Mielipide    |   Mielipide

Tulorekisteri on valjastettava palvelemaan koko yhteiskuntaa

Ensi vuonna viranomaisilla on lähes reaaliaikainen tilannetieto ihmisten tuloista ja niiden muutoksista.

Vuoden 2019 alussa voimaan tuleva kansallinen tulorekisteri Katre muuttaa palkkatulojen raportoinnin viranomaisille lähes täydellisesti. Osana digitalisaatio­murrosta se herättää sekä huolta että mielenkiintoa.

Me ohjelmistotalojen edustajat hieromme käsiämme yhteen Katren edetessä – aiheuttaahan tulorekisteri selvän muutoksen palkanlaskentaohjelmistoihin. Monet yritykset joutuvat vaihtamaan ohjelmistonsa kokonaan uuteen tai vähintäänkin hankkimaan päivityksen nykyiseen ohjelmistoon.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Käyttäjille tulorekisteri tarkoittaa muutosta rutiineihin. Palkanlaskennassa on totuttu tammikuun kiireeseen, kun kaikki edellisen vuoden maksetut palkat ja kulukorvaukset on pitänyt raportoida verottajalle tammikuun loppuun mennessä. Kiire on ollut käsin kosketeltavaa ja monessa tilitoimistossa on painettu todella pitkää päivää palkkojen kanssa.

Tulevaisuudessa maksettu määrä on raportoitava viiden päivän sisällä maksusta eli käytännössä lähes reaaliaikaisesti. Ohjelmistoihin raportointi toteutetaan automaattisten rajapintojen kautta, jolloin käyttäjän työ helpottuu selvästi. Tammikuun parin viimeisen viikon epäinhimillinen kiire puretaan ja työ ripotellaan pitkin vuotta järkevinä palasina. Uskoisin jokaisen palkanlaskijan pitävän muutosta myönteisenä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Tulorekisteri on nähtävä kuitenkin koko suomalaisen yhteiskunnan hankkeena. Onhan verottajalla ja viranomaisilla jatkossa lähes reaaliaikainen tilannetieto ihmisten tuloista ja niiden muutoksista. Isot järjestelmämuutokset antavat mahdollisuuden yhteiskunnan kehittämiseen, ja hallinnon taakan keventymisen pitäisi näkyä myös valtion kassassa jollain aika­välillä positiivisesti.

Ottamatta kantaa esimerkiksi aktiivimallin oikeudenmukaisuuteen sen tekninen toteutus olisi ollut tulorekisterin avulla huomattavasti nykyistä helpompi. Työnhakijan ei tarvitsisi esittää tuloistaan todistuksia vaan ne nähtäisiin helposti suoraan järjestelmästä.

Uusia käyttökohteita voisivat olla esimerkiksi big data -tyyliset analyysit tulojen nopeista muutoksista jollain alalla ja sitä kautta vaikkapa harmaan talouden torjunta. Puhumattakaan opiskelijoiden ja Kelan jatkuvasta taistelusta pienten ja epäsäännöllisten tulojen vaikutuksesta opintotukeen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Tulorekisteri ei ole näkynyt julkisuudessa käytännössä vielä mitenkään muutamaa yksittäistä lehtijuttua lukuun ottamatta. Toivon ja uskon, että syksyn aikana tulorekisteri saadaan koko kansan tietoisuuteen, vaikka palkanlaskennan viranomais­raportointi harvemmin herättää tavallisessa palkansaajassa suuria intohimoja.

Nyt on kuitenkin mahdollisuus nostaa hyvää suomalaista hallintoa esille ja kehittää ­yhteiskuntaa eteenpäin. Tulo­rekisteri pitää valjastaa palvelemaan koko yhteiskuntaa.

Matti Lattu

toimitusjohtaja, Heeros oyj

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Lukijan mielipide
  • Kansallinen tulorekisteri
  • Palkat
  • Kela
  • Mielipide

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Eikö rakennusala ikinä opi? Taivaanranta on täynnä nostokurkia, kustannukset karkasivat pilviin, ja nyt asuntoja uhkaa valmistua valtava määrä tyhjilleen

    2. 2

      Mies loi ”bändilleen” tyhjästä fani­kunnan, levy-yhtiön ja uutis­sivuston – ja buukkasi niiden avulla kiertueen, jonne ei tullut ketään

    3. 3

      Mira nousi raitiovaunuun ja katosi – Nyt äiti Sina Varhee kertoo epätietoisuuden tuskasta ja siitä, miten se päättyi

      Tilaajille
    4. 4

      Ihmisten ja hiirten aivoista löytyi suolisto­bakteereita – ”Tämä on tajunnan­räjäyttävää”, kommentoi neuro­tieteilijä

    5. 5

      Väsyttääkö koko ajan? Kysy itseltäsi nämä kuusi kysymystä niin pääset ongelman juurille

    6. 6

      Rasisti vapautti terroristin, ja siitä syntyi jotain kaunista – ”Nyt Nelson Mandelan perintö on tärvätty”, sanoo Etelä-Afrikan entinen presidentti HS:lle

    7. 7

      Ratsastajat päihittivät 7 500 ihmisen asunnot Helsingin Tuomarinkylässä – Pellot säilyvät hevosten ja koirien käytössä oikeuden päätöksellä

    8. 8

      Raportti: Suomen oma käsitys ”mallimaan” asemastaan ja maine muiden silmissä ovat ristiriidassa

    9. 9

      Samat ratikat täyttyvät äärimmilleen samassa paikassa, ja yksi syy on yli muiden – HS:n hakukone kertoo, kuinka tukkoinen on oma ratikkalinjasi

      Tilaajille
    10. 10

      Kun kolmekymppinen lainaa vuokrarahat vanhemmiltaan, se on pöyristyttävää – Miksi yksin elävä ei saa tukeutua toisiin?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsingin surkein taloyhtiö oli pahassa jamassa ja jopa vaarallinen – juuri valmistunut peruskorjaus maksoi 2 800 euroa neliöltä

    2. 2

      Finanssivalvonnalta poikkeuksellinen ulostulo: Eläkeyhtiöt ovat käyttäneet yhteisiä varojamme vuosikausia väärin, ja nyt sen on loputtava

    3. 3

      Elintavat vaikuttavat aivoinfarktin riskiin enemmän kuin geenit, selvisi laajassa brittitutkimuksessa – Tarkkaile näitä kahta arvoa

    4. 4

      Ihmisten ja hiirten aivoista löytyi suolisto­bakteereita – ”Tämä on tajunnan­räjäyttävää”, kommentoi neuro­tieteilijä

    5. 5

      Mies loi ”bändilleen” tyhjästä fani­kunnan, levy-yhtiön ja uutis­sivuston – ja buukkasi niiden avulla kiertueen, jonne ei tullut ketään

    6. 6

      Onko lapsesi pessimisti? – Nämä vinkit kannattaa huomioida kasvatuksessa, jotta lapsesta ei tule negatiivista aikuista

      Tilaajille
    7. 7

      Miksi eläke­miljardien väärin­käyttöä ei saada kuriin? Syy on yksin­kertainen, ja se kertoo paljon Suomesta

    8. 8

      Lentäjät kertoivat tunnistamattomasta, kirkkaasta ja nopeasti lentäneestä kohteesta Irlannissa – lentäjän ja lennon­johdon välinen keskustelu julki

    9. 9

      Upouuden koulun lattiat jouduttiin repimään auki ja asentamaan uudelleen – Nyt kosteusvaurioita on löytynyt taas

    10. 10

      Ilta-Sanomat: Näyttelijä Aku Hirviniemi sai syytteen kahdesta seksuaalisesta ahdistelusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Siivooja Aino-Maija Leinonen näki keskiluokkaiset kodit ja päätti elää toisin – ”Kaikkien lempiväri on valkoinen ja kaikilla on samat esineet”

      Tilaajille
    2. 2

      Tältä näyttää uuden kerrostalon seinä – Isä ja poika havaitsivat ”hurjia” reikiä ja lohkeamia espoolaisella työmaalla

    3. 3

      Suomalaisia on kasvatettu ylenpalttiseen reippauteen, sanoo lastenpsykiatri Jari Sinkkonen – Sillä on hintansa, ja nyt se heijastuu parisuhteisiimme ja omien lastemme käytökseen

      Tilaajille
    4. 4

      Helsingin surkein taloyhtiö oli pahassa jamassa ja jopa vaarallinen – juuri valmistunut peruskorjaus maksoi 2 800 euroa neliöltä

    5. 5

      Suorakulmaisen jäävuoren mysteeri selvisi Etelämantereella

    6. 6

      Ilta-Sanomat: Näyttelijä Aku Hirviniemi sai syytteen kahdesta seksuaalisesta ahdistelusta

    7. 7

      Valkoisen talon lehdistö­sihteeri levitti ilmeisesti peukaloitua videota, jossa CNN:n toimittaja näyttää läimäyttävän avustajaa – ”Olemme ylittäneet uuden rajan”

    8. 8

      Demokraatit saivat vasta­iskun Trumpille, mitä siitä seuraa? Nämä viisi asiaa USA:n kongressi­vaalien tuloksesta kannattaa tietää

    9. 9

      Anne Parkkonen tiesi heti, että kuljettaja oli kuollut, ja pari viikkoa myöhemmin hän soitti lesken ovikelloa – Parkkosen ajama auto tappoi viattoman miehen, mutta syyllisestä nähtiin vain perävalot

      Tilaajille
    10. 10

      Syvällä Lapin erämaassa kulkee natsi-Saksan viimeinen puolustuslinja, ja nyt sieltä löytyi salaperäinen vankileiri

      Tilaajille
    11. Näytä lisää