Mielipide    |   Kolumni

Menneiden sukupolvien virheiden muistaminen antaa mahdollisuuden pelastaa häviäjät ja hukkuneet

On hyvä muistaa, ettei historia ole oikeiden valintojen katkeamaton ketju.

Elettiin vuoden 2018 alkua. Yhdys­valtain presidentti Donald Trump oli jo luonnostellut twiitin, joka olisi saattanut syöstä Yhdys­vallat sotaan Pohjois-Korean kanssa. Lopulta järki – tai mikä lie – kuitenkin voitti ja viesti jäi lähettämättä.

Pysäytyskuvan toi esiin Trumpista kirjan kirjoittanut yhdysvaltalainen konkaritoimittaja Bob Woodward sunnuntaina. Maailman tämänhetkisestä tilasta väite kertoo paljon.

Ihmisellä on tapana taipua murehtimaan, että ennen oli paremmin. Niin ei tietenkään ole.

Tämän todistamisella kansainväliseen julkisuuteen nousi viimeksi amerikkalainen psykologi Steven Pinker. Pinkerin tänä vuonna julkaistu tietokirja Enlightenment Now todistaa tilastojen avulla ihmiskunnan kehityksen riemuvoittoa. Tällä vuosisadalla elävien ihmisten todennäköisyys kuolla sodassa on huomattavasti pienempi kuin esi-isillämme, ja sairauksiin kuollaan selvästi iäkkäämpinä kuin vaikkapa 1800-luvulla.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Niinhän se on. Mutta edistysusko voi myös olla vaarallista. Entä jos juuri se tuudittaa meidät uskomaan, ettei käsien irrottamisella ratista ollut yhteyttä rotkoon suistumisen kanssa?

Siltä joskus tuntuu, kun erehtyy pohtimaan omia valintojaan ilmastonmuutoksen alle murenevassa maailmassa.

Eksyin kesällä lukemaan muistamisesta. Ehkä syy oli saattohoitoon joutuneessa parisuhteessa tai sormien välistä lipsuvassa nuoruudessa, en tiedä.

Ensin yritin ymmärtää ranskalais­kirjailija Marcel Proustia, sitten Proustia saksaksi kääntänyttä saksanjuutalaista filosofia Walter Benjaminia.

Molemmat kirjoittajat suhtautuivat maanisella kiinnostuksella muistamiseen. Lähtökohta oli kuitenkin eri. Sairaalloiselle Proustille muisti saattoi olla pakokeino maailmasta – väline, joka mahdollistaa elämän. Ben­jaminille muisti taas oli tie maailmaan.

Vaikka Proustin kaunokirjalliset ansiot ovat mittavammat kuin Benjaminin, erityisen vaikutuksen minuun teki mystisyyteenkin taipuvainen Benjamin. Hän uskoi, että kaikissa ihmisissä piilee ”heikko messiaaninen kyky”. Menneiden sukupolvien virheiden muistaminen antaa mahdollisuuden pelastaa voittajien historian häviäjät ja hukkuneet.

Jos tulkitsen oikein, muistilla on Ben­jaminille myös toinen puoli. Muistamalla, ettei historia ole oikeiden valintojen ketju, meillä on mahdollisuus herätä edistysuskosta.

Kirjoittaja on HS:n kaupunkitoimituksen toimittaja.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kolumni
  • Historia
  • Muisti
  • Muistaminen
  • Lari Malmberg

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Krp ottanut kaksi kiinni laajoissa etsinnöissä ympäri Turun saaristoa, yrityksen tilat Paraisilla eristettiin – tämä operaatiosta ja epäillyistä talous­rikoksista tiedetään nyt

    2. 2

      Luksusautoja myydään verkossa muutamalla tonnilla – Mutta onko käytetty Jaguar S-Type hyvä ostos?

    3. 3

      Nykylasten normaali on jotain, mitä me nelikymppiset emme edes olisi voineet nähdä

    4. 4

      ”Hän ei lopeta koskaan” – Tällainen mies on rahalla, viinalla ja nuuskalla lapsia Helsingin keskustassa houkutellut sarjahyväksikäyttäjä

      Tilaajille
    5. 5

      Arjen Kamphuis lähti Norjaan melomaan ja katosi – hollantilaisen tietoturva-asiantuntijan kohtalo hämmentää poliiseja ja läheisiä

    6. 6

      Kokoomus hyökkäsi pääministeri Sipilää vastaan, Sipilä suuttui ja ryhtyi vasta­hyökkäykseen – Soini-äänestyksestä syttyneen riidan syy ilmeisesti väärin­ymmärrys

    7. 7

      Liikemies ammuttiin autosta, joka ajoi 200 kilometriä tunnissa – Pietarin erikoisen surman erikoisin piirre on tappajien auton suomalainen rekisterikilpi

      Tilaajille
    8. 8

      Suomalainen turisti, älä luota poliisiin!

    9. 9

      Kaikki naiset eivät kohta kelpaa naisiksi yleisurheilun huipulla, ja tulkinta kohdistuu vahvasti yhteen juoksijaan – ”Ajassa voidaan palata sata vuotta taaksepäin”

    10. 10

      Itämerelle jopa 8-metrisiä aaltoja puhaltanut Mauri-myrsky hellittää illalla – Kova tuuli on irrottanut lukuisia veneitä Espoossa ja Helsingissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Krp ottanut kaksi kiinni laajoissa etsinnöissä ympäri Turun saaristoa, yrityksen tilat Paraisilla eristettiin – tämä operaatiosta ja epäillyistä talous­rikoksista tiedetään nyt

    2. 2

      Uusi nopea testi paljastaa, kuinka suuri on riski sairastua muistisairauteen

    3. 3

      ”Hän ei lopeta koskaan” – Tällainen mies on rahalla, viinalla ja nuuskalla lapsia Helsingin keskustassa houkutellut sarjahyväksikäyttäjä

      Tilaajille
    4. 4

      Tarkkuuskiväärin kanssa pullistellut Putin mokaili aseenkäytössä – Lepsuilu kertoo presidentin viimeisen kauden syndroomasta

    5. 5

      Kaikki naiset eivät kohta kelpaa naisiksi yleisurheilun huipulla, ja tulkinta kohdistuu vahvasti yhteen juoksijaan – ”Ajassa voidaan palata sata vuotta taaksepäin”

    6. 6

      Antti Kaikkonen ja Satu Taiveaho eroavat – ”Emme luovuttaneet helpolla”, Kaikkonen sanoo

    7. 7

      Luksusautoja myydään verkossa muutamalla tonnilla – Mutta onko käytetty Jaguar S-Type hyvä ostos?

    8. 8

      Suomalainen turisti, älä luota poliisiin!

    9. 9

      Jasper Pääkkösestä tuli Spike Leen elokuvan psykopaattirasisti, koska ohjaaja ihastui häneen kesken koekuvausten – lauantaina Lee menee Pääkkösen saunaan ja suunnittelee yhteistyön jatkumista

      Tilaajille
    10. 10

      Nykylasten normaali on jotain, mitä me nelikymppiset emme edes olisi voineet nähdä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Virpi oli luokan priimus ja lääkäriperheen kultahippu – Hänestä tuli kirurgi, joka leikkasi potilaita lääkehuuruissa ja joutui lopulta vankilaan

      Tilaajille
    3. 3

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    4. 4

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    5. 5

      Helsinkiläisnaisen auto saarrettiin traktorilla Nuuksiossa – ”Espoon sumputtaja” Lucas Heimsch perheineen kertoo nyt, mikä kaupunkilaisten käytöksessä mättää

    6. 6

      Espoolainen oppilas kuoli saatuaan sairaus­kohtauksen liikunta­tunnilla, jolla tehtiin piip-testiä – Testistä on annettu tarkat ohjeet kouluille, sanoo sivistys­toimen johtaja

    7. 7

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    8. 8

      Auschwitziin matkanneet Kallion lukiolaiset kokivat Suomi-häpeää krakovalaisessa juutalaisravintolassa: ”Minun oli pakko mennä kysymään heiltä, että ymmärrättekö te yhtään, mitä teette”

    9. 9

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    10. 10

      Siirtämäänsä autoa tuhonnut hinaus­auton kuljettaja herätti hämmennystä Vantaan Koivu­haassa – auto oli tarkoituskin viedä romutettavaksi, kertoo kuljettaja

    11. Näytä lisää