Mielipide    |   Kolumni

Maailma ei ole jakautunut hyviksiin ja pahiksiin, vaikka olisi helppo uskoa niin

Meillä on taipumus hahmottaa maailma kahtia jakautuneena. Mielikuvia on vaikea muuttaa, vaikka faktoja olisi tarjolla.

Sergio Leonen italowesterniä Once Upon a Time in the West (suomeksi Huuliharppu­kostaja), pidetään mestariteoksena. Valmistuessaan vuonna 1968 elokuva ei kuitenkaan saanut suurta suosiota.

Yhtenä syynä on pidetty sitä, että elokuvassa hyvis Henry Fonda – tuo amerikkalaisen oikeudenmukaisuuden ja uutteruuden symboli – olikin pahis, ja pahis Charles Bronson jonkinlainen hyvis. Voimahahmoksi nousi nainen, Claudia Cardinale.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Leonen elokuva ei noudattanut sitä lännenelokuvien kaavaa, jossa hyvikset ja pahikset tappelevat, hyvä voittaa ja paha saa palkkansa. Huuliharppukostaja kertoikin tarinaa, joka muistutti enemmän todellisuutta. Todellisuus on harvoin yhtä mustavalkoinen kuin siitä rakennetut myytit.

Toimittaja Esa Lilja kirjoitti kolumnissaan (HS 8.11.), että meillä on taipumus ajatella maailman muuttuvan huonommaksi. Hänen mainitsemansa ruotsalainen professori Hans Rosling muistuttaa kirjassaan Faktojen maailma, että todellisuudessa monet ongelmat, kuten lapsikuolleisuus tai köyhyys, ovat vähentyneet. Mielikuvat eivät vastaa todellisuutta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kun tietoa on tarjolla rajattomasti, kykenemme vastaanottamaan siitä vain pienen osan. Mikä silloin herättää eniten huomiota? Tarinat, jotka kuulostavat dramaattisilta. Siksi uutisetkin käsittelevät yleensä yllättäviä ja poikkeuksellisia tapahtumia.

Hahmotamme maailman helposti vastakkaisuuksina: On rikkaat ja köyhät maat ja niiden välissä ammottava kuilu. Todellisuudessa maailma ei ole jakautunut kahtia.

Evoluutio on ohjelmoinut pelon syvälle ihmisen aivoihin. Pelästymme vaistomaisesti nähdessämme käärmeen, vaikka tiedämme, ettei vaaraa ole. Kun pelko valtaa aivot, faktoille ei jää tilaa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Yhdysvallat näyttää nyt kahtia jakau­tuneelta maalta. Maassa on kyllä kaksi puoluetta, mutta molempien sisällä on myös eri tavoin ajattelevia ihmisiä. Amerikkalainen todellisuus on hyvin kirjavaa.

Vastakkainasettelu on tehokas väline sekä uutisoinnissa että politiikassa. Presidentti Donald Trump lietsoo vastakkainasettelua ja käyttää hyväkseen ihmisten pelkoja – aiheellisia tai perusteettomia.

Vaikka faktoja olisi tarjolla, mielikuvilla mennään. Jokainen voi välillä pohtia, mitä pelkää ja onko se oikeasti vaarallista. Kannattaa pitää myös mielessä, ettei maailma jakaudu hyviin ja pahoihin – vaikka olisikin helppoa uskoa niin.

Kirjoittaja on HS:n pääkirjoitustoimittaja.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kolumni
  • Yhdysvallat
  • Pelko
  • Jaana Savolainen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Miksi miehet lähettävät naisille kuvia omasta peniksestään? Ruotsalaistoimittaja löysi kuusi syytä hämmentävälle käytökselle

    2. 2

      Yksi mies pitää valtaa kerrostalossa, joka rapistuu silmissä – Asukkaat ovat odotelleet remonttia vuosikaudet

    3. 3

      Autoilijoiden häikäilemättömyys koulun edessä Espoossa on saanut jo poikkeukselliset mittasuhteet – ”Ajoneuvo­käyttäytyminen on lähtenyt käsistä”

    4. 4

      Mitä näet tässä kuvassa? Juha Vasara kuvasi tavallista bussiterminaalia, kun hän kohtasi odottamattoman näyn

    5. 5

      Turkkilaislehti: USA:lla on hallussaan nauhoite, jossa Saudi-Arabian kruununprinssi määrää toimittaja Khashoggin ”hiljentämisen niin pian kuin mahdollista”

    6. 6

      Koomikko Iikka Kivi oli ahdistunut vihankylväjä, joka louhi verkosta todisteita maahanmuuttajien pahuudesta – Nyt hän kertoo, miksi purki pahan olonsa viattomiin

      Tilaajille
    7. 7

      EU-tuomioistuin vahvisti: Ruotsi ei saa myydä nuuskaa muualle unioniin

    8. 8

      Neljän tähden dokumentti kuvaa raadollisesti Suomen vanhimman pelitalon sekoilua, kun yhtiö yrittää luoda epätoivoisesti kansainvälistä hittiä

    9. 9

      ”Ylikuormitus täällä on ihan hysteeristä” – HS:n selvitys kertoo sosiaali- ja terveysministeriön kriisistä, jonka kärsijöiksi uhkaavat joutua kaikkein heikoimmat

      Tilaajille
    10. 10

      The Voice Kids ja Talent siivittivät Mollyn lapsena laulajanuralle, mutta vastassa oli karu maailma huumeineen ja syömishäiriöineen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi mies pitää valtaa kerrostalossa, joka rapistuu silmissä – Asukkaat ovat odotelleet remonttia vuosikaudet

    2. 2

      Käänne asuntomarkkinoilla: Asunnon myyjä ei enää saa välttämättä edes omiaan pois – ”Jos jotain, niin tähän ei kannata lapsen lailla uskoa”

    3. 3

      Uusia tietoja nuolilla surmatusta amerikkalaisesta seikkailijasta: uhmasi kieltoja pyrkiessään eristetyn heimon luo

    4. 4

      Keskelle Vaalimaan korpea on noussut eriskummallinen ostosparatiisi – HS tutustui venäläisiä houkuttelevaan outlet-kylään, joka muistuttaa kulissia

    5. 5

      Saastuttaa sisä­ilmaa, synnyttää kosteus­vaurion, vahingoittaa kerrostalon rakenteita – Kysyimme, ovatko ilmalämpöpumppuihin liitetyt epäilykset todellisia

    6. 6

      Kun kumppani tulee raskaan työpäivän jälkeen kotiin ja räjähtää, häntä kannattaa lähestyä tunteella

    7. 7

      Autoilija ajoi kahden alakouluikäisen lapsen päälle suojatiellä Espoossa – Vastaantulija yritti varoittaa tööttäämällä ja valoja väläyttelemällä

    8. 8

      Miksi miehet lähettävät naisille kuvia omasta peniksestään? Ruotsalaistoimittaja löysi kuusi syytä hämmentävälle käytökselle

    9. 9

      Kiinalainen teurastamo pumppasi jopa 120 litraa vettä nautoihin nostaakseen eläinten myyntipainoa – Polvilleen luhistuneella naudalla näkyi ”kyyneleitä silmissään”

    10. 10

      Autoilijoiden häikäilemättömyys koulun edessä Espoossa on saanut jo poikkeukselliset mittasuhteet – ”Ajoneuvo­käyttäytyminen on lähtenyt käsistä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tutkimus paljastaa: Koulujen uudet menetelmät heikentävät oppimista merkittävästi

    2. 2

      Paniikkia, konkurssien pelkoa ja lähtöaikeita – Kauppakeskus Redin asiakaskato ajaa yrittäjiä ahdinkoon

    3. 3

      Tällainen on Suomi: Kun Trump kertoi uskomattoman väitteen Pohjolan metsänhoidosta, suomalaiset lähtivät metsään haravoimaan ja imuroimaan

    4. 4

      Täti innostui sukututkimuksesta, ja niin Leenakin teki dna-testin – Kun tulokset tulivat, eletty elämä osoittautui valheeksi

      Tilaajille
    5. 5

      Käänne asuntomarkkinoilla: Asunnon myyjä ei enää saa välttämättä edes omiaan pois – ”Jos jotain, niin tähän ei kannata lapsen lailla uskoa”

    6. 6

      Kun kumppani tulee raskaan työpäivän jälkeen kotiin ja räjähtää, häntä kannattaa lähestyä tunteella

    7. 7

      Kun nuoret äidit haksahtavat ravitsemusgurujen hölynpölyyn, kärsijöitä ovat lapset – Näin sanoo ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen ja oikoo verkon vallanneita harhaluuloja yksi kerrallaan

      Tilaajille
    8. 8

      Kuvia Suomesta, osa 39: Rio Gandara kuvasi, mitä tekevät ihmiset, jotka eivät saa öisin unta

    9. 9

      Uni oli pelottava, ja siinä kuusivuotias Patrick Tiainen rakasti poikaa – Tiainen nousi karismaattisen seurakunnan johtoon, uskoi Jumalan eheyttävän hänet ja myönsi lopulta, että uni oli totta

      Tilaajille
    10. 10

      Yksi mies pitää valtaa kerrostalossa, joka rapistuu silmissä – Asukkaat ovat odotelleet remonttia vuosikaudet

    11. Näytä lisää