Mielipide

Puolustus­ministeri Jussi Niinistö mielipide­sivulla: Milloin isän­maallisuudesta on tullut pahe?

Puolustuksen kivijalka on luotava kansallisesti: kauniista globaaleista ajatuksista ei ole juuri hyötyä, kun suomalaisten tappaminen alkaa.

Hannu Salomaa väitti (HS Vieraskynä 28.9.) asevelvollisuuden nojaavan yhä nationalismiin ja kyseenalaisti nykymuotoisen suomalaisen asevelvollisuuden – toisin kuin 81 prosenttia suomalaisista, jotka Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan viimeisimmän tutkimuksen mukaan kannattavat asevelvollisuutta. Salomaan perustelut muutostarpeelle ontuivat, ja historiallisen osuuden osalta ne olivat myös tulkinnanvaraisia.

Yleinen asevelvollisuus juontuu niin poliittisista kuin sotilaallisistakin tarpeista. Suomi on sotilasliittoon kuulumaton maa, ja pääosa kansalaisista haluaa säilyttää tilanteen nykyisellään. Näin ollen puolustuksen kivijalka on luotava kansallisesti: kauniista globaaleista ajatuksista ei ole juuri hyötyä, kun suomalaisten tappaminen alkaa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Suomi on myös laaja mutta vähäväkinen maa. Koko valtakunnan puolustaminen edellyttää riittävän laajoja Puolustusvoimia. Sodan ajan joukkojen verraten suuren määrän (noin 280 000 henkilöä) vuoksi koulutukseen tarvitaan koko miespuolinen ikäluokka. Näin saadaan samalla myös erityisosaajia tarvittaviin tehtäviin.

Puolustusvoimat kouluttaa nykyään vuosittain yli 21 000 varusmiestä, joista 500 on vapaaehtoisia naisia. Määrä mahdollistaa sodan ajan joukkojen ikärakenteen pitämisen riittävän alhaalla.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Yleinen asevelvollisuus on kustannustehokkain keino ylläpitää edellä kuvatut sodan ajan joukot. Useassa asevelvollisuuden hylänneessä eurooppalaisessa valtiossa pelkät henkilöstökulut vievät puolet tai yli puolet puolustusbudjetista. Niinpä rahaa koulutukseen ja uuden materiaalin hankintaan jää niukasti. Tämä johtaa väistämättä puolustuksen rapautumiseen. Suuren liittouman jäsenelle tämä voi olla yhdentekevää, mutta sotilaallisesti liittoutumattomalle maalle kyseessä on vaarantava virhe.

Toisin kuin Salomaa väitti, asevelvollisuutta ei legitimoida kansallismielisyydellä vaan kansalaisten tahdolla.

Mitä sitten tulee nationalismiin ja suomalaisuuteen? Se, mitä Salomaa pitää negatiivisena nationalismina on itse asiassa isänmaallisuutta. Missä vaiheessa isänmaallisuudesta on tullut pahe?

Jussi Niinistö

puolustusministeri (sin)

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Audi, Lada ja Toyota haudattiin vuodeksi suohon ja kaivettiin sen jälkeen ylös – Venäläisen Youtube-porukan ”testi” vahvistaa vanhan totuuden

    2. 2

      ”Olen tehnyt joko upean löydön tai kamalan virheen”, twiittasi amerikkalaismies – ja tuli luoneeksi viikon viraaleimman videon, joka on täydellinen musiikkituotos

    3. 3

      Diners Club -kortit lopetetaan Suomessa ensi keväänä

    4. 4

      Ylen toimittajan potkuja Louhimies-tapauksen takia vaatinut kansan­edustaja­kaksikko ei ehkä tajunnut ironiaa omassa vaatimuksessaan

    5. 5

      ”Minun on ajateltava, että oli hänen aikansa mennä” – 39-vuotiaana kuolleen Perttu Häkkisen vaimo, ystävät ja työtoverit kertovat, kuinka paljon he menettivät

      Tilaajille
    6. 6

      Uuden lastensairaalan katolle ilmestyi englanninkielinen teksti: Varautuuko sairaala pommituksiin?

    7. 7

      Donald Trump sanoi uskovansa Jamal Khashoggin kuolleen: ”Siltä se todellakin näyttää”

    8. 8

      EU-johtajien tuki Alexander Stubbille murenemassa – Stubb HS:lle: ”Tämä on odotettua”, ”Lisää pökköä pesään”

    9. 9

      Poliisilla suuri operaatio Pertunmaan Kuortissa – tutkii vakavaa henkeen ja terveyteen kohdistunutta rikosta

    10. 10

      Auto suistui järveen Kuopiossa – sukeltaja löysi ikkunasta ulos päässeen kuljettajan 30 metrin päästä rannasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uuden lastensairaalan katolle ilmestyi englanninkielinen teksti: Varautuuko sairaala pommituksiin?

    2. 2

      ”Minun on ajateltava, että oli hänen aikansa mennä” – 39-vuotiaana kuolleen Perttu Häkkisen vaimo, ystävät ja työtoverit kertovat, kuinka paljon he menettivät

      Tilaajille
    3. 3

      Audi, Lada ja Toyota haudattiin vuodeksi suohon ja kaivettiin sen jälkeen ylös – Venäläisen Youtube-porukan ”testi” vahvistaa vanhan totuuden

    4. 4

      ”Ne tyypit” vyöryttivät vihaa ja uhkauksia, ja lopulta Hanna Huumonen linnoittautui kotiinsa turva­sumuttimen kanssa – Huumonen katkaisi MV-lehden raha­virran, ja vastaisku oli armoton

      Tilaajille
    5. 5

      ”Motiivina maineen tuhoaminen ja ammattitaidon kyseenalaistaminen” – MV-lehden Ilja Janitskinille ehdoton vankeustuomio, Johan Bäckmanille ehdollista vankeutta Ylen toimittajan kunnian­loukkauksesta ja vainoamisesta

    6. 6

      Äitiyspakkaus taas otsikoissa ulkomailla: Suomalaiskeksintö voi olla vauvalle vaarallinen, varoittaa professori brittivanhempia

    7. 7

      Kun vanhempi ei halua rokottaa lastaan, taustalla on toinen kahdesta harhasta – Ne tuntee Jonas Sivelä, joka kumoaa työkseen salaliittoteorioita

      Tilaajille
    8. 8

      Ylen toimittajan potkuja Louhimies-tapauksen takia vaatinut kansan­edustaja­kaksikko ei ehkä tajunnut ironiaa omassa vaatimuksessaan

    9. 9

      Metsätalousinsinööri Veikko Salo teki halkopinoista talon – asua siinä ei voi, mutta taideteoksesta tuli nettihitti

    10. 10

      Kritiikki kiinalaisten verkko­kauppojen mitättömiä posti­maksuja kohtaan kasvaa – USA aikoo irtaantua 144-vuotisesta sopimuksesta, johon verkko­kaupan halpuus perustuu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta, osa 37: Akseli Valmunen kuvasi lähiötä, jossa latvialaiset telakkatyöläiset ja suomalaiset työttömät elävät rinnakkain

      Tilaajille
    2. 2

      Helsinki laski, että 87-vuotias Eeva tulee kuukauden toimeen 101 eurolla – sosiaali­työntekijä neuvoi myymään asunnon tai ottamaan lainaa lääkkeisiin

    3. 3

      Neljän kuukauden korvatulehdus ja kuusi poskiontelotulehdusta päälle – Karoliina Sallinen-Pentikäisen loputtomaan sairasteluun löytyi syy, joka on suomalaisille erityisen tyypillinen

      Tilaajille
    4. 4

      ”Turha niitä on enää töihin koittaa, ne on ryypänneet terveytensä jo” – Turun telakka takoo vaurautta, mutta sen varjossa elää köyhyyteen käpertynyt lähiö

      Tilaajille
    5. 5

      Maailmanloppu on tulossa, ja se on kaikin tavoin erilainen kuin aiemmat maailmanloput

    6. 6

      Suomessakin suositun antibiootin käyttöä rajoitetaan vakavien haittojen takia – Lääke aiheuttanut revenneitä jänteitä, lihas­kipuja ja uni­häiriöitä

    7. 7

      Puolen metrin syvyydestä löytyi tuhat vuotta vanha viikinkilaiva Norjassa – ”Tämä on maailman­sensaatio”

    8. 8

      Asiantuntijoiden varoitus poliiseille: Älä katso iPhone-puhelinta

    9. 9

      Näe Oodi jo ennen avajaisia – ilmakuvat ja virtuaalikierros työmaalla paljastavat kirjaston ainutlaatuisuuden

      Tilaajille
    10. 10

      Uuden lastensairaalan katolle ilmestyi englanninkielinen teksti: Varautuuko sairaala pommituksiin?

    11. Näytä lisää