Mielipide    |   Mielipide

Avokaivos uhkaa luostareidemme rauhaa

Saimaa on vaarassa avokaivoksen jätevesien vuoksi, mutta louhinta tuottaa myös pölyä, jonka haitta-alue ulottuisi Lintulaan ja Valamoon.

Brittiläinen Beowulf Mining ajaa grafiittikaivoshanketta Heinävedellä, kuten europarlamentaarikko Petri Sarvamaa (HS Mielipide 18.7.) kertoi. Hän kuvasi ytimekkäästi, miten avokaivos olisi riski Saimaan ekosysteemille eikä tuottaisi työtä ja tuloja Itä-Suomessa kuin harvoille paikallisille.

Beowulf on lukenut kaivoslakimme, haistanut tilaisuuden ja aikoo iskeä kyntensä Heinäveden Aitolammen esiintymään pian. Nettisivuillaan yhtiö hehkuttaa, miten infrastruktuuri alueella on erinomainen, tieyhteydet hyvät ja suurjänniteverkkokin kunnossa. Kuka vielä ihmettelee, miksi Beowulf himoitsee grafiittia juuri Suomen maaperästä?

Rakentamamme hienon infrastruktuurin lisäksi viidentoista kilometrin säteellä Beowulfin hankkeesta sijaitsee kaksi luostaria, Lintula ja Valamo. Saimaa on vaarassa avokaivoksen jätevesien vuoksi, mutta louhinta tuottaa myös runsaasti laajalle leviävää pölyä, jonka haitta-alue ulottuisi niin Lintulaan kuin Valamoonkin.

Luostareiden jumalanpalvelus- ja rukouselämä ovat merkinneet erityisen paljon Suomen ortodoksisen kirkon jäsenille, mutta kaikki ovat olleet tervetulleita hiljentymään ja etsimään omaa sielunrytmiään Heinäveden rauhaan. Kovakourainen kaivostoiminta muuttaa väistämättä paikan hengen. Beowulfin pääkonttoria Lontoossa se ei voisi vähempää kiinnostaa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Juuri nyt grafiitti on kuuma materiaali, sillä sitä voidaan hyödyntää sähköautoissa ja aurinkopaneeleissa. Jos kuitenkin Aitolammen grafiitin hinta on Saimaa ja luostareidemme rauha, päättäjien on pysähdyttävä ja kysyttävä kansalaisilta, kuinka moni meistä on valmis tällaisen hinnan maksamaan.

Lintulan nunnat ovat poimineet yrttejä Heinäveden puhtaasta luonnosta yli seitsemänkymmenen vuoden ajan. Suokoon Luoja, että he voivat tehdä niin jatkossakin. Vai ovatko he pääministeri Juha Sipilän (kesk) mielestä akkuteollisuuden rinnalla vain kaiken maailman nunnia?

Pipsa Tulikivi

Helsinki

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Hyvää pari­suhdetta ei ratkaise seksi, raha tai lasten­kasvatus, vaan nämä kaksi syvempää ulottuvuutta

    2. 2

      Kellojen siirtely on loppumassa – Nyt ministeriö kysyy, mikä aika Suomen pitäisi valita

    3. 3

      Amerikkalais­nuoret imevät nyt myrkkyä muisti­tikusta – Sähkö­tupakka Juulista tuli trendi­pahe, jota myyjä pitää petollisena: ”Se pilaa kaiken”

      Tilaajille
    4. 4

      Kiira Korven tilitys entisistä valmentajistaan on karua luettavaa: ”Jälkeenpäin on ollut pysäyttävää tajuta, kuinka pahoin voin”

    5. 5

      Ylivelkaisen vanhemman kuolema sekoitti elämäni ja ajoi minut työttömäksi

    6. 6

      MTV: Poliisi epäilee NHL-hyökkääjä Jori Lehterän sekaantuneen laajaan kokaiinivyyhtiin

    7. 7

      Kun kirjailijasta tehtiin ennustaja: Ilkka Remes kirjoitti Turun saariston ratsiasta jo vuosia sitten, ja se tuskin oli vahinko

    8. 8

      Yksi, kaksi, neljä, kuusi – Kun neli­lapsisen perheen toiset kaksoset syntyivät, Elina Ukkonen vietti seuraavat puoli vuotta lattialla

      Tilaajille
    9. 9

      Maailman majakka himmeni – Onko YK:lla tulevaisuutta Trumpin jälkeen?

    10. 10

      Ajatus­hautomo Libera yrittää kaataa ay-liikkeelle pyhän asian: ”Yleis­sitovuus aiheuttaa monen­laista haittaa Suomen taloudelle”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko kuvassa näkemäsi nainen nuori vai vanha? Yksi kuuluisimmista illuusioista on elänyt vuodesta 1915 internetin keskustelupalstoille — Nyt tutkijat selvittivät sata vuotta vanhan kuvan ”jujun”

    2. 2

      Taksikuski tuijotti vaihdekeppiä, ajoi madellen ja vaati maksua käteisellä Helsingin keskustassa – Teippihuijaus paljastui, kun Inari Suomela valitti sekavasta kyydistä taksiyhtiöön

    3. 3

      Friteerattuun kanaan erikoistunut pikaruokaketju Kentucky Fried Chicken tulee Suomeen

    4. 4

      OP aloittaa kuuttatuhatta työntekijää koskevat yt-neuvottelut – Tarkoitus ei ole päästä säästöihin irtisanomisilla, vakuuttaa pääjohtaja Ritakallio

    5. 5

      Kyllä, Lily Allen tilasi naisprostituoidun ja harrasti seksiä Liam Gallagherin kanssa – mutta hänen muistelmissaan on kyse paljon isommista asioista

    6. 6

      Hyvää pari­suhdetta ei ratkaise seksi, raha tai lasten­kasvatus, vaan nämä kaksi syvempää ulottuvuutta

    7. 7

      Isä jää varjoon, kun lapsi valitsee äidin – Suosikki­asetelmalle on luonnolliset syynsä, ja näin se puretaan

      Tilaajille
    8. 8

      Häräntappoaseen kirjoitti 17-vuotias tyttö – sellaista ei tänä päivänä nähtäisi, eikä nähdä

    9. 9

      Vaihtokuvat näyttävät, kuinka venäläisen liikemiehen ja Airiston Helmen hankkimat alueet ovat muuttuneet vuosien saatossa

    10. 10

      Ylivelkaisen vanhemman kuolema sekoitti elämäni ja ajoi minut työttömäksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Köyhien lasten hätä alkoi näkyä, kun toimeentulotuki siirtyi Kelan hoitoon – ”Tapaan lapsia, jotka ovat silmät pyöreinä, kun vien heille juustoa tai jogurttia”

    2. 2

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    3. 3

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    4. 4

      Krp ottanut kiinni kolmannen henkilön Turun seudun laajoissa kotietsinnöissä – ”Etsinnät sujuneet suunnitelmien mukaan”

    5. 5

      Sotilaslähde HS:lle: Airiston Helmi ollut vuosia Puolustus­voimien ja Supon tarkkailussa – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    6. 6

      Työelämä on ajautunut aivot turruttavaksi silpuksi, mikä ajaa kolmekymppiset työkyvyttömyyteen – Aivotutkijoiden ratkaisu on uusi työaika, ja näin se toimii

      Tilaajille
    7. 7

      Markku hakee Viipurista bensaa, seksiä ja puolisolle kukkia – Yhä useampi itärajan mies tuo myös hiv:n, mutta testeihin Markku ei mene

      Tilaajille
    8. 8

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    9. 9

      Onko kuvassa näkemäsi nainen nuori vai vanha? Yksi kuuluisimmista illuusioista on elänyt vuodesta 1915 internetin keskustelupalstoille — Nyt tutkijat selvittivät sata vuotta vanhan kuvan ”jujun”

    10. 10

      ”Hän ei lopeta koskaan” – Tällainen mies on rahalla, viinalla ja nuuskalla lapsia Helsingin keskustassa houkutellut sarjahyväksikäyttäjä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää