Mielipide    |   Mielipide

Vastuulliset lihantuottajat voisivat tuoda markkinoille vesistöystävällisen lihan

Saaristomeren lantapommin purkamiseen on olemassa ratkaisuja.

Paha sinileväkesä on käynnistänyt vilkkaan keskustelun Itämeren ravinnekuormituksen syistä. Teollisuus- ja yhdyskuntalähteiden yhä tehostuva puhdistaminen nostaa maatalouden vääjäämättä tikun nokkaan. Suomen ympäristökeskuksen mukaan esimerkiksi Saaristomeren alueella sinileviä ruokkivasta fosforista jo lähes 80 prosenttia tulee maataloudesta.

Kuten Roger Westerberg (HS Mielipide 10.8.) painotti, kasvintuotannossa keinolannoitteita käytetään varsin säästeliäästi. Ongelmana onkin nimenomaan eläintuotanto, joka Suomessa on keskittynyt alueellisesti.

Kaikki lanta on säännösten mukaan hyödynnettävä tai käytettävä peltoviljelyssä, eikä peltopinta-alaa ole järkevien etäisyyksien päässä riittävästi. Lannan kuljettaminen ravinneylijäämäisiltä alueilta ei ole kannattavaa kuljetuskustannusten vuoksi.

Lantaa levitetään etenkin Varsinais-Suomessa ja Etelä-Pohjanmaalla kasvien tarpeisiin nähden liian suuria määriä peltohehtaaria kohden, kuten Sari Sarkomaa (HS Mielipide 8.8.) kirjoitti. Nyt luotava fosforiylijäämä valuu vesistöihin 20–30 vuoden ajan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Tilanne on erityisen vaikea broilerin ja sianlihan tuotannossa juuri Saaristomeren valuma-alueella. Eläintilat ovat siellä alkaneet huolestuttavasti irrottautua maatalouden ympäristökorvauksesta, joka rajoittaa lannan levittämistä. Kuten Perttu Virkajärvi kollegoineen kirjoitti (HS Mielipide 13.8.), karjataloudessa logistinen haaste ei ole yhtä suuri pienempien hehtaarikohtaisten eläinmäärien vuoksi.

Toisin kuin MTK:n Airi Kulmala ja Paavo Myllymäki (HS Mielipide 13.8.) esittivät, biokaasun tuotanto ei ratkaise lantaongelmaa. Siinä ravinteet eivät häviä minnekään. Lopputuotteen volyymi pienenee hieman mutta ei ratkaisevasti kuljetuskustannusten näkökulmasta. Muitakin toimia tarvitaan.

Ratkaisujen löytämiseksi broilerin- ja sianlihantuotannon paikallista fosforikertymää korostavat piirteet – suuret tilakohtaiset eläinmäärät ja alueellinen keskittyminen – voitaisiin yhdistää näiden toimialojen menestystekijään, voimakkaaseen vertikaaliseen integraa­tioon.

Esimerkiksi broilerintuotannossa kaikki tuotannon vaiheet ovat osia tarkoin kontrolloidusta ketjusta, jonka toisessa päässä on fileesuikaleen ostava kuluttaja.

Fazerin viljavision tai Valion suunnitteilla olevan Nivalan lannankäsittelylaitoksen kaltaiset innovaatiot osoittavat, että tuotantoketjujen sisällä on tahtoa kehittää ratkaisuja maa­talouden ympäristövaikutusten hallintaan.

Vastuulliset lihantuottajat voisivat nyt tuoda markkinoille vesistöystävällisen lihan, jossa lannan paikallinen kertyminen on ratkaistu kestävästi.

Kuluttajien joukossa on varmasti niitä, jotka haluavat ­maksaa hieman enemmän vaikkapa Itämeri-broilerista, jonka tuotantoketjussa lanta olisi ­käytetty hyödyksi muilla kuin ravinneylijäämäisillä alueilla.

Lisäksi lannan hehtaarikohtaisen levitysmäärän hallinnollinen rajoittaminen nykyistä pienemmäksi kaikessa eläintuotannossa vähentäisi vesistöjen ravinnekuormitusta ja loisi kannustimia innovatiivisten ratkaisujen löytämiseen.

Antti Iho

erikoistutkija, Luonnonvarakeskus

Marjukka Porvari

johtaja, Puhdas Itämeri -hankkeet

John Nurmisen Säätiö

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Junaliikenne kokonaan pysähdyksissä Etelä-Suomessa, häiriön kestosta ei tietoa – Helsingin päärautatieasema pahoin ruuhkautunut

    2. 2

      Tutkijoille selvisi vihdoin, miksi talidomidi tuhosi tuhansien lapsien elämän

    3. 3

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    4. 4

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    5. 5

      Päiväkotien rahankeruussa on kirjavat käytännöt – ”Yksi vanhempi laittoi sähköpostilla kaikille oman tilinumeronsa ja pyysi kymmentä euroa kuukaudessa”

    6. 6

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    7. 7

      Toimitusjohtajan epäillään ampuneen naisen oven läpi Lohjan Sammatissa – useat ihmiset hakeneet miehelle lähestymiskiellon, taustalla väkivaltaa ja uhkailua

    8. 8

      Kyselytutkimus paljasti hämmentävän aukon suomalaisten ilmastotietämyksessä: Joka kymmenes uskoo päästöttömän ydinvoiman tuottavan eniten hiilidioksidipäästöjä

    9. 9

      Jussi Halla-aho syytti Alman tentissä pääministeriä talon tarjoamisesta turvapaikanhakijoille: ”Sipilällä oli keskeinen vastuu tilanteen pahentamisesta”

    10. 10

      Syyrialaisten vahinkolaukaus oli tumpeloinnin seuraus, mutta venäläiskoneet ovat putoilleet aiemminkin omien tulituksessa – Tämä tiedetään tiedustelukoneen ampumisesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    2. 2

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    3. 3

      Toimitusjohtajan epäillään ampuneen naisen oven läpi Lohjan Sammatissa – useat ihmiset hakeneet miehelle lähestymiskiellon, taustalla väkivaltaa ja uhkailua

    4. 4

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    5. 5

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    6. 6

      Vihreiden kannatus laski edelleen – perus­suomalaisille saman verran nousua

    7. 7

      Teinityttöjen jengi terrorisoi muita nuoria Espoon kauppakeskuksissa – 13-vuotiaan tytön hiukset sytytettiin tuleen, sivustaseuraajat hurrasivat päähän osuneelle potkulle

    8. 8

      Rakkaus hiipui muttei kuollut – Näin elvytät väljähtäneen parisuhteen ja rakastut kumppaniisi uudelleen

      Tilaajille
    9. 9

      Espoo myöntää: Opetusjohtaja ei suostunut irtisanomaan Saunalahden rehtoria – Potkut antoi lopulta alempi virkamies

    10. 10

      Mikä ihme saa amerikkalaiset luulemaan, että he säästyvät hirmu­myrskyjen tuhoilta? Vastauksia on ainakin kolme

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Auschwitziin matkanneet Kallion lukiolaiset kokivat Suomi-häpeää krakovalaisessa juutalaisravintolassa: ”Minun oli pakko mennä kysymään heiltä, että ymmärrättekö te yhtään, mitä teette”

    3. 3

      Mies havahtui hetkeksi hereille vesipuisto Serenassa, mutta jatkoi juhlintaa vielä viikon ympäri Etelä-Suomea – Lopulta mies tajusi rahoittaneensa 10–15 hengen elostelua 12 000 eurolla

    4. 4

      Tytti Peltosen palkka on niin pieni, että se on käytetty kaksi viikkoa ennen tilipäivää – Suomessa on kymmeniätuhansia työssäkäyviä köyhiä

      Tilaajille
    5. 5

      Virpi oli luokan priimus ja lääkäriperheen kultahippu – Hänestä tuli kirurgi, joka leikkasi potilaita lääkehuuruissa ja joutui lopulta vankilaan

      Tilaajille
    6. 6

      Helsinkiläisnaisen auto saarrettiin traktorilla Nuuksiossa – ”Espoon sumputtaja” Lucas Heimsch perheineen kertoo nyt, mikä kaupunkilaisten käytöksessä mättää

    7. 7

      Espoolainen oppilas kuoli saatuaan sairaus­kohtauksen liikunta­tunnilla, jolla tehtiin piip-testiä – Testistä on annettu tarkat ohjeet kouluille, sanoo sivistys­toimen johtaja

    8. 8

      Serena Williams -pilapiirroksesta rasismisyytöksiä saanut lehti iskee takaisin kansikuvallaan: ”Tervetuloa poliittisesti korrektiin maailmaan”

    9. 9

      ”Ihmiset eivät osaa nukkua, ovat superkireitä ja yli- tai alipainoisia”, sanoo joogaopettaja, joka uupui itsekin – Sitten hän löysi ratkaisun ja näyttää nyt kolme helppoa palauttavaa liikettä

    10. 10

      Kohufinaalin voittanut Naomi Osaka paljasti, mitä Serena Williams sanoi hänelle yleisön buuausten aikana

    11. Näytä lisää