Mielipide    |   Mielipide

Ara-asukkaista alle viisi prosenttia on hyvätuloisia

Asunnot vastaavat juuri siihen tarpeeseen, johon ne on tarkoitettu.

Helsingin Sanomat kertoi (11.8.) tekemästään selvityksestä, jossa tarkasteltiin vuokraeroja kaupungin ja vapaarahoitteisten vuokra-asuntojen välillä. Jutussa todettiin hyvätuloisten hyötyvän kohtuuhintaisista vuokra-asunnoista.

Ara-tuetuissa vuokra-asunnoissa harva asukas on kuitenkaan hyvätuloinen. Helsingin kaupunki selvitti alkuvuodesta, miten vuonna 2017 pääkaupunkiseudulla voimassa olleet Ara-vuokra-asuntojen tulorajat suhteutuivat jo kaupungin asunnoissa asuvien tulotasoon.

Selvisi, että kaupungin vuokra-asuntojen asuntokunnista 2 141 ylitti tulorajan. Tämä on vain viisi prosenttia asuntokunnista ja kolme prosenttia asukkaista. Ara-tuettujen vuokra-asuntojen asuntokuntien bruttotulot olivat lähes 40 prosenttia pienemmät kuin Helsingin asuntokunnilla keskimäärin. Asunnot vastaavat siis juuri siihen tarpeeseen, johon ne on tarkoitettu.

Valtion tukemiin Ara-asuntoihin valitaan asukkaat tulojen ja varallisuuden sekä asunnon­tarpeen mukaan. Asukasprofiilissa korostuvat erityisesti pienituloisuus, työttömyys ja opiskelijastatus.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Asuminen on kotitalouksien suurin menoerä. Vuokra-asumisen hinta on noussut viime vuosina. Asunnoista on erityisesti suurissa kaupungeissa pulaa. Mitä enemmän asuminen maksaa, sitä heikommiksi käyvät kohtuullisen kulutuksen edellytykset.

Pienituloisimmilla asumiseen ja ruokaan menee paikoin yli puolet kaikista käytettävissä olevista tuloista. Pienituloisten asumista tuetaan asumistuen ­lisäksi osittain myös toimeen­tulotuen kautta, jonka pitkä­aikainen käyttö on lisääntynyt.

Kohtuuhintaisessa asumisessa ei ole kyse vain siitä, että ihminen saa asunnon. Kyse on myös siitä, että hänellä ei ole pelkoa asunnon menettämisestä, vaikka elämäntilanne paranisi. On kestävän kaupunkikehityksen kannalta tärkeää, että samoilla alueilla ja samoissa taloissa asuu hyvin erilaisissa elämäntilanteissa eläviä ihmisiä.

Juha Kaakinen

toimitusjohtaja, Y-Säätiö

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Lukijan mielipide
  • Vuokra-asunnot
  • Asuminen
  • Mielipide

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Hyvää pari­suhdetta ei ratkaise seksi, raha tai lasten­kasvatus, vaan nämä kaksi syvempää ulottuvuutta

    2. 2

      Ennennäkemätön huijaus­epäily Helsingin lääke­tieteellisen pääsy­kokeissa: Surkeasti vastanneen kokelaan papereihin ilmestyi mystisesti täydelliset vastaukset

    3. 3

      ”Harva varmaan odottaa kuulevansa työhaastattelussa tappouhkauksen, epäsuorankaan” – Moni on törmännyt töitä hakiessaan outoihin kysymyksiin, tällaisia ne ovat

    4. 4

      Näin lääketieteellisen pääsykoehuijaus toteutettiin – Huijarikaksikko peukaloi alkuperäistä valintakoepaperia, tässä ovat käytetyt mallivastaukset

    5. 5

      Suomalaista miesnäyttelijää syytetään raiskauksesta

    6. 6

      Ilmatieteen laitos varoittaa: Myrsky iskee illalla Etelä-Suomeen

    7. 7

      Vietnamin Bachelor on yllättäen koko maailman huomion kohteena, kun kaksi naista hylkäsi ”unelmien poikamiehen” ja poistui kuvauksista parina – tämän vuoksi se on tärkeää

    8. 8

      Kiira Korven tilitys entisistä valmentajistaan on karua luettavaa: ”Jälkeenpäin on ollut pysäyttävää tajuta, kuinka pahoin voin”

    9. 9

      Amerikkalais­nuoret imevät nyt myrkkyä muisti­tikusta – Sähkö­tupakka Juulista tuli trendi­pahe, jota myyjä pitää petollisena: ”Se pilaa kaiken”

      Tilaajille
    10. 10

      Tältä näyttää tamperelainen ratikka – se on ”konstailematon” ja ”aito”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hyvää pari­suhdetta ei ratkaise seksi, raha tai lasten­kasvatus, vaan nämä kaksi syvempää ulottuvuutta

    2. 2

      Taksikuski tuijotti vaihdekeppiä, ajoi madellen ja vaati maksua käteisellä Helsingin keskustassa – Teippihuijaus paljastui, kun Inari Suomela valitti sekavasta kyydistä taksiyhtiöön

    3. 3

      Onko kuvassa näkemäsi nainen nuori vai vanha? Yksi kuuluisimmista illuusioista on elänyt vuodesta 1915 internetin keskustelupalstoille — Nyt tutkijat selvittivät sata vuotta vanhan kuvan ”jujun”

    4. 4

      Ennennäkemätön huijaus­epäily Helsingin lääke­tieteellisen pääsy­kokeissa: Surkeasti vastanneen kokelaan papereihin ilmestyi mystisesti täydelliset vastaukset

    5. 5

      Friteerattuun kanaan erikoistunut pikaruokaketju Kentucky Fried Chicken tulee Suomeen

    6. 6

      Amerikkalais­nuoret imevät nyt myrkkyä muisti­tikusta – Sähkö­tupakka Juulista tuli trendi­pahe, jota myyjä pitää petollisena: ”Se pilaa kaiken”

      Tilaajille
    7. 7

      Ylivelkaisen vanhemman kuolema sekoitti elämäni ja ajoi minut työttömäksi

    8. 8

      Suomalaista miesnäyttelijää syytetään raiskauksesta

    9. 9

      Kiira Korven tilitys entisistä valmentajistaan on karua luettavaa: ”Jälkeenpäin on ollut pysäyttävää tajuta, kuinka pahoin voin”

    10. 10

      Trump jakoi YK-puheessa maailman Yhdysvaltojen ystäviin ja hyväksikäyttäjiin – video näyttää, kuinka kuulijat nauroivat presidentin väitteelle hänen hallituksensa saavutuksista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Köyhien lasten hätä alkoi näkyä, kun toimeentulotuki siirtyi Kelan hoitoon – ”Tapaan lapsia, jotka ovat silmät pyöreinä, kun vien heille juustoa tai jogurttia”

    2. 2

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    3. 3

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    4. 4

      Krp ottanut kiinni kolmannen henkilön Turun seudun laajoissa kotietsinnöissä – ”Etsinnät sujuneet suunnitelmien mukaan”

    5. 5

      Sotilaslähde HS:lle: Airiston Helmi ollut vuosia Puolustus­voimien ja Supon tarkkailussa – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    6. 6

      Työelämä on ajautunut aivot turruttavaksi silpuksi, mikä ajaa kolmekymppiset työkyvyttömyyteen – Aivotutkijoiden ratkaisu on uusi työaika, ja näin se toimii

      Tilaajille
    7. 7

      Markku hakee Viipurista bensaa, seksiä ja puolisolle kukkia – Yhä useampi itärajan mies tuo myös hiv:n, mutta testeihin Markku ei mene

      Tilaajille
    8. 8

      Onko kuvassa näkemäsi nainen nuori vai vanha? Yksi kuuluisimmista illuusioista on elänyt vuodesta 1915 internetin keskustelupalstoille — Nyt tutkijat selvittivät sata vuotta vanhan kuvan ”jujun”

    9. 9

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    10. 10

      ”Hän ei lopeta koskaan” – Tällainen mies on rahalla, viinalla ja nuuskalla lapsia Helsingin keskustassa houkutellut sarjahyväksikäyttäjä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää