Mielipide    |   Kolumni

Ihmelahjakkuus toisi yleisurheilumitalin, mutta uusien tahkopihkaloiden perään ei kannata huudella

Keiden piti olla mitalikunnossa yleisurheilun EM-kisoissa?

Suomen yleisurheilun tilasta on riittänyt puhetta murheel­listen yleisurheilun EM-kisojen jälkeen. Urheiluliiton valmennusjohtajalle Jorma Kemppaiselle on vaadittu potkuja, ja valmennusjärjestelmään kaivataan uudistuksia.

Kuulostaa menneiden aikojen touhulta. Oi niitä aikoja, kun uusiseelantilainen Arthur Lydiard houkuteltiin 1960-luvun lopulla Suomeen, ja hän palautti opeillaan Suomen kestävyysjuoksun mitalikantaan 1970-luvulla. Tai mennään vielä kauemmas ja reväistään Tahko Pihkalan sotilaallinen vouhotus ja opit, joilla 1910-luvulla yleisurheilu nousi kukoistukseen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Jos jostain Kemppaiselta voisi odottaa selitystä, se ei ole edes mitalitavoite vaan erikoinen väite kahden viikon aikana kadonneesta kärkiurheilijoiden kunto­piikistä. Jos sillä selitetään mitalien karkaamista, täytyy ihmetellä.

Keiden piti olla mitalikunnossa? Kävelijä Aku Partasen ehkä, mutta muut tilastojen perusteella lähellä mitalisaumaa olleet urheilijat olivat tehneet yhden potentiaalisen tuloksen jossain kylä­kisoissa. Kuten Ylen mainio kommentaattori Jarkko Finni totesi, mitalia voi oikeasti odottaa urheilijalta, jonka koko kauden tulostaso on riittävän korkealla. Tällaisia urheilijoita Suomella ei nyt ollut.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Ennen kuin kaivataan uusia lydiardeja tai pihkaloita, kannattaa muistaa, että yleisurheilu ei vedä entisaikojen malliin massoja, joista lahjakkuuksia nousisi säännöllisesti. Sen sijaan jos Suomeen ilmaantuisi oma Jakob Ingebrigtsen ja/tai Armand Duplantis, yleisurheilun johtohahmojen olisi helppo hymyillä ja patsastella.

Valmennukseen pitää varmasti satsata paremmin, mutta sekin tökkii Ingebrigt­senin ja Duplantisin kohdalla: molemmilla valmentajana on oma isä. Siinä ei liiton systeemeillä ole paljon tekemistä.

17-vuotias Ingebrigtsen voitti peräkkäisinä päivinä 1 500 metriä ja 5 000 metriä ja juoksi myös 1 500 metrin alkuerän. 22-vuotias Topi Raitanen totesi, että hänellä ei ole vielä riittävästi kuntopohjaa kahteen peräkkäiseen 3 000 metrin estejuoksuun – joiden välissä oli yksi välipäivä.

Raitasella on mahdollisuudet nousta kahden vuoden päästä mitaliehdokkaaksi, mutta norjalaisen huima menestys jo juniori-ikäisenä hämmästyttää. Kyse on poikkeustapauksesta, mutta onhan näitä Suomessakin – he eivät vain ole yleisurheilijoita vaan esimerkiksi jääkiekkoilijoita, kuten 20-vuotias Patrik Laine.

Kirjoittaja on HS:n urheilutoimittaja.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Yleisurheilu
  • Lahjakkuus
  • Kolumnit
  • Ismo Uusitupa

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Pattitilanne taloyhtiössä: Naapuri seisottaa isoa autoa ikkunan edessä, valittaja sai kuulla häiritsevänsä asumismukavuutta

    2. 2

      Raiskauksen määritelmää muuttava kansalaisaloite etenee eduskuntaan – Näin aloite määrittelee rangaistavat sukupuoliyhteydet

    3. 3

      Kun nuoret äidit haksahtavat ravitsemusgurujen hölynpölyyn, kärsijöitä ovat lapset – Näin sanoo ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen ja oikoo verkon vallanneita harhaluuloja yksi kerrallaan

      Tilaajille
    4. 4

      Katso tästä taulukosta, tulisitko toimeen kohtuullisena pidetyillä menoilla – Tutkijat määrittelivät, mitä Suomessa tarvitaan säälliseen elämään

    5. 5

      Yksityinen palokunta pelasti Kanye Westin ja Kim Kardashianin kartanon Kalifornian maastopaloilta – Yhdysvalloissa myös vakuutusyhtiöt suojaavat arvokoteja omin palomiehin

    6. 6

      Sairaat ja lannistuneet ihmiset juoksevat luukulta luukulle saamatta apua – Ministeriön raportti maalaa karun kuvan työttömien palvelusta Suomessa

    7. 7

      Brexit-sopimus horjuttaa Britannian hallitusta ministerien erotessa – pääministeri May astuu parlamentin hiostettavaksi, suora lähetys käynnissä

    8. 8

      Haimasyöpään kuolee Suomessa yhä useampi – kun oireita ilmenee, sairaus on yleensä edennyt liian pitkälle

    9. 9

      Jalkapallomaailman kuuluisin hiuspehko lähti – Twitter pursuaa kuvia tukan uudesta kodista: Messi, Ronaldo, Mourinho

    10. 10

      Järvenpää panee 600 000 euroa lisää 25-kerroksiseen tornitaloon, jota ei rakenneta – Kaupunginjohtaja: ”Kyllä te pääsette riipimään ja rääpimään ja piehtaroimaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Puurokattila liedellä kertoi, että asunnosta oli lähdetty vauhdilla – Sina Varheen tytär katosi, ja seuraavien kuukausien jäljet seuraavat äitiä läpi elämän

      Tilaajille
    2. 2

      Melania Trumpin hätkähdyttävä lausunto osoittaa, että ensimmäisen naisen vaikutus­valta Valkoisessa talossa saattaa olla kuviteltua suurempi

    3. 3

      Suomessa ei pysy järjissään marraskuussa ilman lentämistä – ja se on meidän parikymppisten luonnonystävien tragedia

    4. 4

      Elokuvia netistä ladanneet suomalaiset ovat saaneet perintäkirjeitä tekijänoikeus­maksuista – Nyt viranomaiset selvittävät asiaa

    5. 5

      Haimasyöpään kuolee Suomessa yhä useampi – kun oireita ilmenee, sairaus on yleensä edennyt liian pitkälle

    6. 6

      Opiskelija oli muuttamassa soluasuntoon mutta joutuikin remontin keskelle – Vuokranantaja ei halunnut purkaa sopimusta ja kehotti ottamaan ”järjen käteen”

    7. 7

      Sushikokki tappoi kollegansa veitsellä ravintolassa Kampissa, likaveden läiskyminen oli viimeinen pisara – oikeus tuomitsi vankilaan

    8. 8

      Kun nuoret äidit haksahtavat ravitsemusgurujen hölynpölyyn, kärsijöitä ovat lapset – Näin sanoo ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen ja oikoo verkon vallanneita harhaluuloja yksi kerrallaan

      Tilaajille
    9. 9

      Katso tästä taulukosta, tulisitko toimeen kohtuullisena pidetyillä menoilla – Tutkijat määrittelivät, mitä Suomessa tarvitaan säälliseen elämään

    10. 10

      Kela tulkitsi eri sukupuolta olevan vuokranantajan puolisoksi ja epäsi tuen – Oikeusasiamiehen mukaan tukiasian käsittely oli asiatonta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Siivooja Aino-Maija Leinonen näki keskiluokkaiset kodit ja päätti elää toisin – ”Kaikkien lempiväri on valkoinen ja kaikilla on samat esineet”

      Tilaajille
    2. 2

      Suomalaisia on kasvatettu ylenpalttiseen reippauteen, sanoo lastenpsykiatri Jari Sinkkonen – Sillä on hintansa, ja nyt se heijastuu parisuhteisiimme ja omien lastemme käytökseen

      Tilaajille
    3. 3

      Helsingin surkein taloyhtiö oli pahassa jamassa ja jopa vaarallinen – juuri valmistunut peruskorjaus maksoi 2 800 euroa neliöltä

    4. 4

      Suorakulmaisen jäävuoren mysteeri selvisi Etelämantereella

    5. 5

      Puurokattila liedellä kertoi, että asunnosta oli lähdetty vauhdilla – Sina Varheen tytär katosi, ja seuraavien kuukausien jäljet seuraavat äitiä läpi elämän

      Tilaajille
    6. 6

      Ilta-Sanomat: Näyttelijä Aku Hirviniemi sai syytteen kahdesta seksuaalisesta ahdistelusta

    7. 7

      Valkoisen talon lehdistö­sihteeri levitti ilmeisesti peukaloitua videota, jossa CNN:n toimittaja näyttää läimäyttävän avustajaa – ”Olemme ylittäneet uuden rajan”

    8. 8

      Syvällä Lapin erämaassa kulkee natsi-Saksan viimeinen puolustuslinja, ja nyt sieltä löytyi salaperäinen vankileiri

      Tilaajille
    9. 9

      Helsingissä kuultiin ”Islannin ihmeestä”: Nuorten juominen, tupakointi ja huumeiden­käyttö laskivat dramaattisesti, koska vanhempien asenteet ja käytös muuttuivat

    10. 10

      Ihmisten ja hiirten aivoista löytyi suolisto­bakteereita – ”Tämä on tajunnan­räjäyttävää”, kommentoi neuro­tieteilijä

    11. Näytä lisää