Mielipide    |   Mielipide

Ennätyksellinen kuumuus korostaa tarvetta kehittää Pohjoismaiden yhteistä kriisivalmiuskykyä

Ilmastonmuutos johtaa äärimmäisten sääilmiöiden lisääntymiseen, yhä useammin toistuviin kuiviin kesiin ja kasvavaan suurten tulipalojen riskiin.

Ennätyksellinen kuumuus pitää otteessaan suurta osaa pohjoisesta pallonpuoliskosta. Kuivuus uhkaa maanviljelijöiden satoja ja siten ravinnontuotannon jatkuvuutta. Samaan aikaan viranomaiset ovat asettaneet kastelukieltoja, ja maan kuivuuden vuoksi metsäpaloriski on äärimmäisen suuri. Kansainvälinen media ­uutisoi Pohjolan metsäpaloista ja yhdistää kokemamme äärimmäiset sääilmiöt luonnollisesti ilmastonmuutokseen.

Ilmastonmuutoksen odotetaan aiheuttavan Pohjoismaissa merkittävästi nykyistä lämpimämmän ilmaston. Tämä tekee havumetsistämme haavoittuvia nyt riehuvien metsäpalojen kaltaisille paloille.

Pidämme näissä äärimmäisissä ­ilmasto-olosuhteissa tarpeellisena, että Pohjoismaat kehit­tävät yhteistä kriisivalmius­kykyään.

Tavoitteena tulee olla tulevaisuuteen suuntautunut ehdotus pohjoismaiseksi siviiliturvallisuussuunnitelmaksi. Sen luominen edellyttää rajat ylittävää ­yhteispohjoismaista riski- ja suorituskykyarviointia täydentämään kansallisia ja EU:n strategioita.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Yhteinen tilannearvio tarvitaan, jotta suorituskyvyn puutteita voidaan analysoida. Tämän jälkeen voidaan ottaa kantaa tarvittaviin toimenpiteisiin.

Tarvitsemme enemmän yhteistyötä yli rajojen turvaamaan siviiliyhteiskunnan toimivuuden ja elinkeinoelämän tarpeet. Useat rajaesteet vaikeuttavat nyt yhteistyötä. Pohjoismaista tut­kimusta yhteiskuntaturvallisuudesta ja kriisivalmiudesta on vahvistettava, ja sille on saatava Pohjoismaiden ministerineuvoston suora tuki.

Ilmastonmuutos johtaa äärimmäisten sääilmiöiden lisääntymiseen, yhä useammin toistuviin kuiviin kesiin ja kasvavaan suurten tulipalojen riskiin.

Metsä­palojen sammutustyöt Pohjoismaissa tänä kesänä ovat osoittaneet, että joko Pohjoismaiden itsensä tai EU:n on varmistettava riittävä sammutus­kapasiteetti koko Pohjolassa. Jos EU:n kautta ei ole saatavissa palo­lentokonekapasiteettia, sitä on hankittava Pohjoismaiden yhteisostoina.

Raskain sydämin joudumme toteamaan, että tämän kesän äärimmäiset sääolosuhteet Pohjoismaissa tuskin ovat ainutkertaisia. Ihmiskunnan on valmistauduttava lämpenevän ilmaston seurauksiin samaan aikaan, kun lisäämme ponnistuksia päästöjen vähentämiseksi.

Näemme nyt, millaisia seurauksia yhden asteen lämpö­tilan kohoamisella on. Lämpö­tila nousee Arktiksella ja Pohjoismaissa vielä huomattavasti enemmän, ellemme pysty voimakkaisiin ja nopeisiin päästövähennyksiin.

Touko Aalto

kansanedustaja,

puheenjohtaja, vihreät

Isabella Lövin

ministeri, puheenjohtaja,

Miljöpartiet de Gröna i Sverige

Gustav Fridolin

ministeri, puheenjohtaja,

Miljöpartiet de Gröna i Sverige

Une Bastholm

kansanedustaja, puheenjohtaja, Miljøpartiet De Grønne i Norge

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Aftonbladet: Oppilas vangittiin Ruotsissa epäiltynä opettajan raiskauksesta

    2. 2

      Suomen junat ovat kuin tieteiselokuvista Ruotsiin verrattuna – Yksityisille avattu junaliikenne tökkii, eikä aikatauluihin voi luottaa

    3. 3

      Eppu Normaalin Pantse Syrjää syytetään vaimonsa rajuista pahoinpitelyistä – Syrjä kiistää syytteet

    4. 4

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    5. 5

      Tämä määrä proteiinia on tarpeeksi, liika voi olla vaaraksi ja kasviproteiinilla pärjää, kunhan tietää mitä tekee – Nämä kahdeksan faktaa sinun täytyy tietää proteiineista

      Tilaajille
    6. 6

      Ystäväni poika ei ole oppinut amiksessa juuri mitään – Onko ammattikoulutus todella näin surkealla tolalla?

    7. 7

      Ketogeeninen ruokavalio on trendi, jossa paino voi pudota nopeastikin – Ravitsemus­terapeutti: ”En kannusta, koska dieetti voi johtaa aineenvaihdunnallisiin ongelmiin”

    8. 8

      Tätä on Suomi: Pekka Sario, 18, sai ajokortin tiistaiaamuna, jo illalla hän joutui toistuvan tieraivon kohteeksi

    9. 9

      Virpi oli luokan priimus ja lääkäriperheen kultahippu – Hänestä tuli kirurgi, joka leikkasi potilaita lääkehuuruissa ja joutui lopulta vankilaan

      Tilaajille
    10. 10

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    2. 2

      Tätä on Suomi: Pekka Sario, 18, sai ajokortin tiistaiaamuna, jo illalla hän joutui toistuvan tieraivon kohteeksi

    3. 3

      Ystäväni poika ei ole oppinut amiksessa juuri mitään – Onko ammattikoulutus todella näin surkealla tolalla?

    4. 4

      Tämä määrä proteiinia on tarpeeksi, liika voi olla vaaraksi ja kasviproteiinilla pärjää, kunhan tietää mitä tekee – Nämä kahdeksan faktaa sinun täytyy tietää proteiineista

      Tilaajille
    5. 5

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    6. 6

      Mikä Helsingin OP:ssa on vialla? Laina­neuvotteluihin ei pääse, viesteihin ei vastata

    7. 7

      Kokoomuksen ja keskustan ryhmät vakuuttavat luottamusta Soinille – Jaana Pelkonen aikoo olla paikalla äänestyksessä, mutta ei lupaa tukeaan: ”Minullakin on omatunto”

    8. 8

      Arki-ilta raitiovaunussa kääntyi tappeluksi: Ohjaaja Jari Halonen löi humalaista koiranomistajaa nyrkillä naamaan ja sai siitä tuomion

    9. 9

      Suolistomikrobeja uhkaa sukupuutto jos jatkamme syömistä nykyiseen tapaan – Tuhojen korjaaminen saattaa vaatia järeitä toimenpiteitä

    10. 10

      Tutkijoille selvisi vihdoin, miksi talidomidi tuhosi tuhansien lapsien elämän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Auschwitziin matkanneet Kallion lukiolaiset kokivat Suomi-häpeää krakovalaisessa juutalaisravintolassa: ”Minun oli pakko mennä kysymään heiltä, että ymmärrättekö te yhtään, mitä teette”

    3. 3

      Virpi oli luokan priimus ja lääkäriperheen kultahippu – Hänestä tuli kirurgi, joka leikkasi potilaita lääkehuuruissa ja joutui lopulta vankilaan

      Tilaajille
    4. 4

      Mies havahtui hetkeksi hereille vesipuisto Serenassa, mutta jatkoi juhlintaa vielä viikon ympäri Etelä-Suomea – Lopulta mies tajusi rahoittaneensa 10–15 hengen elostelua 12 000 eurolla

    5. 5

      Tytti Peltosen palkka on niin pieni, että se on käytetty kaksi viikkoa ennen tilipäivää – Suomessa on kymmeniätuhansia työssäkäyviä köyhiä

      Tilaajille
    6. 6

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    7. 7

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    8. 8

      Helsinkiläisnaisen auto saarrettiin traktorilla Nuuksiossa – ”Espoon sumputtaja” Lucas Heimsch perheineen kertoo nyt, mikä kaupunkilaisten käytöksessä mättää

    9. 9

      Espoolainen oppilas kuoli saatuaan sairaus­kohtauksen liikunta­tunnilla, jolla tehtiin piip-testiä – Testistä on annettu tarkat ohjeet kouluille, sanoo sivistys­toimen johtaja

    10. 10

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    11. Näytä lisää