Mielipide    |   Kolumni

Saudi-Arabia ja Iran ovat alkaneet kilpailla naisten aseman vapauttamisella

Saudi-Arabia ja Iran ovat alkaneet kilpailla naisten aseman vapauttamisella. Kun toinen tekee uudistuksia, toinen seuraa kohta perässä.

Juhannus­viikolla Iran kohtasi jalkapallon MM-kisoissa Espanjan. Ottelu jäi historiaan, mutta ei pelin vuoksi (se päättyi Espanjan voittoon 1–0).

Historiallista oli se, että Teheranissa jalkapallokatsomoon päästettiin naisia seuraamaan ottelua ensimmäistä kertaa 37 vuoteen.

Saudi-Arabiassa saatettiin tuhahtaa: siellä naiset päästettiin jalkapallokatsomoon jo paljon aikaisemmin – puoli vuotta sitten.

Yksi Lähi-idän ikuisista kamppailuista on Iranin ja Saudi-Arabian sapelinkalistelu.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Persianlahden vastakkaisilta puolilta toisiaan mulkoilevat Saudi-Arabia ja Iran ovat ikiaikaisia vihollisia. Saudit ovat arabialaisen, Iran persialaisen kulttuurin johtovaltio. Iran on shiialaisen islamin keskus, Saudi-Arabia sunnalaisen. Kun Iranissa tapahtui islamilainen vallankumous vuonna 1979, molemmat maat vajosivat erittäin vanhoilliseen uskon­tulkintaan.

Nyt taistelu on siirtynyt yllättävään vaiheeseen. Maat ovat alkaneet kilpailla naisten aseman vapauttamisella. Kun toinen tekee uudistuksia, toinen seuraa kohta perässä. (Tai siltä ainakin näyttää – joidenkin mielestä uudistukset eivät ole suoraan yhteydessä toisiinsa.)

Saudi-Arabiassa sukupuolet on erotettu toisistaan Irania hysteerisemmin, mutta saudit ovat tehneet nopeasti ­uudistuksia, jotka ovat helpottaneet naisten elämää konkreettisesti.

Pukeutumiskoodistossa Saudi-Arabia on jo menossa Iranin ohi. Iranissa siveyspoliisi edellyttää, että naiset käyttävät hiukset peittävää huivia. Saudi-Arabiassa naisten tuli vielä muutama vuosi sitten pukeutua koko kasvot peittävään huntuun, mutta määräys on käytännössä kumottu.

Kun Iranissa järjestettiin viime vuonna naisten shakin maailmanmestaruus­turnaus, jotkut pelaajat boikotoivat kisaa huivipakon vuoksi. Keväällä Saudi-Ara­bian Riadissa järjestettiin shakkiturnaus, jossa naiset pelasivat paljain päin.

Seuraavaksi jompikumpi voisi nokittaa tanssilla. Toissa viikolla maailmalle levisi tieto 18-vuotiaasta iranilaisnaisesta, joka oli pidätetty julkaisemiensa ”siveettömien” tanssivideoiden vuoksi.

Siveysmääräykset saavat lännessä paljon huomiota, mutta ne ovat vain näkyvä osa paljon syvemmälle ulottuvaa sortoa. Aivan ensimmäisenä Saudi-Ara­bian pitää kumota holhousjärjestelmänsä, joka asettaa jokaisen naisen miespuolisen sukulaisen holhoukseen.

Kirjoittaja on HS:n ulkomaantoimittaja.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kolumni
  • Iran
  • Saudi-Arabia
  • Naisten asema
  • Naisten oikeudet
  • Ville Similä

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Huippuyliopisto MIT:n tutkijat onnistuivat katkaisemaan spagetin kahteen osaan – ei ole niin helppoa kuin luulisi, sillä spagettimysteeri on kalvanut fyysikoita vuosikymmeniä

    2. 2

      Maailman pahamaineisin huumepomo on vangittuna Manhattanin ytimessä, ja hänen oikeudenkäyntinsä pysäyttää säännöllisesti New Yorkin liikenteen

    3. 3

      Solakka mies, joka myi huumeita, lakanoita ja seuraansa – Jari Sillanpään hovihankkija rakasti huippuhotelleja ja kärähti lapsipornosta

      Tilaajille
    4. 4

      Weekend Festivalin aloitus myöhästyi tunteja Helsingissä – ”Se oli järjestäjän virhearvio”

    5. 5

      Aivot ahmivat valeuutisia mieluummin kuin tositietoa – Vinoumaa vastaan voi taistella, ja nyt tutkija kertoo, miten se tapahtuu

    6. 6

      Sveitsiläiskaupunki epäsi muslimi­pariskunnalta kansalaisuuden, koska he eivät suostuneet kättelemään vastakkaista sukupuolta

    7. 7

      Weekend-festivaali saartoi Hietaniemen hautausmaan, joku unohti kertoa krematoriolle – ”Aivan katastrofaalista”

    8. 8

      Arvostettua naisprofessoria syytetään miesopiskelijan ahdistelusta – Yhdysvalloissa keskustellaan nyt siitä, kuinka paljastusuutiseen reagoidaan naisen ollessa tekijä ja miehen ollessa uhri

    9. 9

      ”Minut yllättää yhä, etteivät ihmiset tajua: ohitus ei lähde takapuskurista” – HS ajoi 700 kilometriä nopeusrajoitusten mukaisesti ja selvitti, kuinka suomalaiset ohittelevat

    10. 10

      Väitöstutkimus tarjoaa uuden selityksen talvisodan ihmeelle: Suomalaiset taistelivat uhrautuvasti, koska he halusivat turvata lastensa tulevaisuuden

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Solakka mies, joka myi huumeita, lakanoita ja seuraansa – Jari Sillanpään hovihankkija rakasti huippuhotelleja ja kärähti lapsipornosta

      Tilaajille
    2. 2

      ”Minut yllättää yhä, etteivät ihmiset tajua: ohitus ei lähde takapuskurista” – HS ajoi 700 kilometriä nopeusrajoitusten mukaisesti ja selvitti, kuinka suomalaiset ohittelevat

    3. 3

      Weekend-festivaali saartoi Hietaniemen hautausmaan, joku unohti kertoa krematoriolle – ”Aivan katastrofaalista”

    4. 4

      Miljardööri Mark Cuban pohtii Trumpin haastamista, fanittaa Lauri Markkasta, istuu valtavan käteiskasan päällä – ja vastaa nopeasti sähköposteihin

    5. 5

      Huippuyliopisto MIT:n tutkijat onnistuivat katkaisemaan spagetin kahteen osaan – ei ole niin helppoa kuin luulisi, sillä spagettimysteeri on kalvanut fyysikoita vuosikymmeniä

    6. 6

      Lentokapteeni Ari Huuselan uusi vene on valtamerten formula ykkönen tai Airbus A350: ”Työkaluna ihan älyttömän upea”

    7. 7

      Väitöstutkimus tarjoaa uuden selityksen talvisodan ihmeelle: Suomalaiset taistelivat uhrautuvasti, koska he halusivat turvata lastensa tulevaisuuden

    8. 8

      Luottotiedot menivät, enkä saa asuntoa enää mistään

    9. 9

      Finnairin lentokapteeni puhalsi 1,5 promillen lukeman Helsinki-Vantaalla

    10. 10

      Arvostettua naisprofessoria syytetään miesopiskelijan ahdistelusta – Yhdysvalloissa keskustellaan nyt siitä, kuinka paljastusuutiseen reagoidaan naisen ollessa tekijä ja miehen ollessa uhri

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Toimittaja ja kirjailija Perttu Häkkinen on kuollut – Flow-festivaalilla pidettiin hiljainen hetki

    2. 2

      Yali Liu hämmästyi, kun suomalaiskollegat ottivat lounaspuheet tosissaan – Kolme Suomessa työskentelevää ulkomaalaista kertoo, miten me teemme töitä

      Tilaajille
    3. 3

      Tutkijat selvittivät liikunnan vaikutuksia mielen­terveyteen ja yllättyivät runsaasti liikkuvien tuloksista

    4. 4

      Hermostunut polkupyöräilijä pysäytti Onnibusin keskelle Mannerheimin­tietä, poliisi nuhteli osapuolet – ”Minusta oli täydellisen perusteltua jäädä kaistalle”

    5. 5

      ”Tule kotiin <3”, kirjoitti Eveliina Rimpeläinen – Sitä ennen hänen miehensä humalainen kaahailu oli katkennut piikkimattoon ja epäilyyn poliisin murhan yrityksestä

      Tilaajille
    6. 6

      Festareiden silmiinpistävät: Flow’hun kultaisiin legginseihin pukeutuneet miehet: “Missään muualla kuin Mummotunnelissa mua ei ole kähmitty näin paljon”

    7. 7

      Genovan alueelle julistettiin vuoden hätätila tiistain siltaromahduksen vuoksi – Video näyttää täpärän pelastumisen

    8. 8

      Helsinkiläiskoulu jakoi oppilaat eri ryhmiin sukupuolen mukaan – Jenni Korkeaojan lapsi lähti tunnille, jonka nimi on lukujärjestyksessä ”Pojat”

    9. 9

      Solakka mies, joka myi huumeita, lakanoita ja seuraansa – Jari Sillanpään hovihankkija rakasti huippuhotelleja ja kärähti lapsipornosta

      Tilaajille
    10. 10

      Niklas nosti 2 000 euron pikavipin, hyppäsi bussiin ja pelasi rahat loppuun työmatkalla – ”Unelmien toimiala” takoo satumaisia tuottoja mutta jättää jälkeensä rumia tarinoita

      Tilaajille
    11. Näytä lisää