Mielipide
Macronin aloite ei tarjoa mitään erityistä Suomelle
Ranskan presidentin Emmanuel Macronin puolustusaloitetta ja Suomen osallistumista siihen käsitellään todennäköisesti ensi viikolla Macronin Suomen-vierailulla.
Macronin eurooppalaisen interventioaloitteen tarkoituksena on parantaa hankkeessa mukana olevien maiden yhteistyötä ja reagointia kriisitilanteissa. Kesäkuussa allekirjoitetun aiejulistuksen mukaan kyseessä on sotilaallinen yhteistyöhanke, johon kuuluu operaatioiden tukeminen, strateginen ennakointi ja suunnittelu, tiedonvaihto, skenaario- ja doktriinityö sekä kokemuksista oppiminen.
Hankkeeseen osallistuu nyt yhdeksän EU-maata, mutta siinä voi olla mukana muitakin kuin unionin jäsenmaita. EU-eroaan valmisteleva Britannia on mukana, ja Norjaltakin on kysytty osallistumishalukkuutta.
Suomikin saattaa mennä mukaan hankkeeseen – onhan Suomen linjana ollut eurooppalaisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittäminen sekä uusiin yhteistyöhankkeisiin osallistuminen. Macronin aloite ei kuitenkaan välttämättä edistä eurooppalaista turvallisuuspolitiikkaa, eikä Suomen osallistuminen erityisesti vahvista sitä.
Aloitteen tarkoitus on vahvistaa eurooppalaista strategista autonomiaa. Yhteistyö on joustavaa eikä sido osallistujia. Uusia joukkoja ei ole tarkoitus muodostaa. Aloitteen on määrä vahvistaa EU:ta ja Natoa, ei kilpailla niiden kanssa.
Ranskan puolustusministeri Florence Parly on korostanut, että aloite keskittyy operaatioihin. Taustalla ovat Ranskan kokemukset esimerkiksi Malista, missä ranskalaiset joukot joutuivat 2010-luvun alkupuolella taistelemaan yksin islamisteja vastaan ennen kuin saivat tukea muilta mailta ja YK:lta. Parlyn mukaan interventioaloitteeseen toivotaan motivoituneita, sitoutuneita ja kyvykkyytensä osoittaneita maita.
Mukaan liittyneet maat ovat tainneet olla hieman epävarmoja siitä, mistä on kysymys. Onko tarkoitus vain sitouttaa kaikkein toimintakykyisimmät eurooppalaiset maat Ranskan operaatioiden entistä ripeämpään tukemiseen? Aloitteen tavoitteet ovat sinänsä kannatettavia, mutta mikään ei vakuuta siitä, että niihin päästäisiin tällä keinoin.
Tehokkaita sotilasoperaatioita tarvitaan, mutta niitä varten on muitakin toimijoita. Aiejulistuksessa mainitut luonnonkatastrofit, voimistuva maahanmuutto ja yleinen turvallisuustilanteen epävakaus ovat sinänsä hyviä perusteita lisätä yhteistyötä, mutta tämän hankkeen merkitys näiden ongelmien ratkaisemisessa jää epäselväksi.
Britannian sitouttaminen Euroopan puolustukseen brexitin jälkeen on tärkeää, mutta siinä tarvitaan sopimusta EU:n kanssa, ei löyhää ryhmää Ranskan ympärillä. Kovin nopeasti tuskin kukaan uskoo strategisen ajattelun yhtenäistyvän.
Ruotsi näyttää toistaiseksi jättäytyvän hankkeesta sivuun, sillä siihen osallistuminen maksaa ja saattaa vahingoittaa EU:n yhtenäisyyttä.
Italia oli lähdössä mukaan mutta perääntyi, koska hanke ei täydennä EU:ta eikä Natoa – tai ehkä siksi, että Ranskan ja Italian välit ovat tällä hetkellä huonot.
Saksalla taas ei ollut valinnanvaraa. On arvioitu, että hankkeen eteläinen painotus ei miellyttänyt Saksaa, mutta maa joutui menemään mukaan Ranskan ja Saksan yhteistyön tärkeyden takia. Saksa ei voi estääkään hanketta.
Aloite kuvastaa eurooppalaisen puolustusintegraation perusongelmaa: eteenpäin päästään usein nopeimmin pienellä etujoukolla, mutta jännitteitä voi syntyä, jos kaikki eivät ole mukana. EU:n pysyvä rakenteellinen yhteistyö on esimerkki etenemisestä pienissä ryhmissä.
Ranskalle nämäkin ryhmät vaikuttavat liian suurilta. Se rakentaa eksklusiivista ja nopeaa vaihtoehtoa EU:lle, jonka heikkoutena se pitää hitautta ja minimaalisia kontribuutioita mailta, joiden osallistumisen merkitys on lähinnä symbolinen.
Eurooppalaisessa puolustuksessa suuret maat kyllä johtavat mielellään, mutta kukin omia hankkeitaan. Suomi on jo mukana Britannian ja Saksan johtamissa hieman samantyyppisissä hankkeissa.
Onko poisjääminen nyt riski? Vai vesittäisikö Suomen osallistuminen hankkeen perusidean? Kaikkien mukaantulo voisi johtaa siihen, että Ranska kehittäisi taas uuden, entistä valikoivamman aloitteen.
Suomella ei liene mitään sellaista erityiskykyä, mitä Ranska tarvitsisi. Ehkä Ranska olisi tyytyväinen, jos Suomi vain toteaisi hankkeesta jotain yleisesti myönteistä muttei lähtisi itse mukaan.
Hanna Ojanen
Kirjoittaja on kansainvälisen politiikan dosentti Helsingin yliopistossa.
Macronin eurooppalaisen interventioaloitteen tarkoituksena on parantaa hankkeessa mukana olevien maiden yhteistyötä ja reagointia kriisitilanteissa. Kesäkuussa allekirjoitetun aiejulistuksen mukaan kyseessä on sotilaallinen yhteistyöhanke, johon kuuluu operaatioiden tukeminen, strateginen ennakointi ja suunnittelu, tiedonvaihto, skenaario- ja doktriinityö sekä kokemuksista oppiminen.
Hankkeeseen osallistuu nyt yhdeksän EU-maata, mutta siinä voi olla mukana muitakin kuin unionin jäsenmaita. EU-eroaan valmisteleva Britannia on mukana, ja Norjaltakin on kysytty osallistumishalukkuutta.
Suomikin saattaa mennä mukaan hankkeeseen – onhan Suomen linjana ollut eurooppalaisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittäminen sekä uusiin yhteistyöhankkeisiin osallistuminen. Macronin aloite ei kuitenkaan välttämättä edistä eurooppalaista turvallisuuspolitiikkaa, eikä Suomen osallistuminen erityisesti vahvista sitä.
Aloitteen tarkoitus on vahvistaa eurooppalaista strategista autonomiaa. Yhteistyö on joustavaa eikä sido osallistujia. Uusia joukkoja ei ole tarkoitus muodostaa. Aloitteen on määrä vahvistaa EU:ta ja Natoa, ei kilpailla niiden kanssa.
Ranskan puolustusministeri Florence Parly on korostanut, että aloite keskittyy operaatioihin. Taustalla ovat Ranskan kokemukset esimerkiksi Malista, missä ranskalaiset joukot joutuivat 2010-luvun alkupuolella taistelemaan yksin islamisteja vastaan ennen kuin saivat tukea muilta mailta ja YK:lta. Parlyn mukaan interventioaloitteeseen toivotaan motivoituneita, sitoutuneita ja kyvykkyytensä osoittaneita maita.
Mukaan liittyneet maat ovat tainneet olla hieman epävarmoja siitä, mistä on kysymys. Onko tarkoitus vain sitouttaa kaikkein toimintakykyisimmät eurooppalaiset maat Ranskan operaatioiden entistä ripeämpään tukemiseen? Aloitteen tavoitteet ovat sinänsä kannatettavia, mutta mikään ei vakuuta siitä, että niihin päästäisiin tällä keinoin.
Tehokkaita sotilasoperaatioita tarvitaan, mutta niitä varten on muitakin toimijoita. Aiejulistuksessa mainitut luonnonkatastrofit, voimistuva maahanmuutto ja yleinen turvallisuustilanteen epävakaus ovat sinänsä hyviä perusteita lisätä yhteistyötä, mutta tämän hankkeen merkitys näiden ongelmien ratkaisemisessa jää epäselväksi.
Britannian sitouttaminen Euroopan puolustukseen brexitin jälkeen on tärkeää, mutta siinä tarvitaan sopimusta EU:n kanssa, ei löyhää ryhmää Ranskan ympärillä. Kovin nopeasti tuskin kukaan uskoo strategisen ajattelun yhtenäistyvän.
Ruotsi näyttää toistaiseksi jättäytyvän hankkeesta sivuun, sillä siihen osallistuminen maksaa ja saattaa vahingoittaa EU:n yhtenäisyyttä.
Italia oli lähdössä mukaan mutta perääntyi, koska hanke ei täydennä EU:ta eikä Natoa – tai ehkä siksi, että Ranskan ja Italian välit ovat tällä hetkellä huonot.
Saksalla taas ei ollut valinnanvaraa. On arvioitu, että hankkeen eteläinen painotus ei miellyttänyt Saksaa, mutta maa joutui menemään mukaan Ranskan ja Saksan yhteistyön tärkeyden takia. Saksa ei voi estääkään hanketta.
Aloite kuvastaa eurooppalaisen puolustusintegraation perusongelmaa: eteenpäin päästään usein nopeimmin pienellä etujoukolla, mutta jännitteitä voi syntyä, jos kaikki eivät ole mukana. EU:n pysyvä rakenteellinen yhteistyö on esimerkki etenemisestä pienissä ryhmissä.
Ranskalle nämäkin ryhmät vaikuttavat liian suurilta. Se rakentaa eksklusiivista ja nopeaa vaihtoehtoa EU:lle, jonka heikkoutena se pitää hitautta ja minimaalisia kontribuutioita mailta, joiden osallistumisen merkitys on lähinnä symbolinen.
Eurooppalaisessa puolustuksessa suuret maat kyllä johtavat mielellään, mutta kukin omia hankkeitaan. Suomi on jo mukana Britannian ja Saksan johtamissa hieman samantyyppisissä hankkeissa.
Onko poisjääminen nyt riski? Vai vesittäisikö Suomen osallistuminen hankkeen perusidean? Kaikkien mukaantulo voisi johtaa siihen, että Ranska kehittäisi taas uuden, entistä valikoivamman aloitteen.
Suomella ei liene mitään sellaista erityiskykyä, mitä Ranska tarvitsisi. Ehkä Ranska olisi tyytyväinen, jos Suomi vain toteaisi hankkeesta jotain yleisesti myönteistä muttei lähtisi itse mukaan.
Hanna Ojanen
Kirjoittaja on kansainvälisen politiikan dosentti Helsingin yliopistossa.
HS Digi -tilauksella pääset lukemaan rajoituksetta tämän ja muita kiinnostavia artikkeleita
- Vieraskynä Seuraa
- Ranska Seuraa
- Emmanuel Macron Seuraa
- Turvallisuuspolitiikka Seuraa
- Suomi Seuraa
- Eurooppa Seuraa
- Euroopan unioni Seuraa
- Nato Seuraa
- Britannia Seuraa
- Saksa Seuraa
- Ruotsi Seuraa
- Italia Seuraa
Kommentit
Kommenttisi on moderoitavana. Viestejä julkaistaan sitä mukaa, kun toimitus ehtii niitä tarkistaa. Viestejä tarkistetaan arkisin kello 7–24 ja viikonloppuisin kello 8–24