusin keskelle Mannerheimin­tietä, poliisi nuhteli osapuolet – ”Minusta oli täydellisen perusteltua jäädä kaistalle”

    8. 8

      Egyptistä löytyi maailman vanhin juusto – ja samalla vanhin bakteeri, joka aiheuttaa vaarallista luomistautia

    9. 9

      Sauli Niinistö kommentoi kirjakohua kala-aiheisella runolla, josta presidentin viesti tuskin jää epäselväksi

    10. 10

      Lehti: Trumpin neuvonantajan mies toivoo, ettei olisi ikinä esitellyt vaimoaan Trumpille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Toimittaja ja kirjailija Perttu Häkkinen on kuollut – Flow-festivaalilla pidettiin hiljainen hetki

    2. 2

      Yali Liu hämmästyi, kun suomalaiskollegat ottivat lounaspuheet tosissaan – Kolme Suomessa työskentelevää ulkomaalaista kertoo, miten me teemme töitä

      Tilaajille
    3. 3

      Tutkijat selvittivät liikunnan vaikutuksia mielen­terveyteen ja yllättyivät runsaasti liikkuvien tuloksista

    4. 4

      Hermostunut polkupyöräilijä pysäytti Onnibusin keskelle Mannerheimin­tietä, poliisi nuhteli osapuolet – ”Minusta oli täydellisen perusteltua jäädä kaistalle”

    5. 5

      ”Tule kotiin <3”, kirjoitti Eveliina Rimpeläinen – Sitä ennen hänen miehensä humalainen kaahailu oli katkennut piikkimattoon ja epäilyyn poliisin murhan yrityksestä

      Tilaajille
    6. 6

      Festareiden silmiinpistävät: Flow’hun kultaisiin legginseihin pukeutuneet miehet: “Missään muualla kuin Mummotunnelissa mua ei ole kähmitty näin paljon”

    7. 7

      Genovan alueelle julistettiin vuoden hätätila tiistain siltaromahduksen vuoksi – Video näyttää täpärän pelastumisen

    8. 8

      Helsinkiläiskoulu jakoi oppilaat eri ryhmiin sukupuolen mukaan – Jenni Korkeaojan lapsi lähti tunnille, jonka nimi on lukujärjestyksessä ”Pojat”

    9. 9

      Flow’n perjantain pääesiintyjät olivat surkuhupaisia – Lauryn Hill tuhosi klassikkolevynsä ja Patti Smithin aikuisrock olisi sopinut paremmin olutfestivaalin oheisohjelmaksi

    10. 10

      Niklas nosti 2 000 euron pikavipin, hyppäsi bussiin ja pelasi rahat loppuun työmatkalla – ”Unelmien toimiala” takoo satumaisia tuottoja mutta jättää jälkeensä rumia tarinoita

      Tilaajille
    11. Näytä lisää