Mielipide    |   Vieraskynä

Työnhakutaitoihin on panostettava enemmän

Työhakemusten lukumäärän seuraamisen rinnalla kaikille halukkaille pitäisi järjestää aktiivisen työnhaun valmiuksia vahvistavaa koulutusta.

Hallitus on esittänyt työttömyys­turvaan muutoksia, joilla pyritään lisäämään työnhakijoiden aktiivisuutta ja omatoimisuutta. Työ- ja elinkeinoministeriön esittämän mallin mukaan työllistymissuunnitelma tehtäisiin heti työttömyyden alettua, ja suunnitelmassa määriteltäisiin kuukausittain haettavien työpaikkojen määrä.

Työterveyslaitoksen tutkimusten mukaan työttömän roolista aktiivisen työnhakijan rooliin siirtymistä kannattaa tukea. Sillä on myönteisiä vaikutuksia sekä työllistymiseen ­että hyvinvointiin.

Työnhaun aktiivisuus nähdään liian kapeasti, jos sitä arvioidaan vain työnantajille lähetettyjen työhakemusten määrällä. Työhakemusten määrä ei myöskään takaa, että työvoiman kysyntä ja tarjonta vastaisivat paremmin toisiaan. Suuri osa uusista työsuhteista solmitaan täytettäessä tehtäviä, jotka eivät ole olleet avoimilla työmarkkinoilla.

Työhakemusten lukumäärän seuraamisen rinnalla kaikille halukkaille pitäisi järjestää koulutusta, joka vahvistaisi työnhakijan valmiuksia hakea aktiivisesti töitä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Työnhakuvalmiuksiin kuuluvat taito tunnistaa oma kokemus ja osaaminen sekä kyky tuoda ne esille. Työnhakijan pitää ymmärtää työnantajan ajattelutapaa ja tarpeita. Hänen on myös osattava hyödyntää sosiaalisia verkostoja mielekkään työn löytämiseksi. Digitaalinen työnhaku ja useimmat työt vaativat digiosaamista, joka sekin on tärkeä työelämän taito.

Työnhakijat eivät ole yhtenäinen ryhmä, vaan he tarvitsevat monenlaisia palveluita. Osa työnhakijoista tarvitsee muuta kuin aktivoimista. Palveluissa pitäisi panostaa riittävästi oikean toimenpiteen löytämiseen heti työttömyyden alkaessa.

Työ- ja toimintakyvyn arviointi voi käynnistää palvelunohjauksen tai tukea sitä erityisesti silloin, kun työnhakijalla on terveysongelmia. Yhtä tärkeää olisi tunnistaa ne tilanteet, joissa vaaditaan työnhakijan osaamisen kehittämistä. ­Tuen tarvetta tulisi tarkistaa järjestelmällisesti, jos työttömyys tai työkyvyttömyys pitkittyvät.

Hallituksen esittämästä mallista ei käy ilmi, miten työ- ja toiminta­kyvyn arviointi työllistymissuunnitelman tekemisen yhteydessä käytännössä tapahtuu. Työttömyyden pitkittyminen on riski terveydelle ja työkyvylle, joten sitä tulisi kaikin keinoin välttää.

Työtön, joka tarvitsee työllistymiseensä tukea työkyvyn heikentymisen vuoksi, on muihin työttömiin työnhakijoihin nähden huonommassa asemassa, jos työ­elämä­kynnyksen ylittäminen jätetään vain hänen oman aktivoitumisensa varaan.

Tulevaisuudessa työllistymiseen liittyvien palveluiden järjestäminen aiotaan siirtää maakuntien vastuulle. Uudistuksella pyritään parantamaan palveluiden vaikuttavuutta mahdollistamalla palvelujen hankkiminen eri palveluntuottajilta aiempaa laajemmin.

Laaja palvelujentarjoajien valikoima tai vapaa kilpailu ei kuitenkaan tarkoita, että palveluilla saataisiin aikaan parempia tuloksia. Tarjonnan kasvaessa palvelujen laatu usein heikkenee, etenkin kun kilpailussa painotetaan kustannuksia.

Julkisiin palveluihin olisi syytä saada enemmän tutkimukseen pohjautuvia menetelmiä. Esimerkiksi 1990-luvun Suomessa laajan työttömyyden ratkaisemiseksi tehtiin aktivointitoimia, joiden vaikutukset työllistymiseen tai työelämässä pysymiseen olivat osin jopa haitallisia.

Maakunnissa tarvitaan palvelujen järjestämiseksi tutkimukseen perustuvaa osaamista ja toimintamalleja, joilla varmistetaan laadukkaiden palveluiden tarjoaminen työnhakijoille. Valmisteilla olevissa uudistuksissa olisi syytä huomioida myös ne asiakasryhmät, jotka tarvitsevat paljon erilaisia palveluja.

Työllistyvyyttä voidaan tukea myös työpaikoilla. Uudistuksen yhteydessä olisikin hyvä miettiä, miten työpaikkoja voisi kannustaa huolehtimaan työntekijöiden työllistymiskyvystä silloin, kun he ovat vielä työsuhteessa.

Työllistymiskykyä voi vahvistaa tarjoamalla jatkuvan oppimisen mahdollisuuksia ja työllistymistä tukevaa koulutusta muutostilanteissa. Työllistymistä koskevia toimen­piteitä ja kannusteita tulisi ajatella koko työikäisen väestön työhön osallistumisen näkökulmasta.

Jukka Vuori ja Salla Toppinen-Tanner

Vuori on tutkimusprofessori ja Toppinen-Tanner ohjelmapäällikkö Työterveyslaitoksessa.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Hyvää pari­suhdetta ei ratkaise seksi, raha tai lasten­kasvatus, vaan nämä kaksi syvempää ulottuvuutta

    2. 2

      Eero Kärtevä luki lääketieteen pääsykokeisiin aamuseitsemästä iltakymmeneen ja vei kirjat armeijavuonna mukanaan metsäänkin – Miltä tuntuu, kun joku huijaa pääsykokeessa?

    3. 3

      Sipoo vaihtoi arvorakennuksen 10 000 euroon ja purettavaan hometaloon – ostajat laittoivat rakennuksen heti myyntiin 620 000 eurolla

    4. 4

      Brittimedia: EU varautuu brexit-neuvotteluiden romahtamiseen

    5. 5

      Ennennäkemätön huijaus­epäily Helsingin lääke­tieteellisen pääsy­kokeissa: Surkeasti vastanneen kokelaan papereihin ilmestyi mystisesti täydelliset vastaukset

    6. 6

      Ilmatieteen laitos varoittaa: Myrsky iskee illalla Etelä-Suomeen – Helsingin pelastuslaitos: Tuuli uhkaa taloja

    7. 7

      Helsinkiin rakennetaan historian kallein sairaala – Tällainen yhdeksännumeroisen summan nielevästä rakennuksesta tulee

    8. 8

      Amerikkalais­nuoret imevät nyt myrkkyä muisti­tikusta – Sähkö­tupakka Juulista tuli trendi­pahe, jota myyjä pitää petollisena: ”Se pilaa kaiken”

      Tilaajille
    9. 9

      Kommentoiko Venäjän pää­ministeri Medvedev krp:n operaatiota Turun saaristossa? HS:n suora lähetys ja hetki hetkeltä -seuranta noin kello 16.45

    10. 10

      ”Harva varmaan odottaa kuulevansa työhaastattelussa tappouhkauksen, epäsuorankaan” – Moni on törmännyt töitä hakiessaan outoihin kysymyksiin, tällaisia ne ovat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hyvää pari­suhdetta ei ratkaise seksi, raha tai lasten­kasvatus, vaan nämä kaksi syvempää ulottuvuutta

    2. 2

      Ennennäkemätön huijaus­epäily Helsingin lääke­tieteellisen pääsy­kokeissa: Surkeasti vastanneen kokelaan papereihin ilmestyi mystisesti täydelliset vastaukset

    3. 3

      Taksikuski tuijotti vaihdekeppiä, ajoi madellen ja vaati maksua käteisellä Helsingin keskustassa – Teippihuijaus paljastui, kun Inari Suomela valitti sekavasta kyydistä taksiyhtiöön

    4. 4

      Onko kuvassa näkemäsi nainen nuori vai vanha? Yksi kuuluisimmista illuusioista on elänyt vuodesta 1915 internetin keskustelupalstoille — Nyt tutkijat selvittivät sata vuotta vanhan kuvan ”jujun”

    5. 5

      Amerikkalais­nuoret imevät nyt myrkkyä muisti­tikusta – Sähkö­tupakka Juulista tuli trendi­pahe, jota myyjä pitää petollisena: ”Se pilaa kaiken”

      Tilaajille
    6. 6

      Friteerattuun kanaan erikoistunut pikaruokaketju Kentucky Fried Chicken tulee Suomeen

    7. 7

      Suomalaista miesnäyttelijää syytetään raiskauksesta

    8. 8

      Ylivelkaisen vanhemman kuolema sekoitti elämäni ja ajoi minut työttömäksi

    9. 9

      Kiira Korven tilitys entisistä valmentajistaan on karua luettavaa: ”Jälkeenpäin on ollut pysäyttävää tajuta, kuinka pahoin voin”

    10. 10

      Trump jakoi YK-puheessa maailman Yhdysvaltojen ystäviin ja hyväksikäyttäjiin – video näyttää, kuinka kuulijat nauroivat presidentin väitteelle hänen hallituksensa saavutuksista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Köyhien lasten hätä alkoi näkyä, kun toimeentulotuki siirtyi Kelan hoitoon – ”Tapaan lapsia, jotka ovat silmät pyöreinä, kun vien heille juustoa tai jogurttia”

    2. 2

      Hyvää pari­suhdetta ei ratkaise seksi, raha tai lasten­kasvatus, vaan nämä kaksi syvempää ulottuvuutta

    3. 3

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    4. 4

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    5. 5

      Krp ottanut kiinni kolmannen henkilön Turun seudun laajoissa kotietsinnöissä – ”Etsinnät sujuneet suunnitelmien mukaan”

    6. 6

      Sotilaslähde HS:lle: Airiston Helmi ollut vuosia Puolustus­voimien ja Supon tarkkailussa – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    7. 7

      Työelämä on ajautunut aivot turruttavaksi silpuksi, mikä ajaa kolmekymppiset työkyvyttömyyteen – Aivotutkijoiden ratkaisu on uusi työaika, ja näin se toimii

      Tilaajille
    8. 8

      Markku hakee Viipurista bensaa, seksiä ja puolisolle kukkia – Yhä useampi itärajan mies tuo myös hiv:n, mutta testeihin Markku ei mene

      Tilaajille
    9. 9

      Onko kuvassa näkemäsi nainen nuori vai vanha? Yksi kuuluisimmista illuusioista on elänyt vuodesta 1915 internetin keskustelupalstoille — Nyt tutkijat selvittivät sata vuotta vanhan kuvan ”jujun”

    10. 10

      ”Hän ei lopeta koskaan” – Tällainen mies on rahalla, viinalla ja nuuskalla lapsia Helsingin keskustassa houkutellut sarjahyväksikäyttäjä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää