Mielipide    |   Lukijan mielipide

Työttömyys on aina tragedia eikä sillä tulisi mässäillä – pansiolaisena toivoisin toisenlaista näkökulmaa

Meillä asuu rinnakkain hyvin erilaisia ihmisiä yhteen hiileen puhaltaen.

Sunnuntaisivuilla (HS 14.10.) oli juttu ”Telakan varjossa”. Pansiolaisena olisin toivonut toistakin näkökulmaa.

Meillä asuu rinnakkain hyvin erilaisia ihmisiä yhteen hiileen puhaltaen. Asukastoiminta on aktiivista, ja alueella on viime aikoina tapahtunut paljon. Juttu on puhuttanut meitä alueen asukkaita ja aiheuttanut mielipahaa pitkäaikaisille tavallisille, työssä käyville asukkaille, joita suurin osa meistä kuitenkin on. Työttömyys on aina tragedia – sillä ei tulisi mässäillä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Ymmärrän, että lieveilmiöistä saadaan raflaava juttu. On myös hyvä, että jutussa nousi esiin se, ettei telakkatyöläisillä ole kiinnekohtaa Suomeen. Tämä näyttäytyy välinpitämättömyytenä ympäristöä kohtaan, tuo yksinäisyyden tilalle päihteet ja niin edelleen.

Jutussa mainittu pubi on virolaisomistuksessa ja asiakaskunta pääosin samalta suunnalta. Se ei kerro Pansiosta tai pansiolaisista, vaan se kertoo surullista tarinaa pienipalkkaisista duunareista, jotka tekevät työtä alle työehtosopimuksen ehtojen. Inhorealistiset kuvat tukevat kielteistä mielikuvaa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Telakan kotimaisen työn työllisyysaste on nykyisin enää hiukan runsaat 40 prosenttia. Alueelle on yritetty parikin kertaa rakentaa vastaavia parakkikyliä kuin Olkiluodossa on, mutta niin työläisten kuin alueenkin onneksi ne on saatu torpattua. Olkiluoto antaa surullisia esimerkkejä siitä, miten segregaatio toimii.

Itse näen alueemme voimakkaana yhteistoiminnan paikkana. Meillä tunnetaan toiset ja pidetään huolta yhteisesti alueen asioista ja asukkaista. Alueella on mahdollisuus päästä rantaan, toisin kuin Akseli Valmusen kuvasarjan tekstissä väitettiin. Asukkaiden sitkeän toiminnan tuloksena vuosi sitten avattiin laituri, josta pääsee niin uimaan kuin kalastamaankin.

Perno-Pansiossa on Bryggmanin suunnittelema suojeltu asuinalue, ja meitä ympäröivät laajat tammimetsät. Asumme meren äärellä loistavien ulkoilumaastojen vieressä.

Olen usein pohtinut, milloin grynderit tajuavat, että meillä on Pansiossa alue, joka on kuin Helsingin Kallio lisättynä meren läheisyydellä ja upeilla luontoarvoilla. Toivottavasti juttujen luoma vääristynyt kuva ei vaikuta alueen kurjistumiseen ja kiinteistöjen hinnanlaskuun.

Taru Pätäri

Pansio, Turku

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Isä ei ollutkaan isä – Leena osallistui sukututkimukseen, mutta kun dna-testin tulos selvisi, eletty elämä osoittautui valheeksi

    2. 2

      Pohdin päivittäin, minkä hintaiseksi avopuolisoni elättäminen lopulta tulee

    3. 3

      Saudi-Arabia tappoi toimittaja Jamal Khashoggin, paloitteli ruumiin ja liuotti sen hapolla viemäriin – Näin kerrotaan, mutta kaikki ei täsmää, sanoo sotarikostutkija Helena Ranta

      Tilaajille
    4. 4

      Kuvia Suomesta, osa 39: Rio Gandara kuvasi, mitä tekevät ihmiset, jotka eivät saa öisin unta

    5. 5

      Euroopassa raivoaa sota, jonka keskellä ihmiset käyvät oopperassa ja asuvat bunkkereissa – HS:n erikoisartikkeli vie Itä-Ukrainan sodan molemmille puolille

    6. 6

      Venäjällä monet tutkijatkin uskovat, että maailman lämpenemisen sijaan edessä on jääkausi – ja Putin horisee kosmisista muutoksista Linnunradassa

    7. 7

      Baddingin kopioksi paljastunut biisi ei ole ainoa: Leevi and the Leavingsin kappale kuulostaa ihan venäläissävellykseltä – ”Kyllähän ne ovat aika lähellä toisiaan”

    8. 8

      Lauttasaarelainen taloyhtiö tiristi energialaskusta löysät pois vaihtamalla suihkupäät – Näin säästät energiaa helposti

    9. 9

      Liisa Heinosen kauppa ei ole muuttunut 70-luvun jälkeen – HS kiersi Töölön kivijalkakauppoja ja löysi katoavan maailman

    10. 10

      Pilvenpiirtäjät mullistavat Pasilan ja koko Helsingin – HS:n erikoisartikkelin videot näyttävät, kuinka peruuttamattomasti kaupungin siluetti muuttuu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pilvenpiirtäjät mullistavat Pasilan ja koko Helsingin – HS:n erikoisartikkelin videot näyttävät, kuinka peruuttamattomasti kaupungin siluetti muuttuu

    2. 2

      Heitä oli 900 ja ”valkeana yönä” he kuolivat yhdessä – Kun lahkojohtaja Jim Jones 40 vuotta sitten julisti, että on aika, ensimmäisenä myrkky juotettiin 300 lapselle

      Tilaajille
    3. 3

      Kirkon päättäjä vaatii oikeudessa Lehtisaaren asukkaille kovempia vuokrankorotuksia – ”So what”, hän kuittaa asukkaiden vaikeudet

    4. 4

      Emme yksinkertaisesti uskalla hankkia toista lasta – työelämä on liian vaativaa

    5. 5

      Kuivuus paljasti veden alle jääneen kylän Britanniassa

    6. 6

      Tämä kahdesta äänestä muodostuva testi paljastaa, voitko oppia laulamaan paremmin – huonoon laulutaitoon on neljä syytä

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosi sitten kadonnut argentiinalainen sukellusvene löytyi 900 metrin syvyydestä – laivaston mukaan alus painui kasaan yli 40 ihmistä sisällään

    8. 8

      Maailma, jonka pimeällä puolella sataa metallia – Tällaisia ovat avaruuden karmivimmat planeetat

      Tilaajille
    9. 9

      Etelä-Koreasta saapunut megatähti töksäytti ensi­töikseen kysymyksen, jolla osui heti suomalaisen pikku­kaupungin pahimpaan kipu­pisteeseen

    10. 10

      Suomessa pysyy järjissään marraskuussa – Kaukomatkailu ei auta kestämään kaamosta, sillä sen vaikutus on päinvastainen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Puurokattila liedellä kertoi, että asunnosta oli lähdetty vauhdilla – Sina Varheen tytär katosi, ja seuraavien kuukausien jäljet seuraavat äitiä läpi elämän

      Tilaajille
    2. 2

      Helsingin surkein taloyhtiö oli pahassa jamassa ja jopa vaarallinen – juuri valmistunut peruskorjaus maksoi 2 800 euroa neliöltä

    3. 3

      Ilta-Sanomat: Näyttelijä Aku Hirviniemi sai syytteen kahdesta seksuaalisesta ahdistelusta

    4. 4

      Syvällä Lapin erämaassa kulkee natsi-Saksan viimeinen puolustuslinja, ja nyt sieltä löytyi salaperäinen vankileiri

      Tilaajille
    5. 5

      Ihmisten ja hiirten aivoista löytyi suolisto­bakteereita – ”Tämä on tajunnan­räjäyttävää”, kommentoi neuro­tieteilijä

    6. 6

      Muutaman kympin Aalto-maljakosta väärennetään sahaamalla satojen eurojen klassikko – Näin ostajia jymäytetään väärennetyllä Suomi-designilla ja näin vältät huijarien ansat

      Tilaajille
    7. 7

      Mies loi ”bändilleen” tyhjästä fani­kunnan, levy-yhtiön sekä uutis­sivuston ja buukkasi niiden avulla kiertueen ilman yleisöä – nyt hän selittää tekoaan Twitterissä

    8. 8

      ”Täällä tulee törmäys sitten” – 130-metrinen norjalainen sotalaiva törmäsi säiliöalukseen monista varoituksista huolimatta, käy ilmi lauantaina julkaistulta äänitteeltä

    9. 9

      Harvardin tutkijoiden mukaan tähtienvälinen komeetta saattoi olla muukalaisten lähettämä luotain – ”Se näyttää hyvin erikoiselta”

    10. 10

      Kimi Räikkösen pelisilmä ei pettänyt taaskaan – hillitön Instagram-päivitys: ”Olen biletuulella”

    11. Näytä lisää