Mielipide    |   Mielipide

Miten siskoni olisi voinut sanoa, että isämme ei enää ole toimintakykyinen? Lääkärin pitäisi haastatella muistisairasta ja omaisia erikseen

Voin vain kuvitella sitä stressin määrää, joka siskollani oli, kun isäni kuunteli vieressä.

Isälläni on diagnosoitu vaskulaarinen dementia. Hänen muistinsa ja toimintakykynsä ovat heikentyneet merkittävästi muutaman viime vuoden aikana.

Isäni oli hiljattain geriatrin vastaanotolla, jossa yksi meistä aikuisista lapsista oli mukana. Käynnin tarkoituksena oli isäni tilan mukaisten etuuksien ja palvelujen arviointi eli Kelan C-lausunnon laatiminen.

Tilaisuus oli luonteeltaan lähtökohtaisesti stressaava sekä tutkittavalle että saattavalle omaiselle. Yksi kenties eniten stressiä aiheuttava oli lääkärin haastattelu, joka tehtiin ensin isälleni ja sitten siskolleni. Isäni hakiessa apua kysymyksiin siskoltani geriatri kehotti isääni vastaamaan itse eikä pyytämään apua. Tämä varmaan oli tarpeen toimintakyvyn arvioimiseksi.

Olin erittäin hämmästynyt kuultuani, että siskoni haastattelu tehtiin suoraan isäni haastattelun jälkeen molempien ollessa läsnä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Voin vain kuvitella sitä stressin määrää, joka siskollani oli, kun isäni kuunteli vieressä. Vaatii aikamoista luonnetta sanoa tuollaisessa tilanteessa, miten asiat oikeasti ovat menneet esimerkiksi turvallisen yksin asumisen suhteen.

Onneksi tässä tapauksessa oli toisen saattajan ansiosta ollut mahdollista kertoa käynnin jo päätyttyä muutamia suhteellisen vakavia asioita, joita sairauden vuoksi oli sattunut. Jos isäni olisi ollut läsnä, hän olisi saattanut pahoittaa mielensä.

Näissä tapauksissa pitäisi aina olla selvästi erilliset haastattelut saattaville omaisille tai kotipalvelun henkilökunnalle. Duodecimin Käypä hoito -suositusten mukaan lääkärin kannattaa tietojen hankinnassa käyttää apuna esimerkiksi kotihoidon henkilökuntaa ja lähiomaisia. Lähiomaisille ja kotihoidolle on annettava mahdollisuus kertoa noita tietoja kunnioittaen muistisairaan ihmisarvoa.

Muistisairaan omainen

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Lukijan mielipide
  • Dementia
  • Mielipide

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Sotilaslähde HS:lle: Venäläiskytkyinen Airiston Helmi ollut vuosia Puolustusvoimien ja Supon tarkkailun alla – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    2. 2

      Kun kaljatölkki osui Konsta Pylkkäsen, 28, selkään, hän muisti, etteivät nämä olekaan oikeita kavereita – Moni vammainen kokee kiusaamista ja syrjintää

    3. 3

      Mestarien liigan katsomoissa huutaa nyt joukkio, jonka taival on kuin verivana katsomo­tappeluista kansan­murhaan

    4. 4

      Mitä Nokian johdossa tapahtui? Kirjan julkaiseva Risto Siilasmaa kertoo HS:lle yhtiön vaikeista vuosista Jorma Ollilan aikana 

      Tilaajille
    5. 5

      ”Miljoona suomalaista pitää kouluttaa uudelleen” – Mutta kuka keksi hurjan luvun, joka vakiintui politiikan hokemaksi?

    6. 6

      Sukupuoli voi nyt olla vaikka salmiakki

    7. 7

      Amerikkalaiset eivät osaa lopettaa vihaamista

    8. 8

      En haluaisi olla myrkyllinen mies, ja siksi tutkin itseni naistenlehden testissä

    9. 9

      Keskellä Pitäjänmäkeä seisoo ainutlaatuinen omakotitalo – Se muistuttaa siitä, että taksikuski Alvi Hirvosella oli yksi aivan erityinen asiakas

      Tilaajille
    10. 10

      Jorma Ollila vastaa Siilasmaan kuvailemiin ongelmiin yhtiön johtamisessa – Väitteet ovat hänen mukaansa kärjistettyjä tai vääriä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Krp otti kaksi kiinni laajoissa etsinnöissä Turun seudulla, myös Puolustusvoimat osallistui operaatioon – tämä etsinnöistä ja epäillyistä talous­rikoksista tiedetään päivän jälkeen

    2. 2

      ”Hän ei lopeta koskaan” – Tällainen mies on rahalla, viinalla ja nuuskalla lapsia Helsingin keskustassa houkutellut sarjahyväksikäyttäjä

      Tilaajille
    3. 3

      Luksusautoja myydään verkossa muutamalla tonnilla – Mutta onko käytetty Jaguar S-Type hyvä ostos?

    4. 4

      Sotilaslähde HS:lle: Venäläiskytkyinen Airiston Helmi ollut vuosia Puolustusvoimien ja Supon tarkkailun alla – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    5. 5

      Kaikki naiset eivät kohta kelpaa naisiksi yleisurheilun huipulla, ja tulkinta kohdistuu vahvasti yhteen juoksijaan – ”Ajassa voidaan palata sata vuotta taaksepäin”

    6. 6

      Nykylasten normaali on jotain, mitä me nelikymppiset emme edes olisi voineet nähdä

    7. 7

      Suomalainen turisti, älä luota poliisiin!

    8. 8

      HS Paraisilla: Poliisi tutki vanhoja sotilasveneitä Airiston Helmi Oy -yrityksen laiturissa

    9. 9

      Uusi nopea testi paljastaa, kuinka suuri on riski sairastua muistisairauteen

    10. 10

      Kokoomus hyökkäsi pääministeri Sipilää vastaan, Sipilä suuttui ja ryhtyi vasta­hyökkäykseen – Soini-äänestyksestä syttyneen riidan syy ilmeisesti väärin­ymmärrys

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Virpi oli luokan priimus ja lääkäriperheen kultahippu – Hänestä tuli kirurgi, joka leikkasi potilaita lääkehuuruissa ja joutui lopulta vankilaan

      Tilaajille
    3. 3

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    4. 4

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    5. 5

      Helsinkiläisnaisen auto saarrettiin traktorilla Nuuksiossa – ”Espoon sumputtaja” Lucas Heimsch perheineen kertoo nyt, mikä kaupunkilaisten käytöksessä mättää

    6. 6

      Krp otti kaksi kiinni laajoissa etsinnöissä Turun seudulla, myös Puolustusvoimat osallistui operaatioon – tämä etsinnöistä ja epäillyistä talous­rikoksista tiedetään päivän jälkeen

    7. 7

      Espoolainen oppilas kuoli saatuaan sairaus­kohtauksen liikunta­tunnilla, jolla tehtiin piip-testiä – Testistä on annettu tarkat ohjeet kouluille, sanoo sivistys­toimen johtaja

    8. 8

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    9. 9

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    10. 10

      Siirtämäänsä autoa tuhonnut hinaus­auton kuljettaja herätti hämmennystä Vantaan Koivu­haassa – auto oli tarkoituskin viedä romutettavaksi, kertoo kuljettaja

    11. Näytä lisää