Mielipide    |   Mielipide

Lastenpsykiatrit näkevät työssään yhä useammin huonosti voivia lapsia

Lastenpsykiatrisen erikoissairaanhoidon lähetteiden määrä on kasvanut koko maassa. Esimerkiksi Hus-alueella määrä on kaksinkertaistunut vuosina 2009–2017.

Lasten tunne-elämän ja käyttäytymisen ongelmien vuoksi apua ­hakevien perheiden määrä on kasvanut voimakkaasti. Lastenpsykiat­risen erikoissairaanhoidon lähetteiden määrä on kasvanut koko maassa. Esimerkiksi Hus-alueella määrä on kaksinkertaistunut vuosina 2009–2017. Muutoksia eivät tunnu selittävän pelkästään mielenterveysongelmien parempi tunnistaminen ja psyykkiseen sairastamiseen liittyvän leimautumisen väheneminen.

Lastenpsykiatrit näkevät työssään yhä enemmän ja yhä huonovointisempia lapsia. Samaan ongelmaan liittyviä hätähuutoja kuuluu muun muassa lastensuojelusta ja kouluista. Lasten ja erityisesti nuorten ­sijoitukset kodin ulkopuolelle ovat jatkuvasti lisääntyneet.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Viime vuosien aikana tehdyt poliittiset päätökset ja taloudelliset leikkaukset varhaiskasvatuksessa, kouluissa ja työelämässä ovat todennäköisesti vaikuttaneet lasten ja perheiden hyvinvointiin. Yhteiskunnan muutokset näyttävät lisänneen vanhempien kiirettä ja kuormitusta sekä perheiden yksinäisyyttä.

Lasten psyykkisten oireiden taustalla on usein puutteita tunteiden tunnistamisen ja hallitsemisen taidoissa, jotka opitaan vuorovaikutussuhteissa. Lapset, joilla on kehityksessään pulmia, tarvitsevat aikuisen myönteistä ja vastavuoroista läsnäoloa sekä usein hyvin konkreettista ohjausta, tukea ja apua arkielämässä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kotona, päivähoidossa ja koulussa tarvitaan riittävästi ­aikuisia, koska osa lapsista tarvitsee lähes jatkuvaa vierellä oloa.

Lastenpsykiatrinen erikoissairaanhoito ei voi korvata tällaista lapsen arkielämän puitteissa tarvittavaa tukea. Jos ­tähän tarpeeseen ei vastata, paraskaan terapia tai lääkehoito ei riitä.

Lähetemäärien kasvun seurauksena lastenpsykiatrisessa erikoissairaanhoidossa työn­tekijöillä on nykyisin hoidettavanaan selvästi enemmän perheitä kuin aiemmin. Monilla paikkakunnilla työntekijät puhuvat kriisitilanteesta, jossa riittävän kattavia tutkimuskäyntejä sekä näyttöön perustuvaa hoitoa ei kyetä enää tarjoamaan ­oikea-aikaisesti kaikille tarvitsijoille.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Lasten mielenterveystyön ammattilaisina haluamme ilmaista vakavan huolemme nykyisestä tilanteesta ja hoitoa tarvitsevien lasten tulevaisuudesta. Noin puolet aikuisten mielenterveyshäiriöistä alkaa jo lapsuusiässä. Tiedetään, että riittävällä lapsuusiän ongelmien tuella voidaan vähentää aikuisiän mielenterveysongelmia.

Nyt on havahduttava selvittämään, millaisia lasten ja perheiden psyykkistä pahoinvointia lisääviä muutoksia yhteiskunnassamme on tapahtunut. Lasten tasapainoisen kehityksen turvaamiseksi on tehtävä päätöksiä, jotka varmistavat matalan kynnyksen palvelut ja riittävät erikoissairaanhoidon palvelut niitä tarvitseville sekä lasten mielenterveyttä edistävän tutkimus- ja kehitystyön toteutumisen.

Ratkaisut lasten ja perheiden hyvinvoinnin näkökulmasta täytyy tehdä nyt.

Heidi Parviainen

lastenpsykiatriaan erikoistuva lääkäri

Essi Salama

lastenpsykiatriaan erikoistuva lääkäri

Eeva Aronen

lastenpsykiatrian professori

Suomen lastenpsykiatriyhdistyksen puheenjohtaja

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Lukijan mielipide
  • Psykiatria
  • Psykiatrinen hoito
  • Lapset
  • Mielipide

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Miljoona matkakorttia vaihdetaan uusiin, vanhat lakkaavat toimimasta – HSL:n suuri operaatio alkoi tiistaina

    2. 2

      Piiloon jäävä hoiva kannattelee monen lapsen arkea – Jos teet näitä asioita, suojaat lapsesi mielenterveyttä

    3. 3

      Jos nämä ovat hyviä aikoja USA:ssa, en halua nähdä huonoja

    4. 4

      Palvelualojen jättiliitolta lisää työtaisteluja ensi viikosta alkaen, koskevat yli 50 000 jäsentä – ”Kyllähän nämä tulevat kuluttajan tontille”

    5. 5

      Huorittelua, seksiehdotuksia ja rintoja kourivia potilaita – Tällaista on sairaanhoitaja Rayan Hämäläisen, 28, arki työpaikalla

      Tilaajille
    6. 6

      Vanhemmat hylkäävät lapsiaan ja jopa 11-vuotiaat ovat huumekoukussa – Uutta-Seelantia vaivaa synteettisen kannabiksen aiheuttama huumekriisi

    7. 7

      Tuhoaako runsas light-limujen juominen erektion? Urologi vastaa

    8. 8

      Umpiruotsinkielinen taiteilija puhuu elokuvassa suomea, ja tutkija kummeksuu ratkaisua – Ohjaaja Antti J. Jokinen: ”Schjerfbeck oli humanisti ja niin olen minäkin”

    9. 9

      Nasan kuvassa näkyy Etelämantereesta irronnut ihmeellisen geometrinen jäävuori

    10. 10

      Amy Schumer ilmoitti olevansa raskaana – ja teki sen niin poikkeuksellisella tavalla, että sai internetin villiintymään ja kaikki uutisoimaan poliittisen viestinsä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Järkytys ravintola­maailmassa: klassikko­baarit Corona, Moskova ja Dubrovnik joutuvat lopettamaan, merkki­rakennuksen kaikki vuokra­sopimukset on irtisanottu

    2. 2

      Räikkösen kunnioitusta huokuva ele palkintojen­jaossa kerää ylistystä: ”Osoitti todellista tyylitajua”

    3. 3

      Piiloon jäävä hoiva kannattelee monen lapsen arkea – Jos teet näitä asioita, suojaat lapsesi mielenterveyttä

    4. 4

      Huorittelua, seksiehdotuksia ja rintoja kourivia potilaita – Tällaista on sairaanhoitaja Rayan Hämäläisen, 28, arki työpaikalla

      Tilaajille
    5. 5

      Ennennäkemätön Kimi Räikkönen on nyt myös kansikuvapoika ja maailmanlaajuisen lehden uuden numeron pääaihe

    6. 6

      It-veteraani kirjoitti koodaajien palkkaongelmasta – Jos tekijöistä on kerran pulaa, miksi heistä ei synny palkkakilpailua?

    7. 7

      Miljoona matkakorttia vaihdetaan uusiin, vanhat lakkaavat toimimasta – HSL:n suuri operaatio alkoi tiistaina

    8. 8

      Onko Bitcoinin loppu kirjoitettu sen sisään? ”Miksi näin nerokkaan järjestelmän luojat eivät ole ottaneet tätä huomioon”

      Tilaajille
    9. 9

      Säässä täyskäännös tällä viikolla: Lunta pyryttää jopa 15 senttiä Etelä-Suomea myöten – Meteorologi suosittelee vaihtamaan talvirenkaat

    10. 10

      Kuinka nopeasti nuuskan käyttö näkyy hammaslääkärillä? Voiko nuuska kairata reiän poskeen? Asiantuntijat käyvät läpi 15 netistä tuttua väitettä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miksi naista pitää ”rakentaa” tunteja ennen kuin hän kelpaa televisioon? Jenni Pääskysaari kyllästyi näyttämään ”drag queenilta” ja teki radikaalin ratkaisun

      Tilaajille
    2. 2

      ”Joidenkin kohdalla on pakko toivoa, etteivät he koskaan saa töitä” – Ammattikouluista uhkaa valmistua hoitajia, jotka voivat olla vaaraksi hoidettavilleen, sanovat opettajat

      Tilaajille
    3. 3

      Kalusteita lahjoitetaan niin paljon, etteivät kaikki kelpaa edes kirpputoreille – Nämä käytetyt kalusteet viedään käsistä, näitä ei huolita edes ilmaiseksi

      Tilaajille
    4. 4

      Räikkösen kunnioitusta huokuva ele palkintojen­jaossa kerää ylistystä: ”Osoitti todellista tyylitajua”

    5. 5

      ”Minun on ajateltava, että oli hänen aikansa mennä” – 39-vuotiaana kuolleen Perttu Häkkisen vaimo, ystävät ja työtoverit kertovat, kuinka paljon he menettivät

      Tilaajille
    6. 6

      Kettu istahti paikallisbussin penkille Kirkkonummella – Video näyttää, miten kuski paimentaa eläimen ulos katseen voimalla

    7. 7

      Brittipilotti ohjasi koneensa kiitoradalle kylki edellä – Finnairin lentäjä selittää, mistä on kyse ja paljastaa loma­kohteiden haastavimman kentän

    8. 8

      Audi, Lada ja Toyota haudattiin vuodeksi suohon ja kaivettiin sen jälkeen ylös – Venäläisen Youtube-porukan ”testi” vahvistaa vanhan totuuden

    9. 9

      Säässä täyskäännös tällä viikolla: Lunta pyryttää jopa 15 senttiä Etelä-Suomea myöten – Meteorologi suosittelee vaihtamaan talvirenkaat

    10. 10

      Uuden lastensairaalan katolle ilmestyi englanninkielinen teksti: Varautuuko sairaala pommituksiin?

    11. Näytä lisää