Mielipide    |   Kolumni

Amerikkalaiset eivät osaa lopettaa vihaamista

Yhdysvaltojen vaalisyksystä on tulossa raaka. Donald Trumpin tukijat ovat vihaisia, eikä heistä saa onnellisia, vaikka oma mies istuukin Valkoisessa talossa.

Yhdys­valloilla menee ihan hyvin. Talous käy kuumana, eikä maa ole viime aikoina sotkeutunut uusiin sotiin. Presidentin kannatuksen luulisi olevan korkealla, mutta ei se ole. Donald Trumpin suosio on pahasti pakkasella.

Presidentin kannattajat syyttävät asiasta liberaalia mediaa, poliittista eliittiä ja Trumpin vastustajia. Itse uskon, että kysymys on vihasta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Trump ratsasti valtaan vihalla. Hänen kampanjansa ydin oli viha poliittista eliittiä, maahanmuuttajia ja ulkomaita kohtaan. Vaalitilaisuuksissa Trump johti huutokuoroa, jossa vaadittiin muuria Meksikon rajalle ja Hillary Clintonia vankilaan.

En tiedä, oliko Trump oikeasti ihan niin vihainen, tuskinpa vain. Luultavasti hän oli vain ymmärtänyt amerikkalaisten tunteet ja käytti niitä hyväkseen, kuten markkinamies tekee.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Trumpin valinnan alla tehdyn kyselyn mukaan 49 prosenttia amerikkalaisista sanoi olevansa vihaisempia kuin aikaisemmin. Noin 70 prosenttia vastaajista kertoi suuttuvansa vähintään kerran päivässä. Vihaisimpia olivat valkoiset, republikaanit, keskiluokkaiset ja – yllätys, yllätys – naiset.

Tutkimuksen julkaissut Esquire-lehti tulkitsi amerikkalaisten olevan vihaisia siitä, että rikkaiden ja köyhien erot kasvavat, Yhdysvaltain asema maailmassa heikkenee, Washingtonin poliitikot vitkuttelevat ongelmien ratkaisemisessa, eivätkä ihmiset tunne pääsevänsä elämässään eteenpäin.

Amerikkalaisten vihaisuus voi tuntua yllättävältä, sillä Trumpin edeltäjän Barack Obaman presidenttikauden iskusana oli ”toivo”.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Mutta ehkä se ei ole yllättävää: suuresta toivosta voi seurata suuri pettymys. Sellaista vuorovetoa Yhdysvaltain historia on usein ollut.

Obama yrittää jo pedata seuraavaa käännettä. ”Suurin osa maasta ei halua nähdä sellaista koira syö koiraa -maailmaa, jossa kaikki ovat koko ajan vihaisia”, julkisuuteen palannut entinen presidentti sanoi kesäkuussa.

Näyttää se koira kuitenkin vielä maistuvan. Viime joulukuussa julkaistun CNN:n tutkimuksen mukaan 68 prosenttia amerikkalaisista on yhä vihaisia. Vihaisimpia olivat demokraatit.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Viha on poliitikolle vikuri ratsu. Viha synnyttää vihaa, eikä kierrettä ole helppo katkaista. Washington Post kuvasi marraskuun vaalien asetelmia: ”Äänestäjät sanovat olevansa vihaisia Washingtonin kahtiajakoon. He sanovat haluavansa kompromisseja. Samaan aikaan äänestäjät halveksivat vastustajapuoluetta ja rankaisevat poliitikkoja, jotka yrittävät tehdä yhteistyötä yli puoluerajan. He haluavat lopettaa vihan mutta eivät kykene lakkaamaan vihaamasta.”

Molemminpuolinen viha tuntuisi selittävän amerikkalaista politiikkaa paremmin kuin mikään muu. Siitä ei kuitenkaan puhuta kovin paljon, sillä tunteista on vaikeaa kirjoittaa järkevästi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Nykyisen ilmapiirin ymmärtämiseen tarvittaisiin luultavasti muitakin kuin yhteiskuntatieteilijöitä ja journalisteja – vaikkapa psykologeja, filosofeja ja dramaturgeja.

Amerikkalaisten vihaisuutta on selitetty monella tavalla. Jotkut painottavat taloudellista ja yhteiskunnallista epäoikeudenmukaisuutta, toiset kulttuuria, kolmannet median muutosta. Siitäkin on saatu riita aikaan.

Osa vihan syistä on amerikkalaisia, jotkut vaikuttavat muuallakin. Pelolla ja vihalla menestytään politiikassa myös Euroopassa, Suomessakin. Suomalaisten pitäisi olla maailman onnellisin kansa, mutta ei sitä uutisista eikä kommenteista huomaa.

Ei suomalaisten kahtiajako kuitenkaan ole lähelläkään Yhdysvaltoja. Siitä todisti sekin, että SAK joutui hyllyttämään kampanjansa, jolla viriteltiin kevyttä luokkavihaa hallitusta vastaan.

Vaalisyksystä on tulossa raaka. Trumpin tukijat ovat vihaisia, eikä heistä saa onnellisia, vaikka oma mies istuukin Valkoisessa talossa. Siksi republikaanit yrittävät kiihottaa omiaan uurnille lietsomalla vihaa esimerkiksi rikollisia, maahanmuuttajia ja demokraatteja vastaan.

Demokraatit heittävät vastaan oman kampanjansa, jonka maalitauluina ovat ahdistelijamiehet, rasistipoliisit, aseharrastajat, miljonäärit ja miljardöörit sekä totta kai maan vihatuin mies Donald Trump.

Vihaisempi voittaa.

Kirjoittaja on HS:n Kuukausiliitteen toimittaja.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Yhdysvallat
  • Kolumnit
  • Donald Trump
  • Saska Saarikoski

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Helsingin oman virka­miehen kapina pysäytti home­koulun purkamisen – Apulais­pormestari hermostui: ”Pöyristyttävää”

    2. 2

      Haaveiletko muutosta pientalo­alueelle? THL:n ylilääkäri kehottaa harkitsemaan: ”Huonon ilman­laadun takia voi joutua infektio­kierteeseen”

    3. 3

      Kiina hiipii pohjoiseen, ja poromies Jussa Seurujärveä hirvittää – HS:n erikoisartikkeli kertoo, miten Aasian jätti hivuttaa valtaansa Suomeen ja mitä sen loputon raaka-ainenälkä meille tarkoittaa

      Tilaajille
    4. 4

      ”Tämä on ainoa oikea tapa elää”, sanoo 81-vuotias Iiri Heinilä, joka teki eläkkeellä suuren elämän­muutoksen – Kolme kahdeksan­kymppistä paljastaa, mikä on pitkän iän salaisuus

      Tilaajille
    5. 5

      Seppo ”Sedu” Koskinen ja Jethro Rostedt ajoivat ravintolayhtiönsä konkurssiin verosyistä

    6. 6

      Punaisten hiusten syy selvisi

    7. 7

      Latvia avaa historiansa pimeän puolen ja julkaisee salaisen KGB-listan – Entinen ulkoministeri kertoo HS:lle tarinansa KGB:n tietolähteenä

    8. 8

      Pako jatkunut jo kolme kuukautta: Autoilija kävi yliajamansa naisen luona ja jätti tämän suojatielle kuolemaan Tikkurilassa

    9. 9

      Keskellä helsinkiläistä pientaloaluetta rapistuu kymmenen vuotta sitten palanut talo – omistajaa eivät ole tavoittaneet edes Espanjan viranomaiset

    10. 10

      Poikkeuksellinen käänne oikeudessa: Tuomari haukkui Trumpin ex-neuvon­antajan, perui puheensa ja lykkäsi tuomion julistamista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kiina hiipii pohjoiseen, ja poromies Jussa Seurujärveä hirvittää – HS:n erikoisartikkeli kertoo, miten Aasian jätti hivuttaa valtaansa Suomeen ja mitä sen loputon raaka-ainenälkä meille tarkoittaa

      Tilaajille
    2. 2

      Äiti etsii hyväntekijää: 11-vuotiaan tytön lahjaostokset pelastuivat Espoon Sellossa

    3. 3

      Oulun seksuaalirikoksista epäilty vapautettiin vahingossa Saksassa – miehestä annettu kansainvälinen etsintäkuulutus

    4. 4

      Pako jatkunut jo kolme kuukautta: Autoilija kävi yliajamansa naisen luona ja jätti tämän suojatielle kuolemaan Tikkurilassa

    5. 5

      Keskellä helsinkiläistä pientaloaluetta rapistuu kymmenen vuotta sitten palanut talo – omistajaa eivät ole tavoittaneet edes Espanjan viranomaiset

    6. 6

      Punaisten hiusten syy selvisi

    7. 7

      Seppo ”Sedu” Koskinen ja Jethro Rostedt ajoivat ravintolayhtiönsä konkurssiin verosyistä

    8. 8

      Himohamstraus alkaa vaivihkaa ja se on kuin huume, sanoo asiantuntija – Näin saat itsesi tai läheisesi luopumaan turhista tavaroista

      Tilaajille
    9. 9

      #metoo on laittanut monen kunniallisenkin miehen miettimään käytöstään – mutta näillä tavoilla se on mullistanut meidän naisten elämän

    10. 10

      Miksi 47 uutta hävittäjää ei riitä Suomelle? Taustalla ilmasodan parvitaktiikka

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kiina hiipii pohjoiseen, ja poromies Jussa Seurujärveä hirvittää – HS:n erikoisartikkeli kertoo, miten Aasian jätti hivuttaa valtaansa Suomeen ja mitä sen loputon raaka-ainenälkä meille tarkoittaa

      Tilaajille
    2. 2

      Lääkäri Antti Heikkilän uutuus­kirja vilisee virheitä – HS pyysi asian­tuntijoita arvioimaan tekstin: ”Tällaiset väitteet voivat johtaa kuoleman­tapauksiin”, professori sanoo

      Tilaajille
    3. 3

      Kansallisbaletin Tuhkimon ylipainoiseksi puettu hahmo loukkasi Ani Kellomäkeä niin, että hän lähti esityksestä pois: ”En halunnut osallistua yhteiseen kiusaamishetkeen”

    4. 4

      Kun 35-vuotias nainen haluaa lapsen, mutta ei kelpuuta mukavaa miestä, naisen täytyy olla sekaisin

    5. 5

      Laura Huhtasaari kirjoitteli blogiinsa väitteitä islamista, sai kirjoituskiellon, samalla perussuomalaisnaiset kampanjoivat suut teipattuna – tästä kaikessa on kyse

    6. 6

      Merten roskapyörteiden kunnian­himoinen puhdistus­operaatio vastatuulessa – teinin keksinnöstä löytyi kohtalokas vika

    7. 7

      Kokenut maailman­matkaaja vinkkaa kymmenen ainut­laatuista matka­elämystä – mukana myös suomalainen, unohdettu helmi

    8. 8

      Pekka Haaviston lausunto perus­suomalaisista oli viisautta, jota vihreät eivät kestä kuulla

    9. 9

      Apulaisprofessori Joy Wolframia, 29, luullaan usein assistentiksi – tosiasiassa hän on Helsingissä kasvanut huippu­tutkija, joka johtaa uraa uurtavaa syöpä­tutkimusta arvostetulla yhdysvaltalais­klinikalla

      Tilaajille
    10. 10

      Mummon autotallista löytyi autofanien sydämet särkevä, jopa sadantuhannen arvoinen yllätys

    11. Näytä lisää