Mielipide    |   Kolumni

Nicaragua opettaa, miten maa romahtaa hylkiöksi – Suomellakin on sivurooli tässä tarinassa

Suomellakin oli sivurooli, kun maailmalla suosiota kerännyt vallankumousjohtaja varttui vanhaksi ahneeksi autokraatiksi.

Kun pieni ja köyhä maa saa kansainvälistä huo­miota, sen asiat ovat yleensä erittäin huonosti. Pelkkä pitkäaikainen kurjuus ei riitä, koska se on liian yleistä. Tämä sääntö pätee keski­amerikkalaiseen Nicaraguaan, joka on palannut otsikoihin lähes kolmen vuosikymmenen suhteellisen unohduksen jälkeen.

Nicaraguasta on hyvää vauhtia tulossa esimerkki siitä, miten nopeasti valtio voi romahtaa. Tilanne on erityisen traaginen monta luonnon ja ihmisen aiheuttamaa katastrofia kärsineessä köyhässä maassa, jolle kansainväliset rahoituslaitokset ennustivat vielä vuoden alkaessa vahvaa talouskasvua.

Nicaragua ei ole hajoamassa ­samalla tavalla kuin esimerkiksi Somalia 1990-luvulla tai Jemen parhaillaan. Maa ei myöskään ole samanlainen sotilaallinen uhka kuin Pohjois-Korea on ollut viime vuosikymmenet. Nicaraguasta voi kuitenkin tunnistaa ilmiöitä, jotka saavat jotkin valtiot romahtamaan kansainvälisiksi hylkiöiksi.

Tarinaan liittyy myös esimerkkejä siitä, miten ulkomaailma voi vaikuttaa tapahtumien kulkuun. Suomellakin oli tällä kertaa pieni sivurooli, ja löydän tarinasta jopa itseni.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Yksi romahduksen yleisistä enteistä on valtaansa yhä sairaalloisemmin takertuva vanheneva johtaja. Nicaraguan 72-vuotiaan presidentin Daniel Ortegan ja hänen 67-vuotiaan varapresidenttinsä ja puolisonsa Rosario Murillon pysyminen vallassa on neljän viime kuukauden kuluessa maksanut noin 440 ihmisen hengen.

Sosiaalietuuksien leikkaamisesta huhtikuussa käynnistyneet mielenosoitukset ovat paisuneet maanlaajuisiksi levottomuuksiksi, joita presidenttipari yrittää tukahduttaa turvallisuusjoukkojen ja aseistettujen ryhmien väkivallalla.

Ortega ja Murillo toimivat hyvin pitkälti samalla kaavalla kuin Anastasio Somozan diktatuuri, jonka väkivaltaisella syrjäyttämisellä he aloittivat poliittisen uransa 1970-luvulla. Miten näin kävi vallankumousjohtajille, joita erityisesti eurooppalaiset demarit rakastivat?

Luen lievästi vaivautuneena juttua, jonka itse kirjoitin Helsingin Sanomiin haastateltuani Ortegaa Roomassa toukokuussa 1985. Tekstissä arvioin Nicaraguan roolia Neuvostoliiton ja Kuuban pelivälineenä Yhdysvaltoja vastaan ja myös Yhdysvaltojen roolia Nicaraguan oikeistokapinallisten rahoittajana, mutta Ortega pääsee turhan vähällä.

Vasemmistolaiset sandinistit olivat ottaneet vallan Nicaraguassa vuonna 1979. Ortegan johdolla he esiintyivät länsimaiden suuntaan maltillisesti. Maltillisuudesta osa oli aitoa, mutta samalla sandinistit kanavoivat Kuubasta aseita kapinallisille muun muassa Salvadorissa.

Roomasta Ortega matkusti Hel­sinkiin ja sai innokkaan vastaanoton. Mukana matkustanut Murillo keräsi vierailumaista ylellisyystuotteita kotiin vietäviksi Itä-Saksan lainaamaan lentokoneeseen.

Länsimaiden tuki oli poliittisesti ja taloudellisesti tärkeää sandinisteille. Sen merkitys vielä kasvoi tultaessa 1990-luvulle, kun Neuvostoliiton valtapiiri romahti ja tuki Kuuban kautta tyrehtyi.

Nicaragua näytti siirtyvän aitoon monipuoluejärjestelmään, ja Ortega hävisi kolmet perättäiset vaalit.

Kulissien takana kuoriutui kuitenkin uusi Ortega. Hänet valittiin uudelleen presidentiksi yhä korruptoituneemman järjestelmän tuella vuonna 2006. Valinta ei lopettanut korruptiota vaan ohjasi sen hyödyn Ortegan perheelle. Neuvostoliiton tilalle uudeksi tukivaltioksi nousi Venezuela.

Kehitysapu Nicaragualle kuitenkin jatkui myös Suomesta. Tuki erityisesti sandinistitaustaisille kansalaisjärjestöille oli pinttynyt syvälle.

Avun puolustajien mukaan sillä ylläpidettiin myönteisiä hankkeita ympäröivästä korruptiosta huoli­matta. Vastustajien mukaan avulla vain ruokittiin korruptiota.

Romahtavillakin mailla on yleensä lännessä omat huutosakkinsa.

Ortega tuskin hätkähti, kun Suomen virallinen kahdenkeskinen apu Nicaragualle lopulta katkaistiin vuonna 2013. Vallankumousjohtaja oli ehtinyt muuttua markkinatalousmieheksi, joka antoi yrityksille etuisuuksia ja keskitti vastineeksi vallan itselleen ja Murillolle.

Talous kasvoi ja turismikin rehotti. Nicaragua on tulivuorineen ja rantoineen kaunis maa.

Tulivuoret ovat kuitenkin merkki maanjäristysten vaarasta, ja ahne, valtaa rohmuava autokraattinen johtaja on merkki romahduksen uhasta. Molemmat ilmiöt ovat Nicaraguassa turhan tuttuja.

Kirjoittaja on HS:n ulko- ja turvallisuuspolitiikan toimittaja.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kolumni
  • Nicaragua
  • Korruptio
  • Romahtaneet valtiot
  • Daniel Ortega
  • Kari Huhta

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Harvinainen geneettinen ”lottovoitto” venytti Shawn Bradleyn 229-senttiseksi – sen pidemmäksi ei terve ihminen juuri kasva

    2. 2

      Työttömät kantavat metsässä puita ilman palkkaa, mutta onko siitä ihmelääkkeeksi Suomen ongelmiin? ”Hyödyllisiä töitä, joita kukaan ei muuten tekisi”

      Tilaajille
    3. 3

      Amerikkalaisnäyttelijä nosti täysin puskista suomalaissarja Sorjosen tämän hetken parhaimmistoon – tuntemattomat näyttelijät mahtavia, ”visuaalinen näyttävyys tyrmäävä”

    4. 4

      Kun Tepa Lundgren, 72, kuolee, kaikki on valmiina – Punaisesta mapista löytyy tarvittava tieto omaisille sekä punamustat villasukat arkkua varten

    5. 5

      Isä jää varjoon, kun lapsi valitsee äidin – Suosikki­asetelmalle on luonnolliset syynsä, ja näin se puretaan

      Tilaajille
    6. 6

      Olen tavannut lapsia, jotka sylkevät, käyvät päälle ja rikkovat huonekaluja – Miten he saavat tarvittavaa hoitoa tässä sijaishuollon resurssipulassa?

    7. 7

      Työelämä on ajautunut aivot turruttavaksi silpuksi, mikä ajaa kolmekymppiset työkyvyttömyyteen – Aivotutkijoiden ratkaisu on uusi työaika, ja näin se toimii

      Tilaajille
    8. 8

      Risto Siilasmaa avasi vanhoja tuntojaan Nokiasta – ja se on tärkeää, koska ongelmia piilotetaan muuallakin

    9. 9

      Keskustan eduskuntaryhmä kutsuttu koolle Kesärantaan – Iltalehden mukaan aiheena hallitustyö kokoomuksen kanssa

    10. 10

      Instagramin perustajat lähtevät yhtiöstään – Bloomberg: Taustalla erimielisyydet Facebookin Zuckerbergin kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Köyhien lasten hätä alkoi näkyä, kun toimeentulotuki siirtyi Kelan hoitoon – ”Tapaan lapsia, jotka ovat silmät pyöreinä, kun vien heille juustoa tai jogurttia”

    2. 2

      Työelämä on ajautunut aivot turruttavaksi silpuksi, mikä ajaa kolmekymppiset työkyvyttömyyteen – Aivotutkijoiden ratkaisu on uusi työaika, ja näin se toimii

      Tilaajille
    3. 3

      Amerikkalaisnäyttelijä nosti täysin puskista suomalaissarja Sorjosen tämän hetken parhaimmistoon – tuntemattomat näyttelijät mahtavia, ”visuaalinen näyttävyys tyrmäävä”

    4. 4

      Sydämen jäykistyminen aiheuttaa nuorten äkkikuolemia – lihakseen kasvava sidekudos voi tuottaa kohtalokkaan rytmihäiriön

      Tilaajille
    5. 5

      Näinkin voi käydä: Täysiä kaahaava ”sukkahousupyöräilijä” ja kaksi koiranulkoiluttajaa kohtasivat kevyen liikenteen väylällä Espoossa – Sitten kaikki alkoivat kiitellä toisiaan vuolaasti

    6. 6

      Krp:n rikostarkastaja Turun talousrikostutkinnasta HS:lle: Muovipusseihin sullottu puoli miljoonaa käteistä tukee rahanpesuepäilyä – Rikoksesta epäillään nyt kahta yritystä

    7. 7

      23-vuotias nainen tapettiin Kannelmäessä – Yksi mies otettu kiinni, toista etsitään

    8. 8

      HS selvitti krp:n operaation kohteena olleen Airiston Helmen omistukset Turun saaristossa – grafiikka näyttää, kuinka yritys on ostanut lukuisia saaria tärkeältä laivaväylältä

    9. 9

      Ruotsidemokraatit ratkaisivat Ruotsin hallituspelin ensimmäisen erän oikeiston eduksi ja kokivat sitten nöyryyttävän tappion – Ryhmänjohtaja: ”Nyt raja on tullut vastaan”

    10. 10

      Mitä saa perustellusti kysyä työhaastattelussa ja mitä ei? Asiantuntijat kertovat myös, miten oudon kysymyksen voi väistää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Köyhien lasten hätä alkoi näkyä, kun toimeentulotuki siirtyi Kelan hoitoon – ”Tapaan lapsia, jotka ovat silmät pyöreinä, kun vien heille juustoa tai jogurttia”

    3. 3

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    4. 4

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    5. 5

      Krp ottanut kiinni kolmannen henkilön Turun seudun laajoissa kotietsinnöissä – ”Etsinnät sujuneet suunnitelmien mukaan”

    6. 6

      Sotilaslähde HS:lle: Airiston Helmi ollut vuosia Puolustus­voimien ja Supon tarkkailussa – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    7. 7

      Markku hakee Viipurista bensaa, seksiä ja puolisolle kukkia – Yhä useampi itärajan mies tuo myös hiv:n, mutta testeihin Markku ei mene

      Tilaajille
    8. 8

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    9. 9

      Työelämä on ajautunut aivot turruttavaksi silpuksi, mikä ajaa kolmekymppiset työkyvyttömyyteen – Aivotutkijoiden ratkaisu on uusi työaika, ja näin se toimii

      Tilaajille
    10. 10

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Paavi vierailee tänään Virossa, jossa yli puolet väestöstä ei kuulu mihinkään uskontokuntaan – Paavi on kuitenkin erityisessä suosiossa, ja selitys on Neuvostoliitto, suora lähetys Tallinnasta kello 9.50
    3. Lauri Markkasen punttikuuri toi aimo annoksen massaa – yksi selvä kehityskohde alkavalle kaudelle: ”Olen aina johtanut esimerkilläni”
    4. Helsinki sijoitti kaupunkipyörä­telineen vammaisten pysäköintipaikalle, bussikuskit pelkäävät onnettomuuksia: ”Se on siinä todella vaarallisesti”
    5. Olen tavannut lapsia, jotka sylkevät, käyvät päälle ja rikkovat huonekaluja – Miten he saavat tarvittavaa hoitoa tässä sijaishuollon resurssipulassa?
    6. Instagramin perustajat lähtevät yhtiöstään – Bloomberg: Taustalla erimielisyydet Facebookin Zuckerbergin kanssa
    7. Kun Tepa Lundgren, 72, kuolee, kaikki on valmiina – Punaisesta mapista löytyy tarvittava tieto omaisille sekä punamustat villasukat arkkua varten
    8. Suomalaiset iskivät kahdeksan maalia NHL:n harjoituspeleissä – kotimainen Liiga voi jäädä ilman nousevaa tähteä: ”Kun häntä katsoo tänään, hän on eri pelaaja”
    9. Risto Siilasmaa avasi vanhoja tuntojaan Nokiasta – ja se on tärkeää, koska ongelmia piilotetaan muuallakin
    10. Työttömät kantavat metsässä puita ilman palkkaa, mutta onko siitä ihmelääkkeeksi Suomen ongelmiin? ”Hyödyllisiä töitä, joita kukaan ei muuten tekisi” Tilaajille
    11. Tunti sitten
    12. Työttömät jäävät säästöjen jalkoihin
    13. Näytä lisää