Mielipide    |   Mielipide

Käytöshäiriöiselle nuorelle on vaikea asettaa rajoja

Lastensuojelun työntekijöiden ei pidä provosoitua, vaikka nuori käyttäytyisi ärsyttävästi.

Helsingin Sanomissa on ollut useita kirjoituksia koskien lastensuojelulaitosten nuorten elämää ja kohtelua. Olen toiminut yli 20 vuoden ajan lastensuojelulaitosten psykiatrina. Olen hoitanut ja arvioinut nuoria ja kouluttanut työntekijöitä.

Olen kuullut useiden nuorten kertovan lastensuojelulaitoksissa tapahtuneesta epäammatillisesta kohtelusta. Valitettavasti olen kuullut nuorilta myös sen, että samaa on tapahtunut myös muissa organisaatioissa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Lastensuojelulaitosten toimintaa ja toiminnan edellytyksiä tulisi selvittää laajemmin. On selvää, että selkeän käsityksen lastensuojelulaitoksen työstä saa vasta sitten, kun on haastateltu sekä nuoria että laitosten työntekijöitä (HS Kotimaa 31.8.).

Monien lastensuojelulaitokseen sijoitettavien nuorten ongelma on käyttäytymisen säätelyn ongelma, jota kutsutaan käytöshäiriöksi. Nuoruusiässä käytöshäiriö näyttäytyy selvimmin aikuisten vaikeutena saada nuori toimimaan ohjeiden ja rajoitusten mukaan. Nuorelle ikätoverit ovat tärkeitä. Nuori löytää vertaisseuraa samalla lailla kokevista muista nuorista tai vaikkapa aikuisista. Tämä seura voi viedä käytöshäiriönuoren mukanaan huumeiden käyttöön ja siihen usein liittyvään rikolliseen elämään.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Huoleni tällä hetkellä on rajojen asettamisen vaikeus lastensuojelulaitoksissa. Tämä on johtanut päihteiden käytön, karkaamisten ja myös väkivaltaisuuden lisääntymiseen. Näin ei pitäisi olla, koska moni nuori sijoitetaan juuri näiden ongelmien vuoksi lastensuojelulaitokseen.

Esimerkiksi kännykän pitäminen mahdollistaa päihteiden saamisen ja helpottaa karkumatkalle lähtemistä. Jos nuoren palattua lomalta ei tehdä tarkastusta, hän voi tuoda mukanaan huumeita tai vaikkapa teräaseen.

Myös ohjeistus nuoren kotilomalle pääsemisestä silloinkin, kun käytös ja vointi eivät sitä edellytä, vaikeuttaa nuorten kuntoutumista.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

On tärkeää, että nuoren itsemääräämisoikeutta laitoksessa kunnioitetaan. Monet nuoret kuitenkin kokevat, että heiltä viedään kaikki mahdollisuudet päättää omista asioistaan.

Käytöshäiriönuorelle itsemääräämisoikeuden lisääminen on ongelmallista, koska nuori ei osaa määrätä itseään. Hän toimii välittömien mielihalujen mukaan etenkin päihteitä käyttäessään, eikä jaksa ajatella toimiensa seurauksia. Nuori voi toimia myös väkivaltaisesti saavuttaakseen omat mielihalunsa. Käytöshäiriönuori tarvitseekin paitsi rajoituksia myös aikuisia, jotka ymmärtävät, kannustavat ja opettavat häntä.

Lastensuojelulaitoksen työntekijöiden ammatilliseen osaamiseen vaikuttaa koulutus, riittävä henkilökunta, työnohjaus ja keskustelulle suotuisa ilmapiiri. Ammatillinen osaaminen näkyy siinä, ettei työntekijä provosoidu, vaikka nuori käyttäytyisi ärsyttävästi. Työntekijän provosoituminen johtaa usein nuoren haukkumiseen, liiallisiin rajoituksiin tai voimankäytön ylilyönteihin.

Lastensuojelulaitoksissa työn onnistumiseen vaikuttavat vahvasti ne edellytykset, lait ja ohjeistukset, jotka tälle työlle annetaan. Edellytysten tulisi olla realistisia ja sopusoinnussa sen kanssa, mihin toiminnalla halutaan pyrkiä.

Pirkko Lehto-Salo

filosofian tohtori, psykiatrian ja nuorisopsykiatrian erikoislääkäri, Mikkeli

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kritiikki kiinalaisten verkko­kauppojen mitättömiä posti­maksuja kohtaan kasvaa – USA aikoo irtaantua 144-vuotisesta sopimuksesta, johon verkko­kaupan halpuus perustuu

    2. 2

      ”Motiivina maineen tuhoaminen ja ammattitaidon kyseenalaistaminen” – MV-lehden Ilja Janitskinille ehdoton vankeustuomio, Johan Bäckmanille ehdollista vankeutta Ylen toimittajan kunnian­loukkauksesta ja vainoamisesta

    3. 3

      Vuosi haudattuna suossa, ja edelleen toimii – venäläiset todistivat, että Ladan ja Toyotan yksinkertainen teknologia kestää

    4. 4

      Uuden lastensairaalan katolle ilmestyi englanninkielinen teksti: Varautuuko sairaala pommituksiin?

    5. 5

      ”Minun on ajateltava, että oli hänen aikansa mennä” – 39-vuotiaana kuolleen Perttu Häkkisen vaimo, ystävät ja työtoverit kertovat, kuinka paljon he menettivät

      Tilaajille
    6. 6

      Utøyan joukkomurhan minuutti minuutilta kertaava norjalaisdraama on inhottava kokemus, jota on vaikea suositella kenellekään

    7. 7

      BBC:n toimittaja perehtyi suomalaiseen small talkin puutteeseen perusteellisesti – apuna meemi, Kimi Räikkönen, peruslatteudet ja haastatteluja

    8. 8

      Heidi Foxell, 30, kesti vatsaansa ammutun tappavan luodin mutta ei suostu sankariksi – sen sijaan hän aikoo valmistua poliisiksi

    9. 9

      Äitiyspakkaus taas otsikoissa ulkomailla: Suomalaiskeksintö voi olla vauvalle vaarallinen, varoittaa professori brittivanhempia

    10. 10

      Eduskunta moittii liikenne- ja viestintäministeriötä huonosta lainvalmistelusta – lakitekstiin oli jäänyt runsaasti virheitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uuden lastensairaalan katolle ilmestyi englanninkielinen teksti: Varautuuko sairaala pommituksiin?

    2. 2

      ”Niin Antti, minullakin on ratkaisu­ehdotus...” – Miksi Juha Sipilä härnäsi Antti Rinnettä televisiossa ja miksi Rinteen oli niin vaikea vastata?

    3. 3

      ”Minun on ajateltava, että oli hänen aikansa mennä” – 39-vuotiaana kuolleen Perttu Häkkisen vaimo, ystävät ja työtoverit kertovat, kuinka paljon he menettivät

      Tilaajille
    4. 4

      Kanada laillisti kannabiksen: Pohjois-Amerikan ”pilvi­vyöhyke” ulottuu nyt Kaliforniasta melkein Pohjois­navalle – Tällaisia seurauksia laillistamisella on ollut

    5. 5

      ”Ne tyypit” vyöryttivät vihaa ja uhkauksia, ja lopulta Hanna Huumonen linnoittautui kotiinsa turva­sumuttimen kanssa – Huumonen katkaisi MV-lehden raha­virran, ja vastaisku oli armoton

      Tilaajille
    6. 6

      Lehti julkaisi karmivia yksityiskohtia: Sauditoimittajan epäilty surma kesti seitsemän minuuttia – Myös Trump sanoo pyytäneensä nauhoitusta

    7. 7

      Saako toimittaja ilmoittaa raskauttavia tietoja työnantajalle – Louhimiehen tapauksessa on yksi merkittävä ero viimekeväiseen somekohuun

      Tilaajille
    8. 8

      Äitiyspakkaus taas otsikoissa ulkomailla: Suomalaiskeksintö voi olla vauvalle vaarallinen, varoittaa professori brittivanhempia

    9. 9

      ”Motiivina maineen tuhoaminen ja ammattitaidon kyseenalaistaminen” – MV-lehden Ilja Janitskinille ehdoton vankeustuomio, Johan Bäckmanille ehdollista vankeutta Ylen toimittajan kunnian­loukkauksesta ja vainoamisesta

    10. 10

      Yliopistollinen tutkimus: Miehet pitävät vaimot uskollisina ansaitsemalla heitä paremmin – uskotonta vaimoa uhkaa kulutusmahdollisuuksien väheneminen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta, osa 37: Akseli Valmunen kuvasi lähiötä, jossa latvialaiset telakkatyöläiset ja suomalaiset työttömät elävät rinnakkain

      Tilaajille
    2. 2

      Helsinki laski, että 87-vuotias Eeva tulee kuukauden toimeen 101 eurolla – sosiaali­työntekijä neuvoi myymään asunnon tai ottamaan lainaa lääkkeisiin

    3. 3

      Neljän kuukauden korvatulehdus ja kuusi poskiontelotulehdusta päälle – Karoliina Sallinen-Pentikäisen loputtomaan sairasteluun löytyi syy, joka on suomalaisille erityisen tyypillinen

      Tilaajille
    4. 4

      ”Turha niitä on enää töihin koittaa, ne on ryypänneet terveytensä jo” – Turun telakka takoo vaurautta, mutta sen varjossa elää köyhyyteen käpertynyt lähiö

      Tilaajille
    5. 5

      Maailmanloppu on tulossa, ja se on kaikin tavoin erilainen kuin aiemmat maailmanloput

    6. 6

      Suomessakin suositun antibiootin käyttöä rajoitetaan vakavien haittojen takia – Lääke aiheuttanut revenneitä jänteitä, lihas­kipuja ja uni­häiriöitä

    7. 7

      Puolen metrin syvyydestä löytyi tuhat vuotta vanha viikinkilaiva Norjassa – ”Tämä on maailman­sensaatio”

    8. 8

      Asiantuntijoiden varoitus poliiseille: Älä katso iPhone-puhelinta

    9. 9

      Näe Oodi jo ennen avajaisia – ilmakuvat ja virtuaalikierros työmaalla paljastavat kirjaston ainutlaatuisuuden

      Tilaajille
    10. 10

      Arkeologit löysivät haudasta ”vampyyri­lapsen” Italiassa

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Kaksi 18-vuotiasta vangittiin epäiltyinä törkeästä parituksesta Turussa ja Tampereella
    3. ”Motiivina maineen tuhoaminen ja ammattitaidon kyseenalaistaminen” – MV-lehden Ilja Janitskinille ehdoton vankeustuomio, Johan Bäckmanille ehdollista vankeutta Ylen toimittajan kunnian­loukkauksesta ja vainoamisesta
    4. Puolustusvoimat teki krp:lle tutkintapyynnön esteellisyysepäilyistä – Syksyn aikana julkisuuteen ovat nousseet ainakin Ilmasotakoulun oppilasvalinnat
    5. Kritiikki kiinalaisten verkko­kauppojen mitättömiä posti­maksuja kohtaan kasvaa – USA aikoo irtaantua 144-vuotisesta sopimuksesta, johon verkko­kaupan halpuus perustuu
    6. Vuosi haudattuna suossa, ja edelleen toimii – venäläiset todistivat, että Ladan ja Toyotan yksinkertainen teknologia kestää
    7. BBC:n toimittaja perehtyi suomalaiseen small talkin puutteeseen perusteellisesti – apuna meemi, Kimi Räikkönen, peruslatteudet ja haastatteluja
    8. Eläinlääkäri Kati Niinistö näkee minuutissa, kelpaako hevonen Horse Show’hun – ”Olemme tapahtuman eläinsuojeluasiamiehiä”
    9. Ars Fennica -taidepalkinnosta kilpailee kaksi suomalaista, ruotsalainen ja kaksi islantilaista – mukaan lukien peikkotaiteilija
    10. Eduskunta moittii liikenne- ja viestintäministeriötä huonosta lainvalmistelusta – lakitekstiin oli jäänyt runsaasti virheitä
    11. Rafael Nadalin ja Novak Djokovicin Saudi-Arabian matkasta nousi kohu – osallistuminen epäillyn murhaajamaan maineenkohotuskampanjaan voi tahria tennistähtien puhtoisen maineen
    12. Näytä lisää