Mielipide    |   Vieraskynä

Pysyvä kesä­aika olisi haitallinen ratkaisu, josta kärsittäisiin erityisesti Pohjolassa

Kansanterveydellisistä syistä kannattaisi valita talviaika.

EU-komissio on esittänyt kesä­ajasta luopumista, ja Suomessa kerätään parhaillaan Otakantaa-verkkosivuston kyselyllä kansalaisten näkemyksiä asiasta. Asiasta päättää lopulta Suomen eduskunta.

Jäsenmaiden on määrä ilmoittaa päätöksestään komissiolle huhtikuuhun 2019 mennessä. Kellonaikojen siirtely saattaa jäädä Euroopan unionissa historiaan jo ensi vuoden kuluessa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kellonaikojen siirtelystä kannattaa luopua koko EU:ssa, mutta ei ole yhdentekevää, jäädäänkö normaaliaikaan vai kesäaikaan. Kansanterveydellisistä syistä kannattaisi valita talviaika eli normaaliaika.

Suomessa on läpi vuoden valoisaa aikaa enemmän iltapäivän kuin aamupäivän puolella. Jos Suomi ­valitsisi pysyvän kesä­ajan, aamut olisivat nykyistä pi­meämpiä lokakuun lopulta maaliskuun lopulle. Koska sisäinen kello tahdistuu ­aamuvaloon, pysyvän kesäajan pimeämmät ­aamut häiritsisivät sisäistä kelloa enemmän kuin nykyisin. Unirytmi muuttuisi, väsymys lisääntyisi ja mieliala laskisi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kun univelkaa kertyy, terveys kärsii. Huonosti nukutut yöt nostavat verenpainetta, voimistavat nälän tunnetta, heikentävät sokerinsietoa ja altistavat lihomiselle. Lokakuulta helmikuulle olisi odotettavissa niin univelan, univaikeuksien kuin kaamosoireilunkin yleistymistä.

Iltavirkuilla, joita on kymmenes­osa väestöstämme, on muita ­useammin erilaisia oireita ja sairauksia. Pysyvä kesäaika suosisi iltapainotteista päivärytmiä ja lisäisi terveysriskejä. Haitat korostuisivat aikavyöhykkeen länsilaidalla.

Nykyisen talviajan valinnasta olisi hyötyä etenkin iltavirkuille. Silloin maaliskuun lopulta lokakuun lopulle ilta hämärtyisi ja ­aamu sarastaisi tunnin aiemmin kuin nykyisin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Jos valoisaa aikaa on enemmän ennen puoltapäivää kuin sen jälkeen, se edistää nukahtamista ja voi johtaa parempiin yöuniin. Nykyisin suomalaiset kärsivät univaikeuksistaan useimmiten juuri kesäisin.

Pysyvää kesäaikaa on jo kokeiltu huonoin tuloksin eri puolilla ­Eurooppaa: Britanniassa ja Irlannissa näin tehtiin vuosina 1968–1971, Portugalissa 1990-luvulla ja Venäjällä vuosina 2011–2014.

Näissä maissa ihmiset kokivat ­pysyvän kesäajan tuomat aiempaa ­pimeämmät talviaamut rasittaviksi. Tämän takia kokeilut jäivät lyhyiksi ja pysyvästä kesäajasta luovuttiin. Nyt koko EU:ssa ollaan tekemässä päätöstä, joka voi johtaa monissa maissa pysyvään kesäaikaan siirtymiseen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Pysyvästä kesäajasta olisi haittaa koko EU:n alueella, mutta haitat ovat sitä suuremmat, mitä pohjoisempana ollaan. Suomalaiset kuuluisivat siis niihin EU-kansalaisiin, jotka kärsisivät muutoksesta eniten.

EU-komission heinä–elokuussa toteuttamassa, ennätyksellisen suosituksi nousseessa kyselyssä 84 prosenttia vastaajista – heitä oli yhteensä 4,5 miljoonaa – kannatti kesä­aikasäännöksistä luopumista. Kielteisimmin kellonaikojen siirtelyyn suhtautuivat suomalaiset ja puolalaiset.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Samassa kyselyssä Suomi oli niitä harvoja maita, joissa pysyvä talvi­aika sai enemmän kannatusta kuin pysyvä kesäaika. Kysymykseen otti kantaa lähes 42 000 suomalaista, ja heistä 60 prosenttia halusi jäädä ­pysyvään talviaikaan.

Harvat EU-kansalaiset ovat tutustuneet kesäajan haittoja käsittelevään tutkimukseen, ja pysyvä kesäaika näyttää olevan Euroopassa selvästi pysyvää talviaikaa suositumpi vaihtoehto.

Jos EU-päätös tai kansalliset ratkaisut tehdään mielipidemittauksiin nojaten asiantuntijalausunnoista ja tieteellisestä näytöstä piittaamatta, useimmat Euroopan maat siirtyvät luultavasti pysyvään kesäaikaan.

Periaatteessa Suomi voinee kansallisella päätöksellä valita nykyisen talviajan, vaikka EU:ssa yleisesti siirryttäisiin pysyvään kesäaikaan. Komission esityksen mukaan jäsenmaat saavat itse päättää, minkä ­aikavyöhykkeen ne valitsevat.

Toisaalta Euroopan maat ovat monin tavoin sidoksissa toisiinsa, ja esimerkiksi maiden välisten aika­erojen kasvu toisi mukanaan käytännön hankaluuksia.

Muiden EU-maiden ja etenkin naapurivaltioiden ratkaisut luovat mukautumispainetta myös sellaisille maille, jotka olisivat omista lähtökohdistaan toisenlaisen valinnan kannalla.

Eero Lantto ja Timo Partonen

Lantto on tutkija Työterveyslaitoksella ja Partonen tutkimusprofessori Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Vieraskynä
  • Kesäaika
  • Talviaika
  • Aikavyöhykkeet
  • Suomi
  • Euroopan unioni

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suomesta on tullut myrkkyä – Venäjällä tunnetaan syvää tyytymättömyyttä suomalaisia kohtaan

    2. 2

      Monille tuttu iltapäivän hetki on ensimmäinen merkki kaamos­väsymyksestä – Joka kolmas aikuinen potee pimeää, ja oireet alkavat usein kolme­kymppisenä

    3. 3

      Ennätykselliset veronpalautukset maksuun tiistaina – ensi vuonna valtaosa ei enää saa ”joulupalautuksia”

    4. 4

      Miksi ruotsalaiset ovat suomalaisia vauraampia? Ruotsissa osataan pelata lainalla ja osakkeilla, sanoo maan pankkivalvoja x

    5. 5

      Tiesitkö, että oravan metsästys­kausi on nyt parhaimmillaan? Jahti­kautta jopa pidennettiin, koska se on osa hallituksen normin­purku­talkoita

    6. 6

      Keskenmenoja on uuden tutkimuksen mukaan enemmän kuin raskauksia – kohtu valikoi tarkkaan, kenet se ottaa vastaan

      Tilaajille
    7. 7

      Vasemmistoliiton entinen kansanedustaja Pentti Tiusanen on kuollut

    8. 8

      Vuonna 1984 demareiden katseet kohdistuivat nelivuotiaaseen poikaan – niin nytkin, sillä tuo sama poika yrittää pelastaa puolueen

    9. 9

      HS selvitti Helsingin riitaisimmat taloyhtiöt – Haku­kone näyttää, millä alueilla riidellään eniten

    10. 10

      36-vuotias miljonääri on korvaamassa ex-kenraalin Valkoisen talon portin­vartijana – Kuva­kooste näyttää, miten tiuhaan Trumpin kabinetin ovi on käynyt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesän jälkeen äitien kasvoilta katosivat ilmeet, ja kätilö Rosmariini Tolonen näki sen – HS:n erikoisartikkeli vie vainottujen rohingyojen pakolaisleirille

      Tilaajille
    2. 2

      Painin päätteeksi Rauno Lehmusvyöry painoi liipaisinta, mutta varmistin pelasti poliisin hengen – Nyt ”vekselit lankeavat”, ja vakava sairaus nujertaa korsolaisen rikollis­joukon ydin­hahmoa

      Tilaajille
    3. 3

      Ennätykselliset veronpalautukset maksuun tiistaina – ensi vuonna valtaosa ei enää saa ”joulupalautuksia”

    4. 4

      Vuonna 1984 demareiden katseet kohdistuivat nelivuotiaaseen poikaan – niin nytkin, sillä tuo sama poika yrittää pelastaa puolueen

    5. 5

      HS selvitti Helsingin riitaisimmat taloyhtiöt – Haku­kone näyttää, millä alueilla riidellään eniten

    6. 6

      Rumien otsikoiden takaa löytyy maa, joka antaa hengittää – HS:n Laura Saarikoski ja muut suomalaiset kertovat, miksi USA on hyvä koti

      Tilaajille
    7. 7

      ”Todellinen vakavuus selvisi vasta paikan päällä” – Mies kuoli Keravan rautatieasemalla, poliisi otti kaksi kiinni taposta epäiltynä

    8. 8

      Yksi kuoli, useita vaipui koomaan elektronisen musiikin festivaalilla Australiassa

    9. 9

      36-vuotias miljonääri on korvaamassa ex-kenraalin Valkoisen talon portin­vartijana – Kuva­kooste näyttää, miten tiuhaan Trumpin kabinetin ovi on käynyt

    10. 10

      Yksi periaate oli presidentti George H. W. Bushille ehdoton elämän loppuun asti – viisivuotiaan Cooperin kirjekään ei kääntänyt hänen päätään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies oli hurmaava, mutta kun yksiön ovi yöllä sulkeutui, Minna tajusi jotain olevan vialla – ”Minulle tapahtui asioita, joita en olisi halunnut tapahtuvan”

      Tilaajille
    2. 2

      Kansanedustaja Touko Aallon päälle käytiin Linnan juhlissa – ”Kahdella kädellä rintakehään niin voimakkaasti kuin pystyy”

    3. 3

      Kuvakooste: Valitsimme Linnan juhlien kymmenen säväyttävintä pukua – lukijoiden suosikiksi nousi 19-vuotias yllätysnimi

    4. 4

      Helsingissä hakaristilippujen kantaminen johti käsirysyyn, pidätyksiin ja epäilykseen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan – Kaksi pidätettiin myös 612-soihtukulkueen häirinnästä

    5. 5

      Jopa syntyperäinen suomalainen saattaa pian voida menettää kansalaisuutensa – Eduskunta alkaa käsitellä kiistanalaista lakiesitystä

    6. 6

      Oulun poliisi varoittaa: Ulkomaalaistaustaiset miehet saalistavat nuoria tyttöjä netissä

    7. 7

      Näyttelijä Jasper Pääkkönen rikkoi asuvalinnallaan etikettiä – kumppanilla kultainen, käärmeteemainen paljettiasu

    8. 8

      ”Pienenä hain äitiä baarista” – Viisi huostaan otettua nuorta kertoo, miten lastensuojelu muutti heidän elämänsä

      Tilaajille
    9. 9

      Ystäväni ei vieläkään tiedä, mitä hänen ex-poikaystävänsä teki päivisin

    10. 10

      Jos et enää pysty keskittymään kirjaan, on syytä huolestua, sanoo aivotutkija – Näin lukeminen tekee meille hyvää lapsena, aikuisena ja vanhana

    11. Näytä lisää